Rosa Aaltonen: Äidinkielen puolesta, Naziseja vastaan

Suomalaisten luku- ja kielitaitoa selitetään usein sillä, että ulkomaiset televisio-ohjelmat tekstitetään dubbaamisen sijaan. Ajatus ei ole tuulesta temmattu: tutkimuksen mukaan televisiotekstitykset ovat eniten luettu tekstilaji, ja niiden osuus kaikista luetuista teksteistä on yli 30 prosenttia.

Suomessa ohjelmien tekstittämisellä on pitkä historia. Ensimmäiset ohjelmatekstitykset nähtiin jo vuonna 1958. Ala on kehittynyt yli viiden vuosikymmenen aikana kääntäjäkoulutuksen, käytännön työn ja tekniikan kehittymisen myötä, ja televisiokääntäjistä on tullut osaamisestaan ylpeä ammattikunta.

Televisioyleisö on totutettu vuosi vuodelta paranevaan laatuun. Internetin avulla on mahdollista onkia käännöstyötä auttavaa tietoa lähes joka aihealueesta, ja nykytekniikka mahdollistaa repliikkien ajastamisen freimin (1/24 sekunti) tarkkuudella. Ken ei usko laadun parantuneen, yrittäköön seurata elokuva-arkiston näytöksessä vaikkapa Tarkovskin Stalkeria. Venäjää taitamaton katsoja ei ymmärrä edes kuka puhuu, ajastus heittää paikoin niin reippaasti. Tämä ei ole moite kääntäjää kohtaan, todellakaan, vaan esimerkki alan kehityksestä.

Kääntäjän töppäykset eivät jää kielitaitoiselta kansalta huomaamatta. Virheitä paheksutaan ja niistä väännetään vitsiä. Väki kummastelee, onko kääntäjillä edes kuvanauhaa käytössä, niin kummia juttuja ruutuun päätyy. Usein kriittiseltä yleisöltä jää kuitenkin huomaamatta onnistunut televisiokäännös. Se juuri on tarkoitus. Hyvä televisiokäännös on läpinäkyvä, eikä katsoja aina edes huomaa lukevansa tekstejä.  Moni kenties jättää osan teksteistä lukematta ja tukeutuu ruudun alalaitaan vasta siinä vaiheessa, kun kielipää tai yleissivistys ei riitä nokkeluuksien tai erikoistermien ymmärtämiseen. Omituiset ratkaisut ja suoranaiset käännöskukkaset pistävät silmään, kun muu kokonaisuus toimii: repliikit ovat luontevaa suomea tai ruotsia ja tekstitys on rytmitetty kuvaleikkausten mukaan.

Televisio-ohjelman suomennos tai ruotsinnos ei ole mikä hyvänsä sana-sanainen käännös, mikä pätee tietysti kaikkeen kääntämiseen. Tekstitys on pikemminkin eräänlainen lisäraita, sujuva teksti kohdekielellä, jonka avulla alkukieltä ymmärtämätön katsoja voi vaivatta seurata ohjelmaa. Ammattikääntäjän työaika kuluu alkutekstin tiivistämiseen lyhyiksi merkityksellisiksi repliikeiksi, näiden ajastamiseen sekä faktojen tarkastamiseen käypien käännösratkaisujen laatimiseksi. Näistä on kääntäjä vastuussa.

Kuten minkä hyvänsä alan kääntäjällä, haastetta työhön tarjoavat esimerkiksi erilaisiin aihealueisiin liittyvät termit, joille ei usein löydy vakiintunutta suomennosta tai ruotsinnosta. Tällöin käännösratkaisujen tekemiseen tuhraantuu aikaa. Käänsin suomentajanurani alkuaikoina lapsille suunnattua luonto-ohjelmaa, jossa vastaan tuli eräänlainen Tiliqua-sukuun kuuluva skinkki, jota kutsuttiin englanniksi nimellä ”ridgeback”. Matelijoita kutsutaan eri puolilla englanninkielistä maailmaa eri nimillä, ja monesti sama kutsumanimi viittaa eri paikoissa eri lajiin. Harvoilla matelijalajeilla on vakiintunut suomenkielinen nimi. Asian parissa työskentelee parhaillaan matelijoiden virallisiin nimikäännöksiin erikoistunut matelijatyöryhmä, jonka työ on kesken.

Skinkille oli kuitenkin saatava nimi. Soitin luonto-ohjelmiin erikoistuneelle vanhemmalle kollegalle, pitkän linjan av-kääntäjä Esko Vertaselle, joka palkittiin vastikään elämäntyöstään historian ensimmäisellä Repla-palkinnolla. Eskolla oli kuin ihmeen kaupalla työn alla luontodokumentti, jossa  esiintyi sama eläin. Hän ehdotti, että kutsuisimme sitä ”paanuseläksi” ja kirjoittaisimme nimen lainausmerkkeihin epävirallisuuden merkiksi. Suku (Tiliqua) mainittiin, jotta kiinnostunut katsoja voisi halutessaan etsiä lajista lisää tietoa.

