Toimintakertomus 2018

Lyhyesti

Suomen PEN – Finlands PEN on vuonna 1928 perustettu kirjailijoiden kansainvälinen sananvapausjärjestö. Se on osa yli 100 maassa toimivaa Kansainvälistä PEN:iä (PEN International). Peruskirjansa mukaisesti PEN puolustaa ja edistää kirjallisuutta, taiteen- ja sananvapautta ja kansakuntien välistä yhteisymmärrystä. PEN pyrkii vaikuttamaan hallituksiin ja viranomaisiin sekä yleiseen mielipiteeseen kaikkialla maailmassa näiden ihanteiden toteuttamiseksi.

Suomen PEN seuraa sananvapauden tilaa, järjestää keskustelutilaisuuksia, kirjallisuustapahtumia, tekee kannanottoja, julkaisee kaunokirjallisia ja muita kirjoituksia ja tukee kunniajäseniksi valitsemiaan, mielipiteittensä vuoksi vangittuja kirjailijoita ja toimittajia sekä toimii heidän vapauttamisekseen. Suomen PEN osallistuu Kansainvälisen PEN:in toimintaan kansainvälisissä kokouksissa ja olemalla yhteistyössä muiden maiden PEN-keskusten kanssa.

Vuosi 2018 oli Suomen PEN:in 90-vuotisjuhlavuosi ja sitä juhlistettiin monin tavoin. Keskeiset toiminnot olivat Juhlavuoden Gaala, juhlajulkaisu Sanomisen vapaus – Suomen PEN 90 vuotta, sekä juhlavuoden kunniaksi tehty videosarja.

Suomen PEN:in asema kansainvälisessä yhteisössä on vahva. Varapuheenjohtaja Veera Tyhtilä ja Vangittujen kirjailijoiden komitean puheenjohtaja Mojibur Doftori osallistuivat Kansainvälisen PEN:in 84. yleiskokoukseen Punessa ja Tyhtilä Rauhankomiteoiden kokoukseen Sloveniassa. Jarkko Tontti jatkaa työtään Kansainvälisen PEN:in rahastonhoitajana sekä toimii Suomen PEN:in edustajana Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnassa. Suomen PEN järjesti yhdessä PEN American kanssa tapahtuman Esplanadille Trumpin ja Putinin huippukokouksen yhteydessä.

Merkittävänä juhlavuoden 2018 toimintana oli kolme kuukautta kestävä kumppanuusohjelma PEN Internationalin päätoimistolla Lontoossa. Suomen PENin Vangittujen kirjailijoiden komitean puheenjohtaja, bangladeshilaissyntyinen tutkija Mojibur Doftori sai mahdollisuuden Kansainvälisen PENin Fellowship-työhön, mikä vaati järjestöltä suuren panostuksen ja tuotti runsaasti tietoa ja kontakteja. Lontoossa Doftori osallistui vangittujen kirjailijoiden puolesta toimivan tiimin työhön, joka tekee järjestön keskeisintä ihmisoikeus- ja tutkimustyötä.

Lisäksi Suomen PEN jatkoi ja syvensi yhteistyötä suomalaisten tutkijajärjestöjen kanssa tavoitteenaan kasvattaa synergiaa aloilla, joilla sananvapauden, vihapuheen ja itsesensuurin kysymykset ovat keskeisiä.

Tärkeänä painopistealueenaan Suomen PEN pitää edelleen ICORN-turvakaupunkiresidenssin saamista Suomeen: kaikissa muissa Pohjoismaissa tällainen residenssi (tai useampia residenssejä) toimii, ja Suomen olisi ehdottomasti päästävä mukaan ICORN-verkostoon (International Cities of Refuge Network). Suomen PEN kuuluu AR-Safe Haven Helsinki -residenssin neuvonantajiin ja tapaamisissa Suomen PENiä edustivat Mojibur Doftori ja Johanna Sillanpää.

Perustiedot

JÄSENET

Suomen PEN:in jäsenmäärä 31.12.2018 oli 374 jäsentä. Suomen PENin jäseneksi voi hakea jokainen Suomen Kirjailijaliittoon, Finlands Svenska Författareföreningeniin, Suomen Näytelmäkirjailijaliittoon, Finlands Svenska Dramatikerförbundiin ja Suomen Arvostelijain liittoon kuuluva.
Myös muut kulttuurielämässä ja tieteellisessä julkaisutoiminnassa ansioituneet hakijat otetaan huomioon. Suomen PENin jäsenet saivat vuonna 2017 etuna alennuksen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjakaupassa.

VUOSIKOKOUS

Yhdistyksen vuosikokous järjestettiin 14.2.2018. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Matti Suurpää. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Kähkösen seuraajaksi valittiin Venla Hiidensalo, sekä varapuheenjohtaja Marianne Bargumin seuraajaksi Veera Tyhtilä. Uusina jäseninä johtokuntaan liittyivät Oula Silvennoinen, Hannele Mikaela Taivassalo ja Johanna Sillanpää, väistyvien jäsenten Juha Pekka Pulkkinen, Ville Hänninen ja Rita Paqvalén tilalle.

Vuosikokouksessa julkistettiin vuoden 2018 Suomen PEN:in sananvapauspalkinnon saaja Kai Ekholm (ks. kohta Sananvapauspalkinto).

JOHTOKUNTA

Vuosikokouksen valitsemaan johtokuntaan kuuluivat vuonna 2019 puheenjohtaja Venla Hiidensalo, varapuheenjohtaja Veera Tyhtilä ja jäsenet Vilja-Tuulia Huotarinen, Mojibur Doftori, Leena Parkkinen, Oula Silvennoinen, Hannele Mikaela Taivassalo, Johanna Sillanpää ja Lotta Sonninen. Johtokunnan sihteerinä toimi Kirsi Reinola.

