Suomi   |English   |Svenska

LIGHTHOUSE / KIRJELMÄ

 

Minä muistelen teidät ehjäksi – minä rakastan teidät pois.

*

Kentaurit laukkaavat jälleen, todellisuusaava, todellisuushaava, ehkä kaikessa oli

kyse vain unista ja kaipuun lihaksistosta, variksenmarjoista,

liian sakeasta hillosta, ilo on kipua voimakkaampaa, kulta elää silmissä,

tantrinen huimaus, aamiainen puistossa kestää tunnin, aamun, iltapäivän,

yhden viikon, vuoden, vuosisadan, ripustan kravattisi kuuseen ja järsin käpyä,

puun sydän raottuu, pihkassa helmeilevät isoäidin kasvot,

luominen selkä, selän takana norsunluupuhelin, mintunvihreä huone

jota on vaikea hahmottaa, mutta jonne on pakko kulkea,

vaellan tunkkaisen valon sisuksiin,

jauhojen tuoksu pinttyneenä kämmenkuoppiin, ruskeat lasikupit läikillä

paksusta kahvista, pelko muuraa sukupolvia toisiinsa ja kääntää silmät,

siniset pikkukukat nyrkissä kutsun sinua tänne –

*

Sinä pelkäsit rakkautta ja sinun selkäsi loittonee metsään, sekoitut kuhilaisiin,

sateessa vettyneisiin korrenpäihin, sekoitut toisiin rajantakaisiin,

naurat teelusikka hampaissa ja lastaat lisää sokeria mehuun,

väkevät marjat kestävät kauimmin, pureskelen karviaisia,

hapan hedelmäliha valuu nieluun, maisemaa peittää kuva 5-vuotiaasta

kuuntelemassa tankkereiden valumista,

kun olit paimenessa puun oksilta satoi niskaasi kyykäärmeen poikasia,

se tapahtui yli sata vuotta sitten, kuoriutuminen,

talosi pitkä eteiskäytävä tapahtui eilen, tapahtuu yhä, en saa sinusta otetta,

suljit vuosikymmenet kutteri-enkeli-vintille

sahramin keltaisen sivuhuoneen piironkiin, minut selkäsi taakse

seinän ja sängyn väliin

*

Miksi sinä poltit äidin päiväkirjat? Miksi sinä luit ne?

 

Sekoitat kipinöiviä papereita hiilihangolla,

huoliteltu käsiala vikisee, puuvillamekossasi roihuaa, pakotat saparot

kasvamaan rautakankeina suoraksi taivutetun kaulan

ja vielä suoremmaksi ojennetun selän suojaksi,

syyllistävä äänesi käyskentelee ennustamattomina luuhenkäyksinä

sivukaduilla, pelko epäonnistumisten sarjoista polttaa meitä,

takapenkeillä, kellareissa, hiilimykiöt pesivät tahdossa

jonka pitäisi olla puhdasta vanua, vanerisen televisiosi päällä leijailevat

kynttilöiden pyörittämät metallienkelit,

ilmanvirrat kulkevat, puhallan sakkaa hitaasti ulos,

tinatut unet, vaikenemisten sarja näkyy olkapäistä, kannoitko sinä

niin paljon, että meidän kaikkien piti särkyä?

*

Kesäretki lumiaavan keskelle, että sinä et voinut antaa itsellesi anteeksi?

homeisia pullanmuruja lattialistojen välissä,

kuljetit tukahdetun halun solukoihin, seireenit, astmapiippusi pohjaton imu,

johon meitä yhä revitään, joulutähdet enteilevät,

manteli kitalaessa katson kuusen läpi, punaisen mökkisi hökkelinurkkiin,

omenalaatikoihin, yksinäisyyteen,

sinun kipuisan ruumiisi syvyyksiin, kieltoon,

jonka jatkumo on turvattu

*

Ajattelin katkaista sen nyt, sudenkielen, noidanlukon,

siipihankasessa pesivän lepakon aavistuksen, tässä tässä tässä

avaan oven, kaikki kolme ovea,

en tule samaa tietä takaisin. Kivet viisastuvat.

*

Kentaurien askeleet ovat ohuita, jäähdyn lumessa.

Yön timantit puhkovat nielustoja, paha sappikoira ulvoo,

kutistuu, jää taakse, hiukset lonkeroivat tiestöä,

pohjoinen Ithaka hälvenee, toistuu,

häipyy, poistuu

*

Tiina Lehikoinen

Runoilijan neljäs kokoelma Samaan aikaan toisaalla ilmestyi syyskuussa Poesialta.

Tiina Lehikoinen. Kuva: Marko Niemi

Tiina Lehikoinen. Kuva: Marko Niemi