Toimintakertomus 2009

Suomen PEN ry – Finlands PEN ry toimii osana kansainvälistä PEN-järjestöä itsenäisenä yhdistyksenä, joka pyrkii PENin peruskirjan mukaisesti puolustamaan ja edistämään mielipiteen- ja sananvapautta, edistämään kansakuntien välistä yhteisymmärrystä ja vaikuttamaan hallituksiin ja viranomaisiin sekä yleiseen mielipiteeseen kaikkialla maailmassa näiden ihanteiden toteuttamiseksi.

Tarkoitustaan PEN toteuttaa seuraamalla sananvapauden tilaa. Suomen PEN toimii mm. järjestämällä kokouksia, kirjallisuusiltoja, esitelmiä ja keskustelutilaisuuksia sekä ottamalla kantaa, jakamalla tietoa jäsenille ja tiedotusvälineille, keräämällä rahaa vainottujen kirjailijoiden avustamiseksi sekä tukemalla kutsujäseniksi valitsemiaan, mielipiteittensä vuoksi vangittuja kirjailijoita ja toimittajia sekä toimimalla taloudellisesti ja moraalisesti heidän vapauttamisekseen sekä osallistumalla kansainvälisen PENin toimintaan kansainvälisissä kokouksissa ja tapaamalla muiden PEN -keskusten jäseniä ja toimihenkilöitä Suomessa ja muualla maailmassa.

Vuonna 2009 Suomen PEN toteutti päämääriään seuraavasti:

Johtokunta ja muut toimihenkilöt

Vuosikokouksen 2009 helmikuussa valitsemaan johtokuntaan kuuluivat puheenjohtaja Lauri Otonkoski, varapuheenjohtaja Jarkko Tontti ja johtokunnan jäseninä Mikael Brygger, Kristina Carlson, Jukka Koskelainen, Theresa Norrmén, Markus Nummi, Tarja Roinila, Iida Simes sekä heinäkuusta 2009 johtokunnan ulkopuolinen sihteeri Leena Parkkinen. Häntä aiemmin sihteerinä toimi Mikael Brygger.

Taloudenhoitajana toimi Mikko Koivusalo. Yhdistyksen tilintarkastajina toimivat Marja Rautalin ja Tapani Ruokanen.

Johtokunta kokoontui vuonna 2009 yhdeksän kertaa ja pitänyt lisäksi kolme nettikokousta. Lisäksi johtokunta piti aktiivisesti yhteyttä sähköpostilistalla ja puhelimitse.

Johtokunnan kokous Mariankadun Rosebud-kirjakaupassa. Kuva Kristina Carlson

Jäsenistö

Suomen PENin jäsenmäärä on kasvanut voimakkaasti vuoden 2009 aikana. Jäseniä on tällä hetkellä  360.

Jäsenkirjeet

Vuoden 2009 aikana lähetettiin neljä jäsenkirjettä, joissa kerrottiin ajankohtaisista tapahtumista ja mielenosoituksista, Kansainvälisen PENin kokouksista ja niissä tehdyistä päätöksistä sekä huomiota vaativista ihmisoikeus- ja sanavapauskysymyksistä Suomessa ja muualla maailmassa. Jäseniä ohjattiin myös allekirjoittamaan vetoomuksia ja kerrottiin mm. Suomen PENin kuubalaisten adoptiovankien tilanteesta. Suomen PEN ylläpitää myös sähköpostikeskustelulistaa, aktiivisia netti- ja Facebook-sivuja ja tiedottaa tapahtumista, vetoomuksista ja avustuskohteista sähköpostitse.

Kokoukset ja jäsentilaisuudet

Vuoden aikana järjestettiin 8 jäsentilaisuutta.

Vuosikokous järjestettiin 26.2.2009 Rikhardinkadun kirjastossa.

Vapaa sana -keskustelusarja avattiin kolmella luennolla:

6.5. Vapaa sana 1/6 Rikhardinkadun kirjaston lukusalissa. Professori Jaakko Hämeen-Anttila puhui otsikolla ”Islam ja kirjallisuus”.  Tilaisuuden järjestäjänä Lauri Otonkoski.

28.10. Vapaa sana 2/6: Taiteen tehtävä uusliberalistisessa yhteiskunnassa. Rikhardinkadun kirjastossa, dosentti Anita Seppä pohti taiteen yhteiskunnallista merkitystä nykyajassa. Latistaako brändäys ja talouden termien ylivalta taiteen yhdeksi tuotekehittelyn lajiksi? Järjestäjänä Tarja Roinila.