Johtokunta kokoontui 22.1.2018, 28.2.2018, 17.4.2018, 30.5.2018, 27.8.2018, 17.10.2018 ja 17.12.2018. Lisäksi järjestettiin sähköpostikokouksia.

Juhlavuosi

Juhlakirja

90-vuotisjuhlavuotenaan Suomen PEN julkaisi kolmekielisen ”Sanomisen vapaus. Suomen PEN 90 vuotta” -kirjoituskokoelman, jossa monet tunnetut sananvapausaktivistit ja PENin jäsenet käsittelevät sananvapautta eri näkökulmista. Mukana on myös Egyptissä vangitun runoilijan Galal El-Behairyn runoja, järjestöhistoriaa sekä puhe, jonka Sofi Oksanen piti PENin tapahtumassa Donald Trumpin ja Vladimir Putinin Helsingin tapaamisen aikaan. Esisanat kirjaan laati puheenjohtaja Venla Hiidensalo ja siinä julkaistiin Kansainvälisen PENin puheenjohtajan Jennifer Clementin tervehdys Suomen PENille. Kirjan toimituskuntaan kuuluivat Lotta Sonninen, Johanna Sillanpää ja Leena Parkkinen. Graafisesta ulkoasusta ja taitosta vastasi Perttu Lämsä. Kirjan julkaisua tukivat Alfred Kordelinin säätiö, Helsingin Sanomain Säätiö, Otavan Kirjasäätiö, Otto A. Malmin rahasto ja WSOY Kirjallisuussäätiö.

Sanomisen vapaus -kirjassa julkaistiin seuraavat tekstit:

· Venla Hiidensalo: Alkusanat
· Jennifer Clement: A Greeting from PEN International President
· Inga Gaille: Latvian PENin terveiset Suomen PENille, käänt. Gunta Paavola
· Galal El-Behairy: Viesti Toran vankilasta, runo, käänt. Sampsa Peltola
· Sirpa Kähkönen: Sananvapaus on likainen asia
· Sofi Oksanen: Puhe Kirjailijat sananvapauden puolesta -tapahtumassa 16.7.2018
· Marianne Bargum: På kongress i kontrasternas Kirgizistan
· Rosa Meriläinen: Jokaisen sana ei kuulu
· Emmi Nieminen: Kymmenes heinäkuuta 2017, Tampere, sarjakuva
· Markus Leikola: Paluu, novelli
· Kai Ekholm: Sananvapaus on jokaisen tarina
· Elisabeth Nordgren: För det fria ordet
· Jarkko Tontti: PEN ja Voltairen perintö
· Markus Nummi: Nasrin Sotoudeh: Aika, armottomuus, toivo. Pitkänlainen alaviite Jarkko Tontin kirjoitukseen
· Mikaela Strömberg: Inget lättvindigt
· Galal El-Behairy: The Tartan Shirt, runo
· Mari Peegel: “Vankileirien saaristo” ja Viro, Heli Susin haastattelu, käänt. Outi Hytönen

Kumppanuusohjelma

Suomen PEN osallistui kolmen kuukauden mittaiseen kumppanuusohjelmaan PEN Internationalin päätoimistolla Lontoossa. Kirjailijoiden kansainvälinen sananvapausjärjestö PEN International kutsui Mojibur Doftorin, johtokunnan jäsenen ja Vangittujen kirjailjoiden komitean puheenjohtajan kumppanuusohjelmaansa alkuvuodesta 2018. Doftori on kansalaisyhteiskunnan ja koulutuksen asiantuntija, jolla on ammatillista kokemusta tutkimuksesta ja journalismista.

Hän on tuonut Suomen PEN:ille arvokasta asiantuntemusta Etelä-Aasiaan ja Lähi-Itään liittyvissä sananvapauden kysymyksissä ja vahvistanut erityisesti keskuksen vaikuttamistyötä. Mojibur Doftori on ensimmäinen Suomen PEN:in jäsen, joka kutsutaan kumppanuusohjelmaan.

Kontribuutiona PEN Internationalille Mojibur Doftori osallistui Lontoossa vainottujen kirjoittajien puolesta toimivan tiimin työhön, joka tekee järjestön keskeisintä ihmisoikeus- ja tutkimustyötä. Hän auttoi Kansainvälistä PEN:iä myös kielellisiin oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä ja tarjosi heille Aasian asiantuntemustaan.

Doftori myös valmisteli Lontoon toimiston tuella päätöslauselmaehdotuksen otsikolla Resolution on stifling of Digital Freedom. Päätöslauselma hyväksyttiin Punen kongressissa.

Videosarja

PEN julkaisi juhlavuoden kunniaksi sananvapausvideosarjan. PEN julkaisee videosarjan kirjailijoista, jotka ovat vuosien varrella osallistuneet toimintaan tai joille sananvapaus on ollut tärkeä tekijä ammatillisessa työssä. Projektin tarkoitus oli esitellä PEN:in työn monipuolisuutta ja merkitystä ja toisaalta sananvapauden erilaisia ulottuvuuksia. Jokaisen videon lopussa kirjailija tai hänen valitsemansa henkilö luki katkelman kirjailijan omasta tuotannosta.

PEN julkaisi syksyllä 2018 yhden videon noin kerran viikossa, jatkuen aina marraskuun gaalaan, jossa kaikki videot olivat esillä yhtenä kokonaisuutena. Videoita tehtiin yhteensä 14 eri puolilla Suomea. Kuvaukset tapahtuivat Utsjoella, Nuorgamissa, Korppoossa, Turussa sekä useissa paikoissa Helsingissä.

Videosarjan toteuttavat Suomen PENin varapuheenjohtaja, -näytelmäkirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja Veera Tyhtilä sekä elokuvaaja Sampsa Huttunen/Reactor Films .

