Turvallinen kielentila on jatkuva muutos.
Pysähtymättömät viisaudensarvekkaat nuoret sanat.
Huomenta, suloista piikikästä assosiaatioiden huomenta.
Kuljemme, ihmeellistymme, kysymme loputonta.
Jatkuvan keskeneräisyyden luomistyöt.
Vapaan on vaikeinta ymmärtää oma vapautensa.
Vain kieli voi olla yhtä aikaa rauha ja ase.
Sanomatta jäämisen murheellinen vapaus.
Sanat ovat sateisia öitä.
Toivo on sen, joka keksii sanojen uusia epäjärjestyksiä.
Resilienssistä on selviydyttävä puhujaksi.
Tahtojat muodostavat ihmeistöjä.
Sananvapaus on kielten ja mielten yhteinen aallokko.
Sanojen silmät ovat kirjastojen ovia.
Sanat ovat juuri, varsi ja lehdistö.
Miksi suurimman vallan käyttäjille on tärkeintä sanattomien jalkojen marssi?
Kirjoittaja syntyy omien ajatustensa vapaustaistelijaksi.
Eteenpäin tuuppiva kysymysmerkki, mon amour.
Virkkeitä pitkin juoksevat pieneliöstöt, lukemisen ekosysteemit.
Estetty, sutattu, oikukas on kirjoitetun rakkaus, ajan ja ajattoman karkulainen.
Kirjaimellisesti kaikkien aikojen karkumatka.
Vapaus elää kirjoituksen moneutena: roso ja ryöppy ja rönsy. Ja tyhjä tila.
Elävän kielen energia on ihmeen kaltainen, ystävä, merkkejä tulviva kasvusto.
*
Virpi Alanen on helsinkiläinen runoilija ja aforisti. Hänen viimeisimmät teoksensa ovat aforismikokoelma Kaupunkilintu (Kulttuurivihkot, 2025) ja scifirunoelma Lento (Poesia, 2023).
