Nasrin Sotoudeh: Kirje tyttärelleni

Rakkaalle Mehravehille, tyttärelleni, joka olet ylpeyteni ja iloni,

Tervehdin sinua Evinin vankilan osastolta 209 ja toivon että voit hyvin. Tulen luoksesi ilman huolia, murhetta ja kyyneliä ja tervehdin sinua sydän täynnä rakkautta toivoen kaikkea onnea sinulle ja rakkaalle veljellesi.

Kuusi kuukautta sitten minut vietiin rakkaiden lasteni luota. Näiden kuukausien aikana meidän on annettu tavata toisiamme vain muutaman kerran ja silloinkin turvallisuusviranomaisten läsnäollessa. Tänä aikana minun ei ole annettu kirjoittaa sinulle, ottaa vastaan kuvia tai edes tavata sinua vapaasti ilman turvallisuusrajoituksia. Rakas Mehraveh, sinä tiedät paremmin kuin kukaan muu sydämeni surun ja ne olosuhteet, joissa saimme tavata. Joka kerta, jokaisen vierailun jälkeen, joka-ainoana päivänä, kamppailin kohdatessani kysymyksen: olenko vai enkö ole ottanut huomioon ja kunnoittanut omien lapsieni oikeuksia. Kaikkein tärkeintä minulle oli saada varmuus siitä, että rakas tyttäreni, jonka viisauteen uskon niin lujasti, ei syytä minua omien lasteni oikeuksien loukkaamisesta.

Rakkain Mehraveh, pohdin sinun ja sinun rakkaan veljesi oikeuksia heti ensimmäisestä päivästä lähtien, kun minut oli pidätetty. Ikäsi vuoksi murehdin enemmän sinua. Tunsin huolta edellytyksistäsi selviytyä, arviointiasi tilanteesta, moraalista kestokykyäsi ja ennen kaikkea tunsin huolta siitä mitä tämä (kiinniotetuksi ja vankeuteen joutuminen) vaikuttaisi kanssakäymiseesi ikätovereidesi kanssa koulussa. Ei kestänyt kauan, kun kaikki epäilyni ja huoleni väistyivät ja tiesin, että minä, tai paremminkin me, pystyisimme pysymään lujina vakaumuksemme takana.

Sinun voimasi ja kestävyytesi ei ole pienempi kuin minun. Sanoin kerran sinulle: ”Tyttäreni, toivon ettet koskaan ajattele, etten ajatellut sinua tai että että toimintani olisi ansainnut annetun rangaistuksen.” Jatkoin myöhemmin varmana asiastani: ”Kaikki mitä olen tehnyt on laillista ja lain piirissä.” Silloin sinä hyväilet kasvojani pienillä käsilläsi ja vastasit: ”Minä tiedän äiti… minä tiedän…” Puhuit niin itsevarmasti, että siitä päivästä lähtien olen ollut vapaa siitä painajaisesta, että joutuisin oman tyttäreni tuomitsemaksi.

Rakkain tyttäreni, huoleni joka koski kanssakäymistä tovereidesi kanssa koulussa oli myös täysin perusteeton, sillä nuori sukupolvi on aina älyllisesti kypsempää ja viisaampaa kuin sitä edeltävä polvi.

… ja niin pääsin eroon  kaikista huolistani ja pystyin olemaan vahva ja varma. Tämän voiman olen velkaa sinulle ja isällesi.

Rakkain Mehraveh, anna minun jakaa kanssasi joitakin muistojamme. Kun ilta hämärtyy ja makaan sellissäni, muistelen usein, miten peittelin sinut uneen. Kaikista loruista ja tuutulauluista joita hyräilin sinulle sänkysi reunalla, oli sinulle kaikkein rakkain se, jonka nimenä on ”Keijukaiset”. Joka yö, kun olit nukahtamassa, pyysit minua lausumaan sen sinulle ja minulla oli ilo aloittaa…

Oli kerran kolme keijukaista jotka istuskelivat ilkosillaan kun hämärä lähestyi….