Videosarjan haastateltavat (ja kielet) olivat:

1. Niillas Holmberg (saame)
2. Helena Sinervo
3. Sirpa Kähkönen
4. Daniel Malpica (englanti ja espanja)
5. Jarkko Tontti
6. Kaj Korkea-aho (ruotsi)
7. Inger-Mari Aikio-Arianaick (saame)
8. Jouni Inkala
9. Yassen Ghaleb (arabia)
10. Peter Mickwitz (ruotsi)
11. Susinukke Kosola
12. Sofi Oksanen (englanti)

Kaikki videot voi nähdä Suomen PENin YouTube-kanavalla.

Videot julkaistaan myös kansallisen Mediataitoviikon oppimateriaaleissa 2019.

Gaala

90-vuotisgaalaa vietettiin ravintola Dubrovnikissa 15.11.2018.

Gaalassa esiintyivät puheenjohtaja Venla Hiidensalo ja kirjailijat Markus Nummi, Kätlin Kaldmaa (EE), Kristín Ómarsdóttir(IS), Monika Fagerholm sekä Vilja-Tuulia Huotarinen.

Kirjailija Maria Peura ja Dj Bunuel esittivät: Anteeksi, tarvitsemme tulkkia – proosan ja musiikin dialogin. 90-vuotisjuhlavideosarja oli esillä aulan puolella.

Juhlan livemusiikista vastasi arabiankielisen rock-musiikin lähettiläs Ramy Essam sekä The Megaphone X eli Ramy Essam (kitara, vox), Linda Fredriksson (baritonisax), Tommy Lindgren (rap, vox) & Felix Zenger (beatboxing), joka soittaa toisen keikkansa koskaan. He esittivät mm. Egyptissä vangitun runoilijan Galal El-Behairyn runoihin tehtyjä kappaleita. Illan aikana oli mahdollista vedota El-Behairyn vapauttamisen puolesta.

Gaalassa nimettiin myös kaksi uutta kunniajäsentä: Pitkän linjan PEN-konkarit Elisabeth Nordgren ja Lauri Otonkoski.

Toiminta kotimaassa

Helsingin Kirjamessut

Suomen PENin 90. toimintavuotta juhlistettiin Helsingin Kirjamessuilla peräti viiden sananvapausaiheisen keskustelun voimin. Keskustelu vihapuheesta ja itsesensuurin mekanismeista perjantaina 26.10. veti täyden yleisöjen messujen päälavalle, samoin lauantainen keskustelu Viron ja Suomen historian vaikenemisen vuosista pienemmällä lavalla. Helsingissä uuden kirjansa kanssa vieraillut Kansainvälisen PENin puheenjohtaja Jennifer Clement osallistui myös Suomen PENin messuohjelmaan ja tapasi Suomen PENin jäseniä Nuoren Voiman Liitolla järjestetyssä tilaisuudessa 24.10.2018.

Suomen PENin ohjelmassa Helsingin Kirjamessuilla esiintyivät:

Vihapuhe ja itsesensuurin mekanismit: Venla Hiidensalo, Jessikka Aro, Reeta Pöyhtäri ja Oula Silvennoinen.

Kirjoittava käsi yltää kauas – yltääkö myös saameksi kirjoittavan? Helga West, Johanna Domokos, Niillas Holmberg ja Petra Laiti. Yhteistyössä Kulttuuria kaikille ry.

Saamelainen nykyrunous meillä ja muualla. Kimmo Kallio, Kaisa Ahvenjärvi ja Niillas Holmberg. Yhteistyössä Osuuskunta Poesia ry ja Kulttuuria kaikille ry.

Be quiet or I’ll smash your face. Woman writers and the threat of violece. Sirpa Kähkönen, Jennifer Clement ja Sofi Oksanen. Yhteistyössä Like Kustannus.

Viro ja Suomi – vaikenemisen kerrokset. Venla Hiidensalo, Maimu Berg, Kätlin Kaldmaa ja Sofi Oksanen. Yhteistyössä Viron Suurlähetystö ja Viron PEN.

16.7. Kulttuuritapahtuma Donald Trumpin ja Vladimir Putinin huippukokouksen yhteydessä

Suomen PEN:in suuri ponnistus. Kyseessä oli kriittinen tapahtuma, joka järjestettiin Trumpin ja Putinin presidenttitapaamista kommentoimaan yhdessä PEN American kanssa ja osittain myös heidän pyynnöstään. Tapahtumapaikka oli lähin mahdollinen suhteessa presidentinlinnaan ja olimme tapahtumien kirkkaassa keskipisteessä.

Tilaisuuden puhujaesiintyjät olivat Sofi Oksanen, Sirpa Kähkönen, Helena Sinervo ja Nina Honkanen. Lisäksi vieraana olivat PEN American Polina Kovaleva ja Thomas Melia, sekä Oleg Sentsovin serkku Natalia Kaplan. Veera Tyhtilä luki kansainvälisten rauhankomiteoiden kannanoton.

Musiikkiesiintyjät olivat Katriina Honkanen ja Ilkka Tenhunen, Tuomo Prättälä & Markus Nordenstreng, Tumppi Varonen ja Leo Kylätasku.

Tilaisuudessa luettiin ukrainalaisen mielipidevangin Oleg Sentsovin tekstejä. Lisäksi luettiin vangitun palestiinalaisen runoilijan Dareen Tatourin runo, kotimaastaan muuttamaan joutunen turkkilaisen kirjailijan Ciler Ilhanin runo, Kansainvälisen Rauhankomitean kannanotto Trumpin ja Putinin tapaamiseen, sekä Kansainvälisen PENin puheenjohtajan, kirjailija Jennifer Clementin kirje.