16.12. Vapaa sana 3/6: Uskonrauha vastaan sananvapaus Rikhardinkadun kirjastossa. Teologian tohtori Matti Myllykoski pohti ajankohtaisten esimerkkien valossa jumalanpilkkarikoksen ja sananvapauden välistä jännitettä. Kommenttipuheenvuoro: Jussi K. Niemelä, Vapaa-ajattelijain liitto ry:n puheenjohtaja. Järjestäjänä Jarkko Tontti.

Muut yleisötilaisuudet

5.9. Osana Tietokirja.fi –tilaisuutta Helsingissä järjestettiin keskustelutilaisuus Tiedonvapaus vastaan tekijänoikeudet – Onko tiukka tekijänoikeuskuri edistyksen tae vai uhka? Keskustelijoina kansanedustaja Jyrki J. J. Kasvi ja tietoyhteiskuntatutkija ja lakimies Niklas Vainio. Puheenjohtajana Jarkko Tontti.

1.10. Uusia tuulia vai nostalgiaa ja raunioita? Pietarin nykykirjallisuudesta kertoivat kirjailijat Dmitry Golynko, Sergei Korovin, Jukka Mallinen, Sergei Nosov ja Nina Savtshenkova Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä. Järjestettiin yhteistyössä Jukka Mallisen kanssa.

23.10. Helsingin kirjamessut, Kullervo-salissa, Uhkaako yksityisyyden suoja sananvapautta? Mitä saa kirjoittaa? Suomen PENin turvakaupunkikirjailija Oksana Chelysheva puhui Venäjän sanavapaudesta sekä kirjailijat Helena Sinervo, Jarkko Tontti ja Tuula-Liina Varis keskustelivat elämäkertakirjoittamisen suhteesta yksityisyyden suojaan.

15.11. Vangittujen kirjailijoiden päivä. Vangittujen kirjailijoiden päivän tilaisuus pidettiin Koko-teatterin baarissa Helsingissä. Tilaisuuden ohjelmassa oli mm. katsaus PENin työhön vangittujen kirjailijoiden puolesta ”Vankila ja propaganda”: Imbi Paju puhui, PENin kirjailijoita estradilla sekä musiikkia.

Kongressit

20.-22.4. Fredrik Thermann osallistui Suomen PENin edustajana ICORN-järjestön kokoukseen Barcelonassa.

1.6.-6.6. Iida Simes osallistui Oslossa Writers in Prison –konferenssiin.

24.-28.8. Lauri Otonkoski osallistui Istanbulissa Kansainvälisen PENin Uralilais-Altailaisen verkoston kokoukseen.

19.-22.10. Lauri Otonkoski ja Jarkko Tontti osallistuivat PENin delegaatteina Kansainvälisen PENin vuotuiseen kokoukseen Linzissä. Kokoukseen myös osallistunut Elisabeth Nordgren valittiin kokouksessa kansainvälisen PENin Search Committeen jäseneksi.

Puheenjohtaja Lauri Otonkoski. Kuva Kristina Carlson

Kansainvälinen toiminta

11.6. Lauri Otonkoski Ja Markus Nummi tapasivat Etiopian PENin perustajan Solomon Hailemariamin.

12.6. Suomen PEN ja Eino Leinon Seura isännöivät cocktail- ja tutustumistilaisuutta Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen kynnyksellä perjantaina 12.6. klo 18. WSOY:n tiloissa.

Tarja Roinila tapasi kesäkuussa Katalonian PENin edustajia Helsingissä.

9.10. Linzin kongressin valmisteluihin liittyen Lauri Otonkoski, Elisabeth Nordgren ja Jarkko Tontti tapasivat Itävallan suurlähettiläs Margit Wästfeldin Helsingissä.

Baltia projekti. Suomen PEN osallistui Viron PENin toiminnan uudelleen käynnistämiseen. Viron PENin toiminta on ollut vuosia pysähdyksissä. Asiasta keskusteltiin Linzin kogressissa Kansainvälisen PENin henkilöstön ja virolaisen Reet Kudun kanssa. Martin päivänä 22.11.2009 Kaapelitehtaalla Virolaisen kulttuurin tapahtumassa alustava tapaaminen Eeva Parkin ja Igor Kotjuhin kanssa. Tämän hetkisten tietojen mukaan Viron PENin toiminta käynnistyy 2010 keväällä.

