Pohjoismainen yhteistyökokous oli yksi Suomen PENin merkittävimmistä tilaisuuksista vuonna 2016

Pohjoismaiden PEN-keskukset ja Viron PEN kokoontuivat Helsingissä 7.–9. syyskuuta 2016. Yhteistyökokouksessa keskusteltiin erityisesti vihapuheesta, sosiaalisen median merkityksestä sananvapaudessa, turvaresidenssitoiminnasta sekä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden sananvapaudesta. Kokouksen yhteydessä järjestettiin myös kaikille avoin sananvapausseminaari.

Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen, Tanskan ja Viron PEN-keskukset kokoontuivat Suomen PENin kutsusta Helsingissä 7.–9. syyskuuta 2016, ja kokous toi yhteen yli 20 PEN-keskuksen edustajaa. Kokouksen tavoitteena oli syventää pohjoismais-virolaista PEN-yhteistyötä tutustumalla eri maiden PEN-toimintaan. Sekä Islannista että Norjasta saapui 3 vierasta ja Ruotsista ja Tanskasta 2 kustakin. Viroa edusti 4 vierasta. Puheenjohtajista paikalla olivat Suomen PENin puheenjohtaja Sirpa Kähkönen, Islannin PENin puheenjohtaja Sjón sekä Viron PENin puheenjohtaja Kätlin Kaldmaa. Varapuheenjohtajista mukaan osallistuivat Suomen PENin varapuheenjohtaja Marianne Bargum ja Norjan PENin varapuheenjohtaja Elisabeth Eide.

Ensimmäisenä kokouspäivä käynnistyi Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä 8.9.2016. Osallistujat esittelivät omien PEN-keskustensa toimintaa ja niiden ajankohtaisia teemoja.

Ensimmäinen kokouspäivä käynnistyi Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä 8.9.2016. Osallistujat esittelivät omien PEN-keskustensa toimintaa ja niiden ajankohtaisia teemoja.

Ensimmäinen kokouspäivä 8.9.2016.

Ensimmäinen kokouspäivä 8.9.2016.

Ensimmäisenä kokouspäivänä 8. syyskuuta eri PEN-keskusten jäsenet esittelivät toisilleen omien maidensa johtokuntien ja komiteoiden toimintaa ja kertoivat maissaan ajankohtaisista sananvapauskysymyksistä ja projekteista. Osallistujien kokemusten perusteella vihapuhe on noussut merkittäväksi kysymykseksi eri maiden PEN-toiminnassa ja esimerkiksi sananvapauteen liittyvän lakimuutoksen tarpeellisuudesta keskusteltiin. Myös sosiaalisen median merkitys sananvapaudessa nousi keskeiseksi aiheeksi, ja lisäksi muun muassa itsesensuuri ja kuviin liittyvä ilmaisunvapaus olivat mukana keskusteluissa.

Iltapäivällä osallistujat jakautuivat pienempiin ryhmiin, joissa kussakin syvennyttiin tarkemmin erilaisiin ajankohtaisiin aiheisiin. Niitä olivat Vangittujen kirjailijoiden komiteoiden toiminta, maahanmuuttoon liittyvät lait ja vihapuhe sekä PEN-keskusten viestintä. Ensimmäisen ryhmän keskustelussa nousi esille muun muassa se, että Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa ei ole kansainväliseen ICORN-turvaresidenssiverkostoon kuuluvaa kaupunkia, ja ryhmässä käytiin läpi muun muassa Islannin ja Tanskan kokemuksia ICORN-toiminnasta. Maahanmuuttoon ja vihapuheeseen keskittyvässä ryhmässä puhuttiin erityisesti maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden sananvapaudesta. Ryhmä valmisteli PEN toivottaa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden sanat tervetulleiksi -kannanoton, joka myöhemmin julkaistiin ja lähetettiin medialle kokouksen osallistujamaissa eri kielillä. Viestintäryhmässä osallistujat esittelivät keskustensa nykyisiä käytäntöjä ja pohtivat uusia toimintatapoja. Kokouspäivä päättyi illalla ulkoasiainministeriön ja Pohjoismaisen yhteistyön sihteeristön isännöimään illalliseen.

Vangittujen kirjailijoiden komiteoiden toimintaan keskittyvässä ryhmäkeskustelussa keskusteltiin PENin turvaresidenssitoiminnasta eri Pohjoismaissa.

Vangittujen kirjailijoiden komiteoiden toimintaan keskittyvässä ryhmäkeskustelussa keskusteltiin PENin turvaresidenssitoiminnasta eri Pohjoismaissa.

Toisen kokouspäivän aamupäivänä 9. syyskuuta syvennyttiin jälleen uhattujen taiteilijoiden turvaresidenssikysymyksiin, erityisesti Safe Haven -turvakaupunkitoimintaan. PEN-vieraat tapasivat toiminnanjohtaja Marita Muukkosen Perpetuum Mobile ry:stä, joka on yksi vuonna 2016 käynnistyneen Safe Haven Helsinki -hankkeen yhteistyökumppaneista. Tapaamisessa osallistujat jakoivat turvakaupunkitoimintaan liittyviä kokemuksiaan ja ideoitaan.