Musiikkiesityksiin valikoituivat mm. Katriina Honkasen ihmisoikeuskappaleet Tornin ruusu ja Wings To Fly, Bob Dylanin Political World ja Tumppi Varosen Lanka palaa.

Tapahtuma tallennettiin ammattilaisten toimesta videolle (Sampsa Huttunen) ja valokuviin (Jarmo Nauska). Lisäksi tapahtuma striimattiin reaaliajassa. Paikalla oli useita toimittajia ja ennakkoon sovittuja haastatteluja annettiin mm. Svenska YLElle. Jälkikäteen kuvamateriaalia pyysi ja julkaisi mm. brittiläinen The Economist.

Ennen tapahtumaa tehtiin luonnollisesti asiaankuuluva tiedotus sekä PENin omilla kanavilla että muissa medioissa.

Ukrainan suurlähetystö järjesti kutsutilaisuuden, jossa Natalia Kaplan puhui Sentsovin tilanteesta. Suomen PEN osallistui tilaisuuteen.

Tapahtuman taltioinnit voi nähdä Suomen PENin YouTube-kanavalla.

Muut kotimaan tilaisuudet 2018

26.2. Osallistuminen Ihmisoikeudet Ulkopolitiikassa –verkoston kokoukseen Suomen Ulkoministeriössä. Ajankohtaiskatsaus Myanmarin tilanteesta ja YK:n ihmisoikeusneuvostoon valmistautuminen.

5.4. Tapaaminen Serbian suurlähettiläs, kirjailija Saša Obradovićin kanssa Serbian suurlähetystössä.

25.4. Jäsenilta. Uuden hallituksen esittäytyminen sekä omalta osaltani Rauhankomitean kuulumisten esittely. Tapahtumapaikkana kirjailijatalo Villa Kivi.

21.5. Tapaaminen ulkoministeri Timo Soinin kanssa. Oleg Sentsovin ja Galal El-Behairyn tilanteiden esittely. Lisäksi kansainvälisen PENin naiskomitoiden manifestin ja Bledin Rauhankomiteoiden juhlakirjan lahjoitus. Keskustelu PENin toiveista sekä yhteistyöstä Ulkoministeriön kanssa. Kiitokset mahdollisuudesta osallistua Ihmisoikeudet ulkopolitiikassa –verkostoon. Lisäksi puhetta ulkoministeri Soinin omista tuntemuksista viime vuosien kehityksen suhteen. Ulkoministeriö ja Timo Soini ottivat 13.8. kantaa Sentsovin vapauttamisen puolesta (Twitter).

26.5. Tapaaminen Pietarin PENin puheenjohtajan Elena Tšižovan kanssa: Keskustelu ajankohtaisista kysymyksistä Venäjän tilanteen suhteen ja osallistuminen Tšižovan haastattelutilaisuuteen Maailma kylässä -festivaalilla.

29.5. Hanasaaren sananvapauspäivä Speaking Is Silver: Puheenvuoro ja osallistuminen tapahtuman aamiaispaneelikeskusteluun yhdessä Civil Rights Defendersin, Amnestyn ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan edustajien kanssa.

15.7. Osallistuminen Helsinki Calling –mielenosoitukseen: Sovittu live-haastattelu Helsingin Sanomille kulkueen yhteydessä.

12.9. Alustus Ulkoministeriössä Ihmisoikeudet ulkopolitiikassa -verkoston kokouksessa: Veera Tyhtilän puheenvuoro ajankohtaisesta kansainvälisestä tilanteesta PENin näkökulmasta. Muina alustajina Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi sekä UM:n ihmisoikeussuurlähettiläs Rauno Merisaari.

25.10. Tapaaminen Jennifer Clementin kanssa –jäsentilaisuus: Tyhtilä haastatteli Jennifer Clementiä ajankohtaisista PEN-aiheista sekä hänen kirjallisuudestaan Suomen PENin jäsentilaisuudessa Helsingissä.

15.11. PEN-gaala (ks. Juhlavuosi, Gaala)

Kansainvälinen toiminta

Kongressi

Suomen PENin osallistuminen Punen kansainväliseen kongressiin Intian Punessa 25.-29.9.2018
Intian PEN-kongressin teemoina olivat totuus, vapaus ja moninaisuus.

Kansainvälisen PEN:in 84. Yleiskokous vietettiin Intian Punessa, Gandhin kaupungissa. Kongressiin osallistui keskuksia lähes seitsemästäkymmenestä maasta ja vielä useammasta PEN-keskuksesta. Suomea edustivat varapuheenjohtaja, rauhankomitean puheenjohtaja Veera Tyhtilä sekä vainottujen kirjailijoiden komitean puheenjohtaja Mojibur Doftori.

Doftori esitteli Suomen PEN:in luonnosteleman ja Ruotsin ja Norjan keskusten tukeman päätöslauselman Digitaalisen vapauden rajoittamista vastaan ja osallistui mm. vangittujen kirjailijoiden komiteoiden kokoukseen. Tyhtilä osallistui yleiskokousten lisäksi rauhankomiteoiden kokoukseen, jossa käsiteltiin mm. Israelin ja Unkarin tilanteita.

Suomen PENin luonnostelema päätöslausema Digitaalisen vapauden tukahduttamisesta hyväksyttiin kongressissa. Suomen PENin maine on kansainvälisessä yhteisössä hyvä viimeaikaisen aktiivisen toiminnan johdosta, ja Suomen rooli nähdään tärkeänä sekä nyt että tulevien kehityssuunnitelmien yhteydessä.

PEN julkaisi vierailun yhteydessä raportin Intian ihmisoikeustilanteesta. Organisaatioon hyväksyttiin viisi uutta keskusta, joiden joukossa mm. Irak ja Moskova. Jennifer Clement, joka vieraili myös Suomessa lokakuussa Helsingin Kirjamessujen yhteydessä, valittiin odotetusti jatkokaudelle PEN:in puheenjohtajana. Raportti tapahtumista.