24.11. Lauri Otonkoski, Jarkko Tontti ja Iida Simes tapasivat ulkoasiainministeri Alexander Stubbin ja esittelivät hänelle Linzin kongressin päätöslauselmat sekä muita ajankohtaisia kansainvälisiä sananvapausteemoja.

13.11. Suomen PEN allekirjoitti yhtenä kuudestakymmenestäkolmesta kansainvälisen PENin keskuksesta presidentti Barak Obamalle suunnatun vetoomuksen, jossa vaadittiin Kiinan hallitusta vapauttamaan maansa mielipidevangit.

23.12. Suomen PEN allekirjoitti vangittua kiinalaista toisinajattelijaa Liu Xiaboa puolustavan vetoomuksen.

12.6. Suomen PEN kutsui Mukkulan kirjailijakokoukseen Ruotsissa asuvan kurdikirjailijan Firat Cewerin. Cewerin essee julkaistiin myös PENin jäsenkirjeessä ja nettisivuilla.

Artikkelit ja mediaesiintymiset

Jarkko Tontin ja Lauri Otonkosken artikkeli: Sananvapautta ja taiteenvapautta rajoitetaan Suomessa nykyään liian herkästi julkaistiin Turun Sanomissa 11.4.2009.

Lauri Otonkoski osallistui kaksi kertaa YLE Radio 1:n sananvapauskeskusteluun sekä esitteli Suomen PENin näkymiä YLE:n Aamu-TV:ssä 3.3.

Mielenosoitukset

28.1. Mielenosoitus Venäjällä tammikuussa murhattujen toimittajien muistoksi, Helsingissä Venäjän suurlähetystön edustalla.

17.7. Murhatun toimittajan Natalia Estemirovan muistotilaisuus ja mielenosoitus Venäjän suurlähetystön edessä. Yhdessä Amnesty Internationalin Suomen osaston kanssa.

7.10. Venäjällä murhattujen ihmisoikeusaktivistien muistotilaisuus. Järjestettiin Yhdessä Amnesty Internationalin Suomen osaston, Suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin ja Kiilan kanssa. Mukana olivat PENin kirjailijat Jarkko Tontti, Riina Katajavuori, Oksana Chelysheva, Kaisa Ijäs, Jyrki Kiiskinen ja Lauri Otonkoski. Luettiin runoja neljässä paikassa murhattujen ihmisoikeuspuolustajien muistoksi. Lisäksi luettiin Euroopan parlamentin ihmisoikeuksien alivaliokunnan puheenjohtajan Heidi Hautalan tervehdys.

MielenosoitusVenäjän suurlähetystön edessä Natalia Estemirovan murhan johdosta.

Muuta toimintaa

Jarkko Tontti edusti Suomen PENiä ulkoasiainministeriön kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnassa (IONK). Neuvottelukunnan  toiminta keskittyi vuonna 2009 valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisen selonteon valmisteluun. Suomen PEN antoi selontekoluonnoksesta lausunnon 16.3. ulkoasiainministeri Stubbin ja oikeusministeri Braxin järjestämässä kansalaisjärjestöjen kuulemistilaisuudessa. Lausunto on luettavissa PENin verkkosivuilla. 11.12. Tontti Suomen PENin edustajana oli eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan kuultavana samasta aiheesta.

31.7. Tuusulan kamarimusiikkijuhlien Sananvauspäivänä esiintyivät Suomen PENin runoilijat Jouni Inkala ja Sinikka Vuola.

Suomen PENin turvakaupunkikirjailijana oli vuonna 2009 Oksana Chelysheva.

Suomen PENin turvakaupunkikirjailija Oksana Chelyseva. Kuva Kristina Carlson.

Writers in Prison -komitea

Writer in Prison -komitea, tästedes WiP, on toiminut vangittujen kirjailijoiden puolesta kansainvälisen PENin ohjeiden ja vetoomuskampanjoiden mukaan. Kansainvälisen PENin avunpyyntöjen mukaan pidätettyjen tai vangittujen kirjailijoiden puolesta on vedottu eri tahoihin. Joitain kansainvälisen PENin lähettämiä viestejä on myös lähetetty eteenpäin tiedoksi toimittajille, ihmisoikeusaktivisteille ja ystävyysyhdistyksille.

Suomen PENillä on kolme adoptiovankia Kuubassa. He kärsivät yli 20 vuoden vankeustuomioita ja heidän terveydentilansa on huono. WiP on ollut heihin yhteydessä ja saanut kansainvälisen PENin kautta yhden vangin vaimolta viestinkin. heidän puolestaan on myös lähetetty vetoomuksia Kuubaan.

