Suomen Penin sananvapauspalkinto ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmille

Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm on tunnettu sananvapauden ja sensuurin tutkija. Hänen väitöskirjansa aiheena olivat vuosina 1944-1946 kirjastoissa kielletyt kirjat. Ekholm on nostanut työssään esiin ilmaisunvapauden kysymyksiä ja puolustanut Kansalliskirjastoa, yhteisen muistimme paikkaa, Helsingin yliopiston vaikeassa taloustilanteessa rohkeasti.

Yksi 2000-luvun merkittävimmistä sananvapausaiheisista teoista on Suomessa ollut Tiellä sananvapauteen -verkkosivuston luominen ja julkistaminen. Sivusto on Kai Ekholmin johtaman laajan asiantuntijaryhmän rakentama kokonaisuus, joka tarjoaa ajantasaista, tutkittua tietoa suomalaisesta lainsäädännöstä, sensuurista ja sananvapauden tilasta 1900-luvun alusta nykypäivään saakka. Verkkosivusto on helppokäyttöinen, informatiivinen ja näyttävä.

Tiellä sananvapauteen -sivusto sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2017.

Kai Ekholmin johdolla Kansalliskirjasto teki vuonna 2017 merkittävän päätöksen ja avasi vuoden 1918 digitaaliset sanomalehtiarkistot tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden vapaaseen käyttöön jo ennen kuin sata vuotta lehtien julkaisuajankohdasta tuli täyteen. Perusteluna oli se, että sisällissodan kaltaista poikkeuksellisen tärkeää ajanjaksoa täytyy päästä tutkimaan hyvissä ajoin ja vapaasti.

Kansalliskirjaston digitaalisen lehtiarkiston käytettävyys ja avoimuus ovat lisänneet tutkimuksen vapautta ja tiedonsaannin rajoittamattomuutta. Nämä kaksi ovat tärkeitä tekijöitä vapaassa kansalaisyhteiskunnassa.

Suomen Penillä on kunnia luovuttaa ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmille vuosittainen sananvapauspalkintonsa. Palkintona luovutetaan taiteilija Kaiju Haanpään teos Isfahan.

Kai Ekholm, Veera Tyhtilä ja Kaiju Haanpään palkintoteos Isfahan

Kaiju Haanpää lahjoitti teoksensa sananvapauspalkinnoksi. Haanpää on huhmarilainen taiteilija, joka on tunnettu vaikuttavista, värikkäistä tekstiilikollaaseistaan.

Kaiju Haanpään teoksia leimaa aihevalintojen voimakas symbolismi. Tärkeimmät yksittäiset aiheet ovat nainen ja tämän eri tunnetilat. Haanpää käyttää usein välittäjäsymbolia tunnetilan havainnollistamiseen. Tyypillisiä eläinsymboleita hänen taiteessaan ovat linnut, kalat, liskot ja hevosolennot. Haanpää lainaa ja varioi myös mielellään vanhoja mestariteoksia, niin maalauksia kuin veistoksiakin. Teoksissa on lähes poikkeuksetta jokin pääaiheen kanssa ristiriidassa oleva kuvallinen elementti, joka tuo päällepäin katsoen viattomaan tai turvalliseen aiheeseen syvempiä merkityksiä ja haastaa katsojan pohtimaan teoksen todellista sanomaa. Vaikka Haanpää käsittelee paljon myös synkkiä tunteita, on hänen teoksissaan vallitsevana positiivinen perussävy. (Martelin 2013)

Haanpää on valmistunut taiteen maisteriksi vuonna 1987. Hänen töitään on nähty lukuisissa kotimaisissa ja ulkomaisissa näyttelyissä vuodesta 1970 tähän päivään asti. Haanpää on toiminut Espoon kuvataidekoulun rehtorina sekä julkaissut runokokoelman Kosketuksia.

Kaiju Haanpään kotisivu: https://kaijuhaanpaa.com/

Suomen PEN:in sananvapauspalkinto on tunnustus sananvapauden puolesta ansioituneesti toimineelle henkilölle, yhdistykselle tai muulle toimijalle. Kai Ekholm on seitsemäs palkinnon saaja. Aiemmat palkitut ovat: Sunniva Drake (2017), Matti Suurpää (2016), Abdirahim Hussein (2015), Kimmo Oksanen (2014), Eva Neklyaeva (2013) ja Ville Ranta (2012).

Suomen PEN on vuonna 1928 perustettu kirjailijoiden kansainvälinen sananvapausjärjestö. Se on osa yli 100 maassa toimivaa Kansainvälistä PEN:iä (Pen International). Peruskirjansa mukaisesti PEN puolustaa ja edistää kirjallisuutta sekä taiteen- ja ilmaisunvapautta kaikkialla maailmassa.

PEN Tiedotus