Osallistuin tällä pohjoismaista sananvapautta puolustavalla tekstillä viime vuonna Suomen PENin Vuosi sananvapautta -hankkeeseen. Korkein oikeus antoi päätöksen 26.3.2026. Päivi Räsänen ei saanut tuomiota Raamatun siteeraamisesta. Tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan langetettiin vanhan pamfletin jakamisesta sosiaalisessa mediassa.
Helsingissä 9.4.2026
Petra Lampinen-Lindstedt
*
Länsimaisen demokratian yksi perusperiaatteista on, että ihminen voi muuttaa lakeja, kun katsoo sen tarpeelliseksi. Meilläpäin lait eivät ole jumalan sanelemia pyhiä kivitauluja. Tämä pätee niin Suomen lakeihin kuin kansainvälisiin julistuksiin ja sopimuksiin.
Länsimainen demokratia perustuu myös ajatukseen yksilöstä, joka havainnoi maailmaa omasta näkökulmastaan. Demokratiassa näkökulmia ja niistä juontuvia mielipiteitä voi olla monia. Yhteisistä asioista pitää keskustella, jotta tietäisimme, mihin suuntaan yhteisiä lakejamme tulisi muuttaa. Siksi sananvapaus on yksi tärkeimmistä demokratian peruskivistä, ja sitä olisi huolella vaalittava.
Länsimainen sekulaari yhteiskunta on juuri vapauksiensa vuoksi mielestäni paras paikka elää. Toki toisinkin voi ajatella ja toisenlaisten yhteiskuntamallien puolesta argumentoida.
Päivi Räsäsen oikeudenkäyntiä on kutsuttu sananvapausoikeudenkäynniksi, sillä hän sanoi jotakin, mitä valtakunnansyyttäjän mielestä ei olisi saanut sanoa. Valtakunnansyyttäjän mukaan Räsänen tuli loukanneeksi seksuaalivähemmistöjä ja syyllistyi kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Tämä tapahtui muun muassa siteeraamalla Raamattua ja arvostelemalla kirkon Helsinki Pride -yhteistyökumppanuutta.
Raamatussa tosiaan lukee esimerkiksi seuraavaa: ”Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.” Raamatussa kehotetaan moniin muihinkin kammottaviin tekoihin. Silti Räsäsen lisäksi muun muassa Suomen evankelisluterilainen kirkko, johon kuuluu 3,5 miljoonaa ihmistä, kertoo sen olevan Jumalan sanaa.
Selvää on, että kansankirkossa moni asia on epäselvää. Silti olen vakuuttunut, että tappamiseen siellä ei sentään yllytetä. Selvää on myös se, että synninosoittelijat ohittavat Raamatusta monia itselleen epämieluisia värssyjä. En usko, että Räsänenkään noudattaisi Mooseksen kirjan tappokäskyä, onhan hänkin kasvanut tässä kristillisen kulttuuriperinnön läpimarinoimassa länsimaassa, jossa jumalan sana ei — luojan kiitos! — ole laki.
Maailman ensimmäinen sananvapauslaki saatiin aikaiseksi Ruotsin valtakunnassa vuonna 1766. Sotkamolaistaustainen valistusajattelija, pappi ja valtiopäivämies Anders Chydenius vaikutti keskeisesti siihen, että painotuotteiden ennakkosensuuri lakkautettiin asetuksella. Chydenius kirjoitti:
”Kansakunnan vapaus on aina suhteessa sen painovapauteen siten, että ilman toista ei voi olla toistakaan. Mutta jos kirjapaino sitä vastoin jossain alistetaan jonkinlaisen holhouksen alaiseksi, on se pettämätön merkki kansakunnan kahleissa olemisesta.”
Tuossa 260 vuotta sitten voimaan tulleessa laissa säädettiin myös, että hallinnon ja oikeuslaitoksen asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia ja kansalaisten käytettävissä. Periaatteet, joille tämän päivän Suomi ja muut pohjoismaiset yhteiskunnat rakentuvat, kirjoitettiin ensimmäistä kertaa laiksi. Sananvapautta vaille jätettiin muun muassa kuninkaan ja jumalan pilkka sekä perustuslain arvostelu.
Sananvapaus on mahdollistanut kriittisen ja rajunkin yhteiskunnallisen keskustelun. Vapaa puhe on myös johtanut muutoksiin. Joku on joskus uskaliaasti lain turvin sanonut, että homojen olisi hyvä päästä naimisiin, ja toinen on uskaliaasti lain turvin ehdotusta vastustanut. Pitkän väännön, välietappien ja sinnikkään argumentoinnin seurauksena avioliittolaki on muuttunut siksi mitä se nykyään on.
Vapaus on liberaalin sekulaarin yhteiskunnan perusarvo. Niin kuin kaikilla arvoilla, vapaudellakin on hintansa: Me saatamme törmätä itsellemme epämieluisiin elämäntapoihin ja jopa loukkaaviin mielipiteisiin. Mutta vaikka iljeksyisimme omien arvojemme vastustajia emmekä luottaisi pätkääkään heidän tarkoitusperiinsä, itse sananvapauteen luottaminen rakenteena tarkoittaa luottamusta tietoon, järkeen, länsimaiseen sivistykseen ja demokratiaan, jonka prosessit ovat usein hitaita.
Minulle on monesti sanottu, että koska Päivi Räsäsen tukijoiksi on ilmaantunut demokratianvastaisia kansainvälisiä tahoja, ei Räsäsen oikeudenkäynnissä ole kyse sananvapaudesta vaan jostain ihan muusta. Itse näen tämän toisin. Päivi Räsäsen tuomitseminen pahaisesta twiitistä ja vanhasta pamfletista olisi Pyrrhoksen voitto, sillä tuomio tulisi todennäköisesti kiristämään juridista tulkintaa sanavapaudesta. Tällä puolestaan olisi vaikutuksia meihin kaikkiin. Voisinko Räsäsen tuomion jälkeen julkisesti vaikkapa väittää, edes tutkittuun tietoon viittaamalla, että uskonnollisuuden ja älykkyyden välillä vallitsee negatiivinen korrelaatio?¹
Toivon siis, ettei Päivi Räsästä tuomita. Hänen mielipidettään vastaan voi argumentoida. Tai ehkä Räsäselle voisi jopa antaa anteeksi hänen karkean käytöksensä. Sekin on oiva länsimaisesta aatehistoriasta kumpuava metodi yhteiselon edistämiseen.
Kiellot kuninkaan pilkasta ja hyvien tapojen vastaisesta kirjoittelusta jäivät Chydeniuksen kätilöimän sananvapauslain ulkopuolelle, mutta tätä nykyä ne nauttivat sananvapauden suojaa. Silti parannettavaakin on. Hämmästyttävää kyllä, Suomessa on yhä voimassa jumalanpilkkalaki. Sanan- ja ilmaisunvapauden vahvistamisen tähden se olisi mitä pikimmin kumottava. Maailman lukemattomat kaikkivaltiaat esinahka- ja neitsyysintresseineen eivät tarvitse eivätkä ansaitse suojelua sanoilta.
Lopuksi toivon, että Suomen sekulaari valtiojohto ei enää koskaan pyytele pilapiirroksia anteeksi uskonnollisilta yhdyskunnilta. Se on huonoa käytöstä pilapiirtäjiä kohtaan. Se on demokratian pilkkaa.
¹ https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/jumalan-hullu
*
Petra Lampinen-Lindstedt on yrittäjä, säveltäjä ja sananvapausentusiasti.