Anna Politkovskajan murhan kolmantena vuosipäivänä 7.10. useat suomalaiset ihmisoikeusjärjestöt muistivat Venäjällä murhattuja toimittajia kuten (Politkovskajan lisäksi) Natalia Estemirovaa, Anastasija Baburovaa ja Stanislav Markelovia. paikalla oli PENin johtokunnan jäsenten lisäksi Suomen PENin turvakaupunkikirjailija Oksana Chelysheva.

Perinteinen Vangittujen kirjailijoiden päivän tilaisuus oli 15.11. Koko-teatterin baarissa, Helsingin Kruununhaassa. Tilaisuuden ohjelmassa oli muun muassa PENin työhön vangittujen kirjailijoiden puolesta, Imbi Pajun kertomusta toisinajatttelijana olemisesta ennen ja nyt sekä albanialaissyntyisen Suomen PENin jäsenen Mufarrat Miftarin ja hänen poikansa musisointia. Hiljaisen hetken sijaan tilaisuudessa luettiin kaikkien viime vuonna kuolleiden kirjailijoiden tai toimittajien nimet. Lista oli valitettavan pitkä, 35 nimeä.

Helsingin kirjamessuilla 23.10. turvakaupunkikirjailija Oksana Chelysheva ja WiP:n Iida Simes keskustelivat Venäjän sananvapauden ja ihmisoikeuksien nykytilasta. Keskusteluun nousi erityisesti groznyiläisen toimittajan ja ihmisoikeusjärjestö Memorialin aktiivin Natalia Estemirovan heinäkuinen murha. Tshelysheva ja Estemirova olivat ystäviä vuosien takaa.

Lisäksi komitean vetäjä Iida Simes osallistui Oslossa 1.-2. kesäkuuta PENin kansainväliseen WiP-kokoukseen, joka järjestettiin osana suurta Freedom of Expression -kokousta. Myös siellä käsiteltiin vangittujen kirjailijoiden asiaa. (Tästä Simes on raportoinut jäsenkirjeessä syyskuussa 2009.) WiP-kokouksessa oli paikalla 80 PENin edustajaa ympäri maailmaa. Oslossa oli erittäin hyödyllistä tavata kansainvälisen PENin ja toisten PEN-keskusten keskeisimpiä aktiiveja. WiP-komitean ”tutuista” vapautuneista kirjailijoista paikalla olivat muun muassa Lydia Cacho Ribeiro Meksikosta, Jack Mapanje Malawista, ja entinen Guantanamon vanki Sami El-Haji Tunisiasta.

Naiskirjailijakomitea

Suomen PENin Naiskirjailijakomitea (NKK) järjestäytyi alkuvuonna johtokunnan jäsenen Tarja Roinilan ja uuden vetäjänsä Johanna Venhon johdolla. Laadittiin sähköpostilista, jonka avulla kutsuttiin NKK:n toiminnasta kiinnostuneita ideointipalavereihin, joita vuoden 2009 aikana pidettiin kaikkiaan kolme.

Vuoden 2009 toiminta oli enimmäkseen uuden toiminnan suunnittelua henkilövaihdosten jälkeen.

Käynnistettiin Afrikka-projekti, jonka puitteissa järjestetään afrikkalaisten ja suomalaisten naiskirjailijoiden yhteinen seminaari Villa Karossa Beninissä v. 2011.  Pohdittiin seminaarin kestoa, rakennetta ja osallistujia sekä käytännön järjestelyjä ja otettiin yhteyttä Villa Karoon, joka suhtautui suopeasti hankkeeseen. Mietittiin mahdollisia rahoitustahoja.

NKK suunnitteli myös jäseniltaa, jossa perehdytään Venäjän federaation suomalais-ugrilaisten alueiden naiskirjailijoiden tilanteeseen. Tilaisuus päätettiin järjestää loppukesällä 2010 pidettävän suomalais-ugrilaisen konferenssin yhteydessä.

NKK järjesti syksyn toisen Vapaa sana –illan Rikhardinkadun kirjastossa 28.10.2009. Tilaisuudessa dosentti Anita Seppä alusti aiheesta Taiteen tehtävä uusliberalistisessa yhteiskunnassa. Tarja Roinila johdatteli keskustelua. Tilaisuudessa oli paikalla noin 30 henkilöä.

PEN Tiedotus