Kongressissa pidettiin myös paneelikeskustelut Naisten Manifestista ja VIDA:n toiminnasta, vihapuheesta, rikollisista kunnianloukkauksista ja muukalaisvastaisuuden torjunnasta. VIDA esitteli merkittäviä havaintojaan naiskirjailijoiden alisteisesta asemasta Yhdysvalloissa vuodesta 2010 lähtien keräämällään aineistolla. PEN International ja VIDA aloittivat uuden kumppanuuden, PEN VIDA Countin, seuraamaan sukupuolten välisiä eroja kirjallisuudessa.

Veera Tyhtilä vieraili MES Abasaheb Garware Collegessa ja piti puheen uusista yleisöistä ja kuuntelun tärkeydestä. Hänen seurueensa osallistui myös digitaalisen kieliluokan ja heikossa asemassa olevien opiskelijoiden ohjelman avajaisiin yhdessä tiedekunnan sokeiden opiskelijoiden kanssa. Tyhtilällä oli myös kunnia saada tekstinsä käännetyksi marathiksi ja julkaistuksi Padmasanda Publicationsin kirjassa. Tyhtilä antoi haastattelun paikalliselle radioasemalle aiheesta sekä kirjallisuudesta Suomessa.

Mojibur Doftori vieraili vainottujen kirjailijoiden tapahtumassa S.M. Josi Collegessa ja puhui sananvapaudesta ja totuudesta otsikolla Connect to the world viitaten mys Gandhin historiaan.

Kongressiin osallistuivat Suomesta myös kansainvälisen PEN:in rahastonhoitaja Jarkko Tontti sekä kansainvälisen naiskomitean puheenjohtajuuden nyt päättänyt Elisabeth Nordgren. Nordgren on ollut yksi kansainvälisen PEN:in kantavia voimia jo 1990-luvun alusta asti ja järjesti mm. Suomen PEN-kongressin vuonna 1998.

Komiteat

Vainottujen kirjailijoiden komitea
(Writers At Risk Committee)

PEN International –stipendiaatti (touko-kesäkuu 2018)

Vainottujen kirjailijoiden komitean puheenjohtaja Mojibur Doftori vieraili PEN Internationalin sihteeristössä Lontoossa kutsuttuna stipendiaattina. Hän työskenteli järjestön kansainvälisessä päämajassa kahden kuukauden ajan erityisesti seuraavien asioiden parissa:

PEN Internationalin Aasian ja Tyynenmeren alueen tapausluettelon päivitys ja uusien tapausten lisääminen;

PEN Internationalin kansallisille PEN-keskuksille suuntaamien kannanottojen (ml. nopean toiminnan verkosto, Rapid Action Network, RAN) luonnostelu, koskien Ablajan Awut Ayupia (Kiina), Nguyen Van Daita (Vietnam), Shahzahan Bachchua (Bangladesh) ja Sujaat Nukaria (Intia);

Bangladeshin PENin neuvonta sen kansalaisyhteiskunta-hankkeessa;

Bangladeshilaisten blogaajien ja kirjailijoiden PEN Internationalin International Cities of Refuge (ICORN) –verkostolle osoittamien hakemusten arviointi. Vuonna 2018 arvioitiin yhteensä kuusi hakemusta;

PEN Internationalin Digital Freedom Strategy Paper –pohjadokumentin luonnostelu, aiheena digitaalisessa tilassa syntyvät uhat ilmaisunvapaudelle;

Vierailu English PENin luona ja osallistuminen sen Turkkia ja Saudi-Arabiaa koskeviin kampanjoihin;

Vierailu Scottish PENin luona Edinburghissa, mukaan lukien vierailut sen kumppanikirjastoihin Edinburghissa ja Aberdeenissa. Samassa yhteydessä vierailu Skotlannin parlamentissa ja tapaaminen parlamenttiedustaja (MSP) Ivan McKeen kanssa koskien hänen puolueensa toimia Vangittujen kirjailijoiden päivän huomioimiseksi;

Vierailevana puhujana Swadhinata Forumin järjestämässä Protection of Bangladeshi Bloggers –seminaarissa Whitechapel Ideal Storessa Lontoossa.

#FreeGalal

Vuonna 2018 Suomen PEN kampanjoi tiivisti Egyptissä vangitun runoilijan Galal El-Behairyn puolesta. Artists at Risk -projektin käynnistämä kampanja El-Behairyn vapauttamiseksi kasvoi Suomen PENin avulla Kansainvälisen PENin ja useiden PEN-keskusten yhteiseksi kampanjaksi. Suomen PEN koordinoi PEN-keskusten yhteistyötä, laati ja keräsi vetoomuksia, julkaisi kaksi El-Behairyn runoa verkkosivuillaan ja Sanomien vapaus -kirjassa ja avusti niiden käännöstyössä ja piti Galal El-Behairyn asiaa esillä tilaisuuksissaan. Suomen PENin 90-vuotisjuhlassa omistettiin tyhjä tuoli Galal El-Behairylle.

26.4. Johanna Sillanpää keskusteli turvaresidenssitoiminnasta, vangitusta runoilijasta Galal El-Behairysta ja Egyptin sananvapaustilanteesta Radio Helsingin aamuissa.

22.5. Johanna Sillanpää alusti Suomen PENin toiminnasta ja osallistui turvaresidenssikeskusteluun Pietarsaaressa. Muut osallistujat olivat Karin Hansson (National Icorn Coordinator, Sweden), Marita Muukkonen (Artists at Risk), Peter Sandström (Finlands svenska författareförening) sekä kuvataiteilija Baran Caginli ja Pietarsaaren kaupungin kulttuurisihteeri Marjatta Pitkäaho. Keskustelua johti Jeannette Östman.