Yleisölle avoimia paneelikeskusteluja sananvapaudesta

Yhteistyökokous päättyi iltapäivällä kaikille avoimeen sananvapauden tilaa maissamme käsittelevään Arvokkaat sanat -seminaariin. Englanninkielinen tilaisuus järjestettiin Pohjoismaisen kulttuuripisteen tiloissa Helsingin keskustassa. Tapahtuma jakautui kahteen paneelikeskusteluun, joihin osallistui paitsi kutsuttuja PEN-vieraita myös mediatutkija Anu Koivunen sekä kirjailija Hassan Blasim.

Suomen PENin puheenjohtaja Sirpa Kähkönen kiitti vieraita lämpimästi osallistumisesta.

Suomen PENin puheenjohtaja Sirpa Kähkönen kiitti vieraita lämpimästi osallistumisesta.

Ensimmäisen keskustelun teema oli sananvapauden tulevaisuus Skandinaviassa ja Pohjanlahden ympärillä sekä sananvapauden ja demokratian välinen suhde. Aiheesta keskustelivat kustannustoimittaja, kirjallisuustieteilijä Kerstin Almegård (Ruotsi), kirjailija, mediatutkija, professori Elisabeth Eide (Norja), toimittaja Niels-Ivar Larsen (Tanska) ja kirjailija, Japanin kielen ja kulttuurin tutkija Rein Raud (Viro). Paneelia moderoi professori Anu Koivunen (Suomi). Toisen keskustelun aiheena oli kirjallisuuden vaarallisuus, ja siihen syventyivät kirjailija Hassan Blasim (Irak/Suomi), kirjailija, kriitikko, kääntäjä Kätlin Kaldmaa (Viro), kirjailija, runoilija Sjón (Islanti) ja kirjailija, runoilija Kári Tulinius (Islanti). Paneelia moderoi kirjailija Sirpa Kähkönen (Suomi).

Yleisö osallistui keskusteluun Arvokkaat sanat -seminaarissa 9.9.2016.

Yleisö osallistui keskusteluun Arvokkaat sanat -seminaarissa 9.9.2016.

Tilaisuutta oli saapunut seuraamaan paikan päälle useita sananvapausasioista kiinnostuneita vieraita, ja heistä monet osallistuivat keskusteluun esittämällä panelisteille kysymyksiä ja näkemyksiään. Tapahtumaa pystyi myös seuraamaan reaaliajassa streamauksena. Tapahtuman tallenteet voi katsoa seuraavista linkeistä:

Pohjoismainen seminaari 2016_kuva6
Paneelikeskustelu 1 – Oikeus puhua: https://connect.ilonait.fi/p3dl02vtbz6/
Keskustelemassa ovat Niels-Ivar Larsen, Elisabeth Eide, Rein Raud ja Kerstin Almegård. Paneelia moderoi Anu Koivunen. Tilaisuuden avaa Pohjoismaisen kulttuuripisteen vanhempi erityisasiantuntija Hedvig Westerlund-Kapnas.

 

Pohjoismainen seminaari 2016_kuva7
Paneelikeskustelu 2 – Onko vaarallista kirjallisuutta olemassa?: https://connect.ilonait.fi/p8tyk5zz0r2/
Paneelia moderoi Sirpa Kähkönen. Keskustelemassa ovat Sjón, Kätlin Kaldmaa, Kári Tulinius ja Hassan Blasim. Blasimin tulkkina toimii Ahmed Al-Nawas.

Pohjoismainen seminaari 2016_kuva8
Päätössanat: https://connect.ilonait.fi/p8c8ihexr26/
Tilaisuuden päättävät Suomen PENin puheenjohtaja Sirpa Kähkönen ja Pohjoismaisen kulttuuripisteen johtaja Ola Kellgren.

Pohjoismainen yhteistyökokous keräsi runsaasti kiitosta erityisesti mukana olleilta kansainvälisiltä PEN-vierailta. Pohjoismaiselle kokoukselle nähtiin tarve myös jatkossa, ja Norjan PEN tarjoutuikin järjestämään seuraavan kokouksen vuonna 2017.

Kolme puheenjohtajaa: Suomen PENin Sirpa Kähkönen, Islannin PENin Sjón ja Viron PENin Kätlin Kaldmaa.

Kolme puheenjohtajaa: Suomen PENin Sirpa Kähkönen, Islannin PENin Sjón ja Viron PENin Kätlin Kaldmaa.

Arvokkaat sanat -seminaari järjestettiin yhteistyössä Pohjoismaisen kulttuuripisteen ja Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen kanssa. Seminaaria ovat tukeneet Islantilais-suomalainen kulttuurirahastoSuomalais-norjalainen kulttuurirahasto ja Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto. Suomen PEN kiittää yhteistyöstä myös ulkoasiainministeriötäPohjoismaisen yhteistyön sihteeristöä ja Kulttuurikeskus Caisaa.

Kuvat: Suomen PEN
Tallenteet: Ilona IT

PEN Tiedotus