Kuolleiden päivä – Día de Muertos

Kuva: PEN International

Kuva: PEN International

Pyhäinpäivä, halloween, kekri. Marraskuun vaihteessa juhlitaan ja muistetaan vainajia ympäri maailmaa. Latinalainen Amerikka viettää 2.11. kuolleiden päivää. Tuolloin PEN-järjestöt maailmalla ovat perinteisesti muistaneet edesmenneitä ja kadonneita kollegoitaan.

PEN International on kampanjoinut pitkään toimittajien ja muiden kirjoittajien sananvapauden ja turvallisuudesta puolesta Meksikossa, jossa ainakin 49 kirjoittajaa on murhattu ja yhdeksän kadonnut joulukuusta 2006 lähtien. Samankaltaisia surullisia tilastoja todistetaan muissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Kuolleiden päivänä 2011 PEN toi esiin Meksikon tilanteen ja vuotta myöhemmin kampanjoitiin Hondurasin ja Brasilian puolesta. Samalla julkaistiin kaksikielinen antologia Write Against Impunity, jossa on mukana tunnetuimpia latinalaisamerikkalaisia kirjailijoita.

2.11.2013 Suomen PEN haluaa tukea PEN Internationalin kampanjaa julkaisemalla Reykjavikin kongressissa syyskuussa 2013 laaditun resoluution toimittajiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan ja koskemattomuuden puolesta Meksikossa. Englanninkielisen resoluution voit lukea täällä.

PEN Tiedotus