Vuonna 2025 tapettiin enemmän journalisteja ja mediatyöntekijöitä kuin minään vuonna siitä, kun Committee to Protect Journalists CPJ alkoi keräämään niistä tietoja kolme vuosikymmentä sitten, järjestö tiedottaa. Jo vuosi 2024 oli pahin koskaan.
Se laski 129 tapettua journalistia vuonna 2025. Israel vastaa kahdesta kolmasosasta tappamisista, yhdysvaltalainen CPJ sanoo.
Israelin armeija IDF on tehnyt enemmän kohdistettuja journalistien surmia kuin mikään muu armeija sitten vuoden 1992, jolloin CPJ alkoi kerätä tilastoja, järjestö sanoo.
CPJ kertoo, että sotilaat ovat tappaneet viime vuosina enemmän journalisteja kuin koskaan aiemmin. Vuoteen 2023 se oli vähäistä ja suurin tekijä oli Venäjä. Nyt Israelin armeija tappaa järjestelmällisesti journalisteja. 15 viime vuoden aikana armeijat ovat tappaneet 372 journalistia. Heistä Israelin armeija on tappanut kaikki paitsi 21, siis 351.
Rankaisemattomuus suojaa tappajia
Kansainvälinen journalistiliitto IFJ tekee oman vuosittaisen seurannan tapetuista journalisteista. Sen mukaan vuonna 2025 tapettiin 128 journalistia. Isoin murhaaja oli Israelin armeija IDF. Gazassa tapettiin ainakin 56 palestiinalaista journalistia. Kaikkiaan Gazassa on tapettu ainakin 234 journalistia lokakuusta 2023, IFJ raportoi.
”Nämä olivat liian usein kohdistettuja hyökkäyksiä lehdistön telttoihin, median tiloihin, tai yleisille paikoille huolimatta siitä, että heidät oli merkitty selvästi journalisteiksi”, IFJ tiivistää Israelin toimet Gazassa.
Lähi-Idässä tapetuista 74 journalistista Israelin armeija tappoi 71. Israel ehti viime vuonna tappamaan journalisteja Palestiinan lisäksi Iranissa sekä pommittamaan lehtitaloa Jemenissä. Pommitus surmasi ainakin 13 journalistia ja mediatyöntekijää.
Amerikoissa journalisteja tapettiin 11, Afrikassa 18, Aasiassa 15 ja Euroopassa 10, IFJ raportoi. Amerikoissa vaarallisia maita ovat Meksiko ja Peru, joissa molemmissa tapettiin neljä journalistia. Kuolemat Euroopassa liittyivät yhtä lukuunottamatta sotaan Ukrainassa.
Sekä CPJ että IFJ nostavat esiin tappajien ja heidän käskyttäjiensä hyvin yleisen rankaisemattomuuden. Edes CPJ:n tilastoissa murhaksi lasketuista 47 tapauksesta yksikään ei ole johtanut syytteeseen. Näistäkin valtaosa on Israelin tekemiä.
Journalistien luku vankeudessa on sekin ennätyksellisen suuri. CPJ laski vuodenvaihteessa 330 vangittua journalistia, IFJ 553 vuonna 2025. Sen tilastoissa suurimmat vangitsijat olivat Kiina (143), Myanmar (49) ja Israel (41).
Heikki Jokinen