Rakkain tyttäreni, sinä olet tärkein syy siihen, että olen kamppaillut lasten oikeuksien puolesta. Ajattelin tuolloin ja ajattelen yhä, että kaikki ponnisteluni lasten oikeuksien alueella tulevat hyödyttämään juuri omia lapsiani. Joka ainut kerta kun tulin kotiin oikeudenistunnosta, jossa olin puolustanut väkivallan uhriksi joutunutta lasta, puristin sinua ja veljeäsi syliini ja oli vaikea irrottautua tuosta syleilystä. En vieläkään tiedä miksi… ehkä pitämällä sinua sylissäni halusin hyvittää väkivallan uhrien tuskaa.

Muistan, kun kerran sanoit minulle, että et halunnut olla 18-vuotias. Kun tiedustelin syytä tähän, sinä vastasit että sinusta oli inhottavaa jos sinulta kiellettäisiin lapsuuden edut, se että sai olla lapsi. Et voi kuvitella kuinka iloiseksi vastauksesi teki minut. En muista kuinka monta kertaa muistutit isääsi ja minua siitä, että olet vielä lapsi, että et ole vielä 18 ja että meidän pitäisi kunnoittaa sinun lapsuuttasi ja sinun oikeuksiasi lapsena…

Sinä vaadit, että me kunnioitamme sinun oikeuksiasi lapsena ja olen siitä kiitollinen. Joskus välinpitämättömyys saa meidät sivuuttamaan toisen ihmisen oikeudet, vaikka se toinen yksilö sattuisi olemaan oma lapsi. Lapsen silmin ja sanoin muistutit meitä aikuisia, jotka näimme itsemme sinun suojelijoinasi, siitä että on tärkeää kunnioittaa toisten oikeuksia, kunnioittaa noiden oikeuksien vaatimista, oikeudenmukaisuutta, lainkäytön järjestelmää, tasa-arvoisuutta ja muita vastaavia tärkeitä asioita.

Rakkain Mehraveh, aivan niin kuin minä en voinut koskaan jättää huomiotta sinun oikeuksiasi ja aina pyrin suojelemaan niitä parhaiden kykyjeni mukaan, en voinut myöskään jättää huomiotta asiakkaitteni oikeuksia.

Miten olisin voinut hylätä työkenttäni, vaikka jouduin (hallituksen toimesta) haastetuksi oikeuteen, kun tiesin että asiakkaani olivat telkien takana. Miten olisin voinut hylätä heidät, kun he olivat palkanneet minut oikeudelliseksi neuvonantajakseen ja odottivat oikeudenkäyntiään. En koskaan… En voisi koskaan tehdä sellaista.

Lopuksi haluan  kertoa sinulle taas kerran, että minun haluni suojella toisten oikeuksia ja erityisesti lasten oikeuksia ja sinun tulevaisuuttasi johti minut ajamaan niihin liittyviä asioita oikeudessa. Uskon että se tuska, jota oma perheeni ja asiakkaitteni perheet olemme joutuneet sietämään parin viime vuoden aikana ei ole ollut turhaa. Oikeus koittaa juuri silloin, kun suuri osa on jo luopunut toivosta. Se tulee kun me kaikkein vähiten odotamme sitä. Olen varma siitä. Ainoa toiveeni sinulle on, että sinun lapsuutesi olisi täynnä onnea ja iloa. Jos minun oikeustapaukseni kuulustelijat ja tuomarit ovat järkyttäneet sinua, palauta rauha ja tyyneys mieleesi lapsen laulullasi, jotta sen tuloksena mekin voimme saavuttaa kovasti kaivatun mielen tyyneyden ja rauhan.

Ikävöin sinua rakkaimpani ja lähetän sinulle sata suudelmaa.

Maman Nasrin (äitisi Nasrin)


Kirjoittaja on iranilainen toimittaja ja asianajaja. Nasrin Sotoudeh valittiin Suomen PEN:in kunniajäseneksi 2011. Oheisen tekstin hän kirjoitti vankeudessa keväällä 2011 11-vuotiaalle tyttärelleen Mehravehille.

Alkuperäinen kirje on julkaistu farsiksi Nasrin Sotoudehin facebook-sivulla, englanninkielinen käännös Banooye Sabzin.
Markus Nummi on suomentanut kirjeen englanninkielisestä ja ruotsinkielisestä käännöksestä.

PEN Tiedotus