Vapaaehtoisten päivän etsintäkuulutus

Tänään 3. joulukuuta vietetään vapaaehtoisten päivää. Monet järjestöt ovat ottaneet tilaisuudesta vaarin ja kiittäneet omia vapaaehtoisrinkejään. Suomen PEN ei pystyisi toimimaan ilman vapaaehtoisten panosta, lähtien puheenjohtajastamme ja johtokunnastamme. Tilaisuuksissamme on esiintynyt ja keskustellut suuri määrä ihmisiä myös tänä vuonna. Kun katsoo Suomen PEN:in vuoteen 1928 ulottuvaa historiaa, nämä henkilöt muodostavat vaikuttavan ketjun. Jokainen heistä ansaitsee lämpimät kiitokset siitä, että he ovat jakaneet omaa aikaansa ja välittämistään muille! Hyvin pitkälle PEN:in toiminnassa on kyse juuri tästä: solidaarisuudesta.

Tarvitsemme toimintamme tueksi lisää aktiivisia avustajia. Niinpä julistamme etsintäkuulutuksen vapaaehtoisten päivän kunniaksi:

Kirjailijoiden sananvapausyhdistys Suomen PEN hakee vapaaehtoisia kääntäjiä avustamaan käännöstehtävissä

Käännettävät tekstit ovat lähinnä lyhyitä asiatekstejä, enimmäkseen suomesta ruotsiin ja englantiin. Tehtävä sopii hyvin esimerkiksi käännöstieteiden opiskelijoille, jotka kaipaavat meriittiä ja kokemusta opintojensa oheen. Toimita CV:si ja kysy lisää tehtävästä Suomen PEN:in toiminnanjohtaja Johanna Sillanpäältä osoitteessa pentiedotus(at)gmail.com.

PEN Tiedotus