Taiteenvapautta puolustettava ilman poikkeuksia

PEN tuomitsee uhkailun ja vaatii Lars Vilksin suojelemista myös Suomessa. Ruotsalainen taiteilija Lars Vilks on viime vuosina tullut tunnetuksi erityisesti islamin kriitikkona.  Syyskuussa 2007 islamistisella verkkosivulla julkistettiin Vilksin tappamisesta maksettava 100.000 dollarin palkkio. Aiemmin tänä vuonna Lars Vilks joutui väkivallan uhriksi luennoidessaan sananvapauden rajoista Uppsalan yliopistossa.

Suomen PEN on huolestunut tiedosta, jonka mukaan Art-Ii -biennaalin järjestäjät ovat hyllyttäneet taiteilija Lars Vilksin esiintymisen. Vilksiin kohdistuneiden uhkailujen ja väkivaltayritysten edessä ei pidä taipua. Suomen viranomaisten on taattava hänen turvallisuutensa ja mahdollisuutensa esiintyä julkisuudessa Suomessa.

Uskonnot yhteiskunnallisina toimijoina ovat arvioinnin ja arvostelun kohteita siinä missä muutkin yhteiskunnan osat. Taiteenvapaus on Suomessa perustuslain erityissäännöksellä turvattu. Islamilaiselle maailmalle, kuten kaikkien uskontojen edustajille pitää tehdä selväksi, että kritiikki, myös uskontojen kritiikki on osa yhteiskunnallista keskustelua.

Lauri Otonkoski
Puheenjohtaja, Suomen PEN

Jarkko Tontti
Varapuheenjohtaja, Suomen PEN

PEN Tiedotus