Kirsti Simonsuuri: Barbaria

Barbaria

Tulet, tuulien kuivattaman puun
lopullinen rakkaus, hajoaminen
savun ja pilvien välisessä ilmassa
näkymättömänä
tyhjäksi tehtynä ja voimaa täynnä

Liikahda sinä joka olit liikkumaton
annoit laupeutesi tähden
jään jäädyttää
kuivuuden autioittaa
veralla vuoratut sydämen kabinetit
annoit polttorovioiden tapahtua tahtomattasi
sallivana sallit tuomioiden toteutua poissa ollessasi
sinä kirjanpitäjä, kirjankirjoittaja ja polttaja

Linnassa ja linnan odotushuoneissa
savu nousee, ei lämmitä vaan kertoo
mitä teit kun kukaan ei nähnyt
sinä teit: annan tapahtua, annan asioiden mennä
painollaan, puuttumatta niihin
niin kuin savu ei kosketa kiveä
sinä auranajaja jonka selän takaa nuorukainen
painuu syvyyteen, ja vain varpaankärjet, miekanterät
ilmoittavat hukkumisen paikan. Silmänräpäykseksi.
Vesi pyyhkii haavan pois. Pinnalta.

Hän näkymätön, hän palanut, hän ilman veli
hän hävinnyt tulen polttamin siivin
hän tulen, ilman veden ja maan oma
hän sisar, raiskattu ja läpinäkyvä
elää vierelläsi
kun sinä, liikkumaton, laupias
teet merkintöjä linnan odotushuoneissa.

Kuva: Pertti Nisonen

Kirsti Simonsuuri (s. 1945) on kirjailija ja kirjallisuuden tutkija.
Seitsemän runokokoelman lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, esseitä, suomennoksia ja tietokirjoja.
Runo ”Barbaria” on julkaistu alunperin kokoelmassa Onni ja barbaria (Kirjayhtymä/Tammi 1995).

Johanna Sillanpää