Tarmo Paunu: Käsitys

Käsitys

Tarmo Paunun maalaus ’Käsitys’ luovuttettiin vuonna 2012 Suomen PENin sananvapauspalkintona sarjakuvataiteilija Ville Rannalle.

Maalaus tulkitsee maailmaa vertauskuvien avulla: hanskamainen käsi leijuu akvaariomaisessa tilassa, jossa on mukana myös taivaansineä. Akvaarion yläpuolella takana näkyy jotain hämärästi. Hahmo, joka on mukana hetken tapahtumassa.

Käsi symboloi yksilön tekoa ja ilmaisua.  Kun ihmisen käsiä katsoo läheltä, ne ovat erilaisia keskenään, kunnes mennään ihon pinnan läpi kudoksiin ja yksilöllisyytemme hukkuu solumeriin.

Sormien saavutukset ovat sanan vertaiset, koska ne ovat yhtälailla herkät sekä vahvat rakastamaan maailmaa ja ilmaisemaan sen. Sitä mahdollisuutta ei saa ottaa pois keneltäkään.

Tarmo Paunu

Tarmo Paunu (s. 1971 Helsingissä) on kuvataiteilija.  Ylioppilas Tampereen Klassillisesta lukiosta, taiteen maisteri Kuvataideakatemiasta.  Näyttelyitä vuodesta 1998 lähtien Suomessa ja muualla Euroopassa. Aviossa ja kahden lapsen isä. Harrastaa lukemista ja kuntoilua sekä vaihtelevasti seuraelämää.  ”Taiteilijana haluan olla vapaa kulttuurin laatuasetuksista. En osaa, en voi, enkä halua tehdä työtäni kuin omalla tavallani. Täydellinen vapaus kulttuurin asettamista rajoista on utopiaa, mutta rajojen puristus on yhtä totta kuin auringon paahde.”

PEN Tiedotus