9.6. #FreeGalal ja Megaphone X Ilmaisunvapausklubilla Restobaari Tenhossa. Johanna Sillanpää esitteli Galal El-Behairyn casen ja omisti tyhjän tuolin hänelle. Iida Simes haastatteli Ramy Essamia, Linda Fredrikssonia ja Tommy Lindgreniä. Klubilla esiintyi Megaphone X: Ramy Essam, Linda Fredriksson, Tommy Lindgren ja Felix Zenger. Yhteistyössä Artists at Risk.

20.6. #FreeGalal Egyptin Suurlähetystöllä. Mielenilmauksen Galal El-Behairyn vapauttamisen puolesta järjestivät Artist at Risk ja Suomen PEN.

Naiskomitea
(Women Writers’ Committee)

Naiskomitea järjesti vuoden 2018 aikana tilaisuuksia, joissa tuotiin esille kotimaisten ja ulkomaisten naiskirjailijoiden tilannetta. Suomen PEN:in entinen puheenjohtaja Elisabeth Nordgren toimi vuonna 2018 Kansainvälisen PEN:in Naiskirjailijakomitean puheenjohtajana luovuttaen paikkansa Punen kongressissa.

19.3. Minna Canthin päivänä keskustelutilaisuus itsesensuurista. Keskustelijoina kirjailijat Venla Hiidensalo ja Laura Manninen. Kirjakauppa Nide.

9.5. 2018 Naiskomitea järjesti jo perinteeksi muodostuneet Ainon nimipäivät yhdessä SKS:n ja Aino Kallas Seuran kanssa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa Aino Kallaksesta, hänen kirjoistaan, kollegoistaan ja vaikutuksestaan omana aikanaan ja nyt olivat puhumassa dosentti Maarit Leskelä-Kärki, kirjailija Imbi Paju, dosentti Tiina Mahlamäki ja kriitikko Otso Kantokorpi. Runoilija Katja Seutu luki runoja ja kertoi lukijasuhteestaan Aino Kallakseen, Lauri Seutu lauloi Mirkka Rekolan ja Helvi Juvosen runoja. Yleisöä oli n. 80.

Naiskomitean puheenjohtajana toimi vuonna 2018 Vilja-Tuulia Huotarinen.

Kieli- ja käännöskomitea
(Translation and Linguistic Rights Committee)

PEN Internationalin Gironan kielellisten oikeuksien julistuksen mukaisesti PEN puolustaa monikielisyyttä ja kielellisiä oikeuksia kaikkialla maailmassa. Erityisesti edistetään pieniä, uhattuja kieliä ja niiden kirjallisuuden kääntämistä. PEN tulee kaikenlaista käännöstyön mahdollistamaa ymmärryksen lisäämistä ja siltojen rakentamista.

Vuonna 2018 erityispainopisteenä oli saame. Komitea tuotti kaksi keskustelua saamenkielisestä kirjallisuudesta Helsingin Kirjamessuille:

Kirjoittava käsi yltää kauas – yltääkö myös saameksi kirjoittavan? Helga West, Johanna Domokos, Niillas Holmberg ja Petra Laiti. Yhteistyössä Kulttuuria kaikille ry.

Saamelainen nykyrunous meillä ja muualla. Kimmo Kallio, Kaisa Ahvenjärvi ja Niillas Holmberg. Yhteistyössä Osuuskunta Poesia ry ja Kulttuuria kaikille ry.

Lisäksi videosarjassa oli kaksi saamenkielistä haastattelua: Inger-Mari Aikio ja Niillas Holmberg.

Myös pohjoismaista yhteistyötä suunniteltiin ja tavattiin pohjoismaisia kollegoja. Pohjustettiin pohjoismaista tapaamista, joka näillä näkymin toteutuu kesällä 2019.

Kieli- ja käännöskomitean puheenjohtajana vuonna 2017 toimi Hannele Mikaela Taivassalo, jonka vastuualueeseen kuului myös kaiken tiedotuksen ruotsintaminen.

Rauhankomitea
(Writers for Peace Committee)

17.-20.4. Rauhankomiteoiden kansainvälinen konferenssi sekä Bledin kokoontumisen 50-vuotisjuhla Sloveniassa.

Suomen PENin Rauhankomitean puheenjohtaja Veera Tyhtilä osallistui Bledin konferenssissa, Sloveniassa, Rauhankomiteoiden yleiskokoukseen, Naistoimikuntien yleiskokoukseen ja Pyöreän Pöydän keskusteluihin. Kyseessä oli Beldin kokoontumisen 50. Juhlavuosi.

Konferenssin osallistujamaat ja -keskukset:

Albania, Itävalta, Baskimaa, Belgia (hollanninkielinen), Belgia (ranskankielinen), Bosnia-Hertsegovina, Bulgaria, Kanada, Katalaani, Kroatia, Tšekki, Englanti, Esperanto, Viro, Suomi, Ranska, Saksa, Unkari, Kiina, Japani, Makedonia, Meksiko, Myanmar, Palestiina, Portugali, Romania, Venäjä, Serbia, Slovakia, Sveitsi, Sveitsi, Sveitsi (italian- ja retoromaaninkielinen), Trieste, Turkki, Ukraina, Wales, ICORN Ljubljana, Slovenia.

Juhlavuoden takia paikalla oli myös koko kansainvälisen PENin hallitus.

Tyhtilä osallistui Rauhankomiteoiden yleiskokoukseen. Kokouksessa käsiteltiin mm. kolmea päätöslauselmaehdotusta, jotka koskivat: 1) Kemiallisten aseiden epäiltyä käyttöä Syyriassa 2) Unkarin tilannetta ja maan presidentin Viktor Orbánin ja hänen puolueensa Fideszin fasistista kielenkäyttöä 3) Ydinasehyökkäyksen riskiä ja Pohjois-Korean ja USA:n välien kiristymisestä kumpuavaa riskiä.

