Uladzimir Njakljajeu (Vladimir Nekljajev) on vapaa

Suomen PEN on tyytyväinen Valko-Venäjän viranomaisten päätökseen vapauttaa kirjailija Uladzimir Njakljajeu (Vladimir Nekljajev).

Joulukuussa 2010 Valko-Venäjän PENin entinen puheenjohtaja Uladzimir Njakljajeu (Vladimir Nekljajev) pahoinpideltiin ja vangittiin kesken rauhanomaisen mielenosoituksen. Hän sai kahden vuoden vankeustuomion ja on ollut siitä lähtien vankilassa ja myöhemmin kotiarestissa.

”Olen iloinen päätöksestä”, toteaa Vladimirin tytär, Baltic Circle -teatterifestivaalin johtaja Eva Nekljajeva, joka sai vuoden 2013 Suomen PENin sananvapauspalkinton työstään Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Eva Nekljajeva ja Suomen PEN ovat vaatineet myös Valko-Venäjän vuoden 2014 jääkiekon MM-kisojen perumista maan ihmisoikeustilanteen vuoksi.

Aikaisemmin tänä vuonna Valko-Venäjän viranomaiset kielsivät Uladzimir Njakljajeun tulon Suomeen. Suomen PEN oli kutsunut hänet vieraakseen Lahden kansainväliseen kirjailijakokoukseen.

Pahoinpitelyn myötä Uladzimir Njakljajeulla on selkävamma, jota ei ole hoidettu asianmukaisesti vankeudessa ja kotiarestin aikana.

Suomen PEN on vuonna 1928 perustettu kirjailijoiden kansainvälinen sananvapausjärjestö. Se on osa yli 100 maassa toimivaa PEN Internationalia. Peruskirjansa mukaisesti PEN puolustaa ja edistää kirjallisuutta sekä taiteen- ja ilmaisunvapautta kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja:

Jarkko Tontti

Puheenjohtaja, Suomen PEN

jarkkotontti@jarkkotontti.net

tel. +358400784313

Eva Neklyaeva

eva@balticcircle.fi

tel. +358 41 5242871

PEN Tiedotus