Suomi   |English   |Svenska

Huutakaamme vahvasti ihmisyyden puolesta!

Minä, Charlotta Lönnqvist, taivaassa kellotellut jo satakaksikymmentäviisi vuotta, loiskasin pilven niskaan kirjoitustarpeineni ja päätin lähettää teille terveiset kun sydäntä niin nipistelee.

Te muistatte sen Aleksis peijakkaan, pienen loruilevan sudenpenikan, joka kirjoitti minun kamarissani Seitsemän veljestään, mutta muistatteko minut?

Nenä kalpeana olen seurannut näitä ihmisiä, jotka ovat lähteneet kotikonnuiltaan levottomuuksien ja sotien keskeltä etsimään rauhaisaa ja parempaa asuinpaikkaa. Monen monet ihmiset kokevat ilokseni nämä lähimmäisikseen joille kuuluu maidon tippa, voin-kirppu ja leipäkulta kuten kaikille.

Korvani kuitenkin kuumenevat ennakkoluulojansa parkuvien räksyttäjien vihasta Suomen maan kamaralla ja siellä mitä Someksi sanotaan. Kirkas tuli ja leimaus, tyhmyydelle minä olen vihainen ja äreä kuin rakkikoira.

Ei maailma siitä parane, että pannaan rajat kiinni ja ovet säppiin. Eikä siitä että uho ja sappi paisuneena paarustetaan leveänä könsikkäjoukkiona katuja partioimaan ja viskotaan tulikivenkatkuisia silmäyksiä muualta tulleisiin. Joukossa kun veri päässä kuumenee, ei järjen hippukaan sinne enää mahdu.

Nämä nokkaviisaat nallikat kekkaloivat, hörisevät ja pärisevät puolustavansa naisia! Kirous ja kauhistus!

Mielisinpä tietää, missä nämä katujen vahtikoirat ovat piileskelleet, kun suomalaiset miehet vuosikymmenestä toiseen ovat ahdistelleet naisia kaupunkien kaduilla. Lukemattomat rukoukset on tänne korkeuksiin kohonneet tytöiltä ja kaikenikäisiltä naisilta, kun suomalaiset miehet, nuoret ja vanhat köriläät, tulilientä nauttineet ja nauttimattomat, lökäpöksyt ja liituraidat ovat heihin tarttuneet kadulla, nipistelleet, taputelleet ja ehdottaneet ties mitä, hintaa tiukaten ja karamelliä tarjoten. Ja katsoneet oikeudekseen kertoa mitä mieltä ovat naisen tai tytön takapuolesta ja rinnoista. Voi peijakas! Niin kuin nainen olisi miehelle käyttötavara. Ja sitten huolestutaan, että tuleeko muut meidän markkinoille, tuli ja leimaus!

Milloin miehenpuolet oppii ymmärtämään naiset ihmisiksi?

Ihmisenä yritin aikoinani elää Siuntiossa. Pitokokkina sain ihmisten suut vehnäselle. Ompelijana heitä vaatetin. Susia ja kettuja pyydystin, kaloja verkolla nostin. Lehmät, lampaat kanat, ankat ja sikani hoidin. Puutarhani kukoisti kuin paratiisi. Kulttuuri antoi suloisen liehauksen elämään, kirjallisuutta tuin minkä pystyin. Sillä ilman kirjoja on ihminen saapas.

Aleksis Kiven otin hoteisiini jotta Veljekset syntyisi miehen kynästä. Kirjoittaa se peijakas osasi, mutta elämässä se loiskasi kuusen kärkeen tai pilven köyrylle ja sieltä taasen alas kuin ukon vasama törmäten sydämensä kiemuraiseen mies-ytimeen.

Miestä ollaan, mutta peijakkaan vertaa ei ymmärretä realiteettien päälle. Silmät tapilla tuijotetaan ja äkätään että nälkähän tässä tuli. Että olisinhan vahva kuin kontio, siivo kuin lammas, viisas kuin kettu, tuo pensaston tulisilmäinen heilahäntä, mutta ensin pitäisi saada se vehnävelli, että jospa sinä Charlotta kiltti…

Minä avasin oveni tuolle suomea paperille tuhraavalle miehelle koska uskoin hänet kirjailijaksi. Silloin nuo sappeaan kiehuttelevat puuhevoset alkoivat korskua. Miehen ja naisen ystävyys kuin töräys irrottaa kielenkannat nokkavilta käärmeiltä. Ja eikös Aleksis itsekin juossut tuohon jäniksenlankaan. Rupesi päänsä pyörään käymään, alkoi polttaa miehen mieltä ja rintaa, että tuo Charlotta yrittää peitteen alle vikitellä lämmintä rieskaa tarjoten ja priimaan verkaan hänet rääsykirjailijan pukien.

Tuhannen sarvipäätä! Naisella on oikeus olla ihminen. Ei siihen erivapautta sukupuolestaan tarvitse anoa kuten ennen vanhaan yliopistoon mentäessä. Ihmisen velvollisuus on olla kanssaihminen, ojentaa leipää, avata ovi, tukea kulttuuria ja rauhanomaista rinnakkaineloa. Jokainen ihmisyyden merkki, vaikka pieni kuin saivar, on tärkeä ja lysti.

Anneli Pääkkönen
Ps. Sukkela temppu sattui tuonpuoleiseen astumiseni jälkeen. Ilmestyipä Kiven Veljeksien rinnalle Heikki Meriläisen kirjoittama Pietolan tytöt. Siinä yhdeksän sisarusta kynsin hampain elon syrjässä kinnustelee. Näistä kirjoista olen täällä taivaassa suomenkieltä opetellut – minä taivasmaahan muuttaja. Tarttukaa kynään pojat, älkää aseisiin, älkää uhratko henkikultaanne, olkaa ihmisiksi, uhratkaa juonikkuutenne kulttuurille. Rajat ja sydämet auki!

* * *

Kirjoittaja on Savonlinnassa asuva kirjailija, joka on julkaissut romaaneja, novelleja ja runoja.