Tyhtilä osallistui myös:

  • Pyöreän pöydän keskustelut
  • Kansainvälisen Naistoimikunnan kokous
  • Seminaari: Sensuuri ja itsesensuuri totalitäärisissä maissa ja uusissa demokratioissa.
  • Osallistujat mm. Venäjä, Bulgaria, Meksiko, Slovenia, Serbia.
  • Julkaisun esittely: 100 Slavic Authors. Yhteistyöprojekti, jossa eri maiden kustantajat ja kirjailijat tekevät yhteistyöjulkaisun
  • Bledin kokoontumisen 50-vuotisjuhlallisuudet. Puhujina Bledin pormestari Janez Fajfar, PENin puheenjohtaja Jennifer Clement ja iranilainen Nobel-voittaja Shirin Ebadi.

R.E.A.D -yhteistyö

Järjestyksessä viides Reading EuropeAn Drama Festival esitteli uutta kansainvälistä draamaa Helsingissä marraskuussa 2018. Rauhankomitea järjesti yhteistyössä R.E.A.D -lukudraamafestivaalin kanssa 22.-24.11. PEN-keskustelutilaisuuden, joissa käsiteltiin rauhantyötä ja sananvapautta.

Tämän vuoden tapahtumassa olivat maailman muutoksesta keskustelemassa Ulkoministeriön ihmisoikeussuurlähettiläs Rauno Merisaari, YLEn Ulkolinjan toimittaja Pertti Pesonen, Ulkoministeriön Etelä-Aasian suurlähettiläs Harri Kämäräinen ja kirjailija Jani Saxell. Keskustelua moderoi Veera Tyhtilä ja se käytiin Rikhardinkadun kirjastossa.

Rauhankomiteaa johti vuonna 2018 PEN:in varapuheenjohtaja Veera Tyhtilä.

Kannanotot, kirjoitukset ja Sananvapauspalkinto

Vapaa sana -palsta

Vapaa sana on Suomen PEN:in verkkosivuilla ilmestyvä kirjoitussarja. Julkaisemme etupäässä jäsentemme runoutta, proosakatkelmia, esseitä ja artikkeleita sekä tekstejä kirjoittajilta, joiden ilmaisunvapaus on uhattuna. Vapaa sana on myös alusta, jonka kautta voi ottaa kantaa ajankohtaisiin sananvapauden kysymyksiin.

Vuonna 2018 Vapaa sana -palstalla julkaistut tekstit:

10.4. Hannele Mikaela Taivassalo: Vinterland
17.4. Çiler İlhan: You killed / Öldürdünüz
3.5. Kristiina Sarasti: Vapaus olla hyökkäämättä
15.5. Galal El-Behairy: Statement
17.5. Elina Hirvonen: Vaatimus ajatella tarkemmin
8.8. Laura Manninen: Jaa salaisuus – ja saa tuomio?
10.8. Galal El-Behairy: The Tartan Shirt
20.10. Pertti Pesonen: Totuus pala palalta
19.11. Aino Kivi: Se on alkanut
7.12. Raimo Pesonen: Kovia ja pehmeitä paketteja
18.12. Clas Zilliacus: Ett ode till ordet

Sananvapauspalkinto

Suomen PEN:in kahdeksas sananvapauspalkinto myönnettiin Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmille. Ekholm on tunnettu sananvapauden ja sensuurin tutkija. Hänen väitöskirjansa aiheena olivat vuosina 1944-1946 kirjastoissa kielletyt kirjat. Ekholm on nostanut työssään esiin ilmaisunvapauden kysymyksiä. Yksi 2000-luvun merkittävimmistä sananvapausaiheisista teoista on Suomessa ollut Tiellä sananvapauteen -verkkosivuston luominen ja julkistaminen. Sivusto on Kai Ekholmin johtaman laajan asiantuntijaryhmän rakentama kokonaisuus, joka tarjoaa ajantasaista, tutkittua tietoa suomalaisesta lainsäädännöstä, sensuurista ja sananvapauden tilasta 1900-luvun alusta nykypäivään saakka.

Kai Ekholmin johdolla Kansalliskirjasto teki vuonna 2017 merkittävän päätöksen ja avasi vuoden 1918 digitaaliset sanomalehtiarkistot tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden vapaaseen käyttöön jo ennen kuin sata vuotta lehtien julkaisuajankohdasta tuli täyteen. Perusteluna oli se, että sisällissodan kaltaista poikkeuksellisen tärkeää ajanjaksoa täytyy päästä tutkimaan hyvissä ajoin ja vapaasti.

Kansalliskirjaston digitaalisen lehtiarkiston käytettävyys ja avoimuus ovat lisänneet tutkimuksen vapautta ja tiedonsaannin rajoittamattomuutta. Nämä kaksi ovat tärkeitä tekijöitä vapaassa kansalaisyhteiskunnassa.

Palkintona Ekholmille luovutettiin taiteilija Kaiju Haanpään teos Isfahan.

Kannanotot ja vetoomukset

21.8. Suomen PEN:in avoin kirje tasavallan presidentille Suomen PEN vetosi presidentti Niinistöön, kun tämä oli tapaamassa Vladimir Putinia Sotsissa. Oleg Sentsovin vangitsemisesta oli tuolloin kulunut 100 päivää. Niinistö kertoi myöhemmin Helsingin Sanomissa ottaneensa asian esiin. PEN on vedonnut Sentsovin puolesta useassa eri yhteydessä. PENin sivuilla on voinut allekirjoittaa vetoomuksen.

