Sananvapauskylä ei toteudu

Maailma kylässä -festivaalien Sananvapauskylä ei toteudu

Tiedote 18.5.2015

Allekirjoittaneet järjestöt olivat järjestämässä sananvapausaiheista teemakylää Maailma kylässä -festivaaleille, kunnes ilmeni, että näkemyksemme kylän sananvapaudesta poikkeavat toisistaan, jolloin järjestöt päättivät peruuttaa kylän järjestämisen. Näkemyserot kylään suunniteltujen näyttelyiden sisällöstä festivaalin järjestävän kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö Kepan kanssa johtivat siihen, että sananvapauskylä ei toteudu.

Suomen Pen ja Sarjakuvaseura olivat tuomassa teemakylään Kallion ja Sellon kirjastoissa esillä ollutta suomalaisten sarjakuvataiteilijoiden Minä olen Charlie -näyttelyä, ja Kultti ry Ville Rannan keskustelua herättäneitä sarjakuvia. Festivaalia järjestävän Kepan taholta toivottiin, että kokonaisuuksia muokattaisiin niin, että profeetta Muhamedia esittäviä kuvia ei olisi esillä.

– Emme voi hyväksyä sitä, että kuolleiden toimittajien muistoa kunnioittavasta näyttelystä poistetaan osia. Sananvapautta ei voi paloitella. Sitä joko on tai ei ole, toteaa Kultti ry:n puheenjohtaja Ilkka Lehdonmäki.

– Jos olisimme poistaneet osan kuvista, olisimme alistuneet ennakkosensuurille. Ideana sananvapaus ei ole suhteellinen, toteaa Penin puheenjohtaja Sirpa Kähkönen.

Miltä suomalaisia halutaan suojella? Onko sananvapauden ykkösmaa valmis luopumaan asemastaan mukavuussyistä, vain sen pelossa että joku työ saattaisi ärsyttää tai herättää keskustelua? Jos kansalaisyhteiskunta ja sen keskeiset toimijat alkavat harjoittaa ennakoivaa itsesensuuria, mitä kautta kansalaiset saavat äänensä kuuluville? Elääkö rohkeus ottaa kantaa enää vain kirjastoissa, joissa Minä olen Charlie – näyttely on ollut esillä?

Keskustelua herättäneet näyttelyt olivat vain pieni osa kokonaisuutta. Järjestöt olivat tulossa esittelemään omaa toimintaansa. Yleisölle oli tarkoitus tehdä kysely sananvapauden teemoista, ja ihmisille oltiin järjestämässä tilaisuus kuvauttaa itsensä sananvapauden sankareiden sitaattien kanssa. Kylän tavoitteena oli osallistaa ihmiset pohtimaan sananvapautta, lähtökohtana se, että sananvapaus määritellään joka päivä uudestaan.

Haaga-Helian opiskelijat olivat haastatelleet tunnettuja suomalaisia aiheesta. Video oli tarkoitus esittää kylässä. Lisää kuvauksia oli tarkoitus tehdä festivaalin aikana.

Maailma kylässä -festivaali järjestetään 23.-24.5.2015 Helsingin Kaisaniemessä ja Rautatientorilla. Festivaalin järjestäjä on Kepa ry. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry oli järjestämässä sananvapausteemakylää Maailma kylässä festivaaleille yhdessä Suomen Penin, Viestintä ja kehitys -säätiön, Toimittajat ilman rajoja järjestön, Effin ja Journalistiliiton kanssa. Lisäksi Haaga-Helian journalistiopiskelijat olivat toteutuksessa ja suunnittelussa mukana.

Itse festivaaleilla teemoista keskustellaan kahteen otteeseen. Jukka Relander haastattelee tanskalaisen Politiken lehden kulttuuritoimituksen esimiestä Rune Lykkebergia lauantaina 23.5 klo 18.45-19.15 Lavaklubilla ja sunnuntaina Iida Simes keskustelee Ville Hännisen, Kalle Hakkolan ja Ville Keynäsin kanssa sarjakuvista ja sananvapaudesta Amazon lavalla klo 13-13.40.

Lisätietoja:

Ilkka Lehdonmäki
puheenjohtaja
Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry
040 701 1096

Jukka Relander
toiminnajohtaja
Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry
044 210 3445

Sirpa Kähkönen
puheenjohtaja
Suomen PEN

Minä olen Charlie -näyttelystä Sarjakuvakeskuksen sivuilla.

PEN Tiedotus