Vuonna 2018 PEN kampanjoi myös egyptiläisen runoilijan Galal El-Behairyn vapauttamisen puolesta: 26.6. Egypt: PEN calls for the poet Galal El-Behairy’s sentence to be quashed, 10.8. Egypti: runoilija Galal El-Behairy vangittu ja kidutettu sekä 8.5. Egypti loukkaa karkeasti sananvapautta ja ihmisoikeuksia: kidutettu runoilija Galal El-Behairy on vapautettava.

3.5. PEN vaatii Daphne Caruana Galizian murhan selvittämistä Lehdistönvapauden päivänä.

8.3. Kansainvälisen PENin julkilausuma naisten oikeuksista

Vuonna 2017 Suomen PEN vetosi useasssa yhteydessä palestiinalaisen runoilijan Dareen Tatourin puolesta. Tatour vapautettiin syyskuussa 2018.

Muu toiminta

Jarkko Tontti edusti Suomen PENiä eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian ihmisoikeusvaltuuskunnassa. Tontti jatkoi myös toimintaansa Kansainvälisen PEN:in johtoryhmässä ja Elisabeth Nordgren Kansainvälisen PEN:in Naiskirjailijakomitean puheenjohtajana. Suomen PEN allekirjoitti useita Kansainvälisen PEN:in kannanottoja, ks. www.suomenpen.fi.

Viestintä

Verkkosivut

Suomen PEN:in pääasiallinen viestintäkanava (www.suomenpen.fi). Sivuilta löytyy tuoreiden uutisten lisäksi esimerkiksi jäsenhakemuslomake sekä vetoomuslomake, jonka kautta voi osallistua kampanjoihin vainottujen kirjailijoiden tukemiseksi.

Poimintoja Suomen PENin kotisivuillaan julkaisemista tiedotteista:

19.10. Finnish PEN’s Resolution on Stifling of Digital Freedom passed in Pune
26.6. China: Uyghur pop musician and lyric writer detained, concerns for his well-being
19.6. Bangladesh: Publisher killed
21.5. Suomen PEN:in johto tapasi ulkoministeri Timo Soinin
8.5. Torstaina 3.5. koko maailma juhli lehdistönvapautta ja sananvapautta! / Igår firades pressfriheten och yttrandefriheten i hela världen! / The 25th celebration of World Press Freedom Day on May 3rd!
2.5. 50 vuotta rauhantyötä – Bled 1968–2018

Jäsenviestintä

Suomen PEN:in jäsenet saavat noin 10 sähköistä jäsenkirjettä vuosittain. Kirjeissä tiedotetaan yhdistyksen tilaisuuksista, muusta toiminnasta sekä ajankohtaisista ihmisoikeus- ja sananvapauskysymyksistä. Postitse on lähetetty 2 jäsenkirjettä, joiden ohessa on lähetetty jäsenmaksulomake sekä jäsenmaksumuistutukset. Suomen PEN käyttää FloMembers-jäsenpostitus- ja laskutusjärjestelmää.

Sosiaalinen media

Facebook-sivun toiminta on aktiivista; sivulla oli 31.12.2018 2 417 seuraajaa ja 2 458 tykkääjää. Facebookin avulla on tiedotettu PENin kotimaisista tapahtumista sekä Kansainvälisen PENin uutisista, kampanjoista sekä muista ajankohtaisista sananvapauteen liittyvistä kotimaan ja maailman uutisista. Vuonna 2018 sivuilla tiedotettiin 10 Suomen PENin yksin tai yhteistyönä järjestämästä tapahtumasta, ja tapahtumasivut tavoittivat yli 13 400 ihmistä Facebookissa vuonna 2018.

Suomen PEN:illä on Twitter-tili sekä Youtube-tili videomateriaalin julkaisua varten. Toimintavuonna 2018 yhdistys julkaisi useita lehdistötiedotteita.

Suomen PEN Mediassa 2018

26.4. Miksi taiteilijoita ajetaan maanpakoon? Radio Helsinki
8.5. Ser Jakobstad som självklar fristad: ”Vi har en stor humanitet här”. Österbottens Tidning.
19.5. Ser Jakobstad som självklar fristad: ”Vi har en stor humanitet här”. Vasabladet.
22.5. Pietarsaari harkitsee tarjoavansa turvaa taiteilijoille. Pietarsaaren Sanomat.
13.7.2018 Kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PEN järjestää tapahtuman, joka kommentoi Trumpin ja Putinin kohtaamista. Turun Sanomat.
17.7. Sofi Oksanen kehuu Suomen toimia huipputapaamisessa. Ilta-Sanomat.
22.7. Suomen PEN -tapahtuma. The Economist.
16.7. Tapahtuman videot PENin Youtubessa.

Media Trumpin ja Putinin huippukokouksesta:

http://www.lefigaro.fr/flash-actu/2018/07/15/97001-20180715FILWWW00053-manifestation-a-helsinki-avant-le-sommet-trump-poutine.php

http://www.lepoint.fr/monde/des-milliers-de-personnes-manifestent-a-helsinki-avant-le-sommet-trump-poutine-15-07-2018-2236331_24.php

https://www.la-croix.com/Monde/milliers-personnes-manifestent-Helsinki-sommet-Trump-Poutine-2018-07-15-1300955216

https://www.welt.de/politik/ausland/article179348418/Trump-und-Putin-Nur-normaler-Kalter-Krieg-waere-schon-nicht-schlecht.html

http://www.lepoint.fr/monde/finlande-services-secrets-et-manifs-anti-trumpoutine-a-helsinki-14-07-2018-2236134_24.php

https://www.la-croix.com/Monde/Finlande-services-secrets-manifs-anti-Trumpoutine-Helsinki-2018-07-14-1300955077

http://www.digitaljournal.com/news/world/tight-security-ahead-of-trump-putin-meeting-in-helsinki/article/52705

PEN Tiedotus