Yhden repliikin laatimiseen voi hujahtaa tunti myös silloin, kun sivistynyt britti sanailee toiselle, ohjelmasta puuttuu käsikirjoitus ja kääntäjä joutuu etsimään oudon ilmaisun googlettamalla äänteitä, joita on puheesta erottavinaan. Näin tapahtuu, kun erikoisella aksentilla puhuva herrasmies-mehiläistenhoitaja (mehiläinen=bee) vitsailee ”to be or not to be” -fraasin variaatioilla joka käänteessä ja heittää mukaan suomentajalle tuntemattoman nimen ”Port and Bee”. Kyseinen tarvike on eräänlainen mehiläispesien puhdistamiseen soveltuva harja, mutta hassun hauska mehiläismies viittaa sillä omenatarhaan, jonka arvelee lisäävän mehiläisten viihtyvyyttä. Sanailu on nopeaa, eikä ontuvan vitsin selitykselle ole tilaa. Repliikkiin päätyy mehiläistenhoitajan huomautus omenatarhan houkuttelevuudesta, eikä katsoja tietenkään arvaa käännösratkaisun saavuttamiseen kulunutta aikaa.

Oman lisänsä kääntäjän työpäivään tuovat dokumenttielokuvien asiavirheet; reality-ohjelmien puuta-heinääpuheenparsi, jossa puhutaan paljon ja sekavia sekä ajastuksen kannalta harmillisen nopeat kuvaleikkaukset.

Yleisön palveleminen laadukkailla käännöksillä on ollut ammattikunnan johtotähti. Käännösratkaisujen oikeellisuuden lisäksi av-kääntäjät suhtautuvat pieteetillä niin suomen kielen oikeakielisyyteen kuin nyansseihinkin. Tähän asti suomalainen televisionkatsoja on altistunut hyvälle suomen tai ruotsin kielelle ohjelman vakavuudesta tai viihteellisyydestä riippumatta. Se ei ole merkityksetöntä, kun otetaan huomioon, kuinka paljon juuri repliikkitekstiä luetaan. Internetissä ei kukaan valvo kirjoitusten laatua kieliopista puhumattakaan, joten kirjoja lukemattomalle henkilölle televisiokäännökset voivat olla kielellisen yleissivistyksen kulmakivi.

Tänä syksynä av-käännösalalla on kuultu synkkiä uutisia. Suomeen rantautui hiljattain nettivideovuokraamo Netflix, jonka tuotetiimin johtaja Neil Hunt sanoi kollegalleni suoraan, että häntä kiinnostaa vain käännösten hinta, ei niiden laatu. Hunt purskahti epäuskoiseen nauruun, kun kollega kertoi tekstitysten kansansivistyksellisestä merkityksestä. Katsantokanta näyttää kuvaavan  yrityksen asenteita yleisemminkin. Netflixin lanseerauspäivänä yhtiön nettisivuilla kyseltiin asiakkailta muun muassa: ”Minkä ikäisiä lapsia katselet?” Hätkähdyttävä kysymys oli kenties käännöskoneen hedelmä. On kerrassaan eriskummallista, miten mitättömäksi ulkomaisia elokuvia kauppaava yritys voi arvioida käännösten merkityksen.

Myös MTV Media pyrkii säästämään käännöskustannuksissa. Maikkari ulkoisti 1.10. alkaen koko käännöstoimintansa BTI Internationalille, jonka emoyhtiö Broadcast Text International tunnetaan av-käännösalalla lähinnä kääntäjiä kyykyttävänä suurta voittoa tahkoavana hikipajana. Valtaosa Maikkarin vanhoista freelancerkääntäjistä äänesti jaloillaan, koska BTII kieltäytyi kategorisesti kertomasta sopimuskauden jälkeisestä tulevaisuudesta.

Toimintaa tehostetaan, kun halutaan saada enemmän nopeammin ja halvemmalla. Käännöstyössä työvaiheista luistaminen ajanpuutteen vuoksi johtaa kuitenkin väistämättä laadun heikentymiseen. Erittäin kireällä aikataululla laaditussa televisiokäännöksessä on usein liian paljon tekstiä, joka on turhan tiukasti kiinni alkutekstin rakenteissa. On myös vaikeaa välttyä lyönti- ja asiavirheiltä, jos aika ei riitä tekstin tarkistamiseen. Ilmaisut ovat latteita ja ympäripyöreitä, kun kääntäjä ei kiireeltään ehdi sisäistää ja välittää alkutekstin olennaisia merkityksiä. Käännös jää silloin roikkumaan kahden kielen ja todellisuuden väliin, ei kenenkään maalle.

Netflixin, MTV Median tai Broadcast Text International Internationalin johtajat tuskin mieltävät itseään suomalaisten lukutaidon vaalijoiksi. BTII:n ja MTV:n edustajien viime aikoina suoltama laaturetoriikka näyttäisikin olevan tyhjää puhetta maksavan asiakkaan tai yleisön suuntaan. Maikkarin ulkoistamat kääntäjät puolustavat ensisijaisesti ammattikuntansa työehtoja, mutta paljon tärkeämpi suojelukohde on jäänyt keskustelussa vähälle huomiolle. Ammatistaan ylpeät televisiokääntäjät säilyttävät ja uudistavat kieltä. Heille on selviö, että Nazisin taisteluita[1] ei päästetä ruutuun. Tehdyistä virheistä kantaa vastuun kääntäjä itse, omalla nimellään ja selittelemättä. Kun televisioyhtiö ulkoistaa käännöstoimintansa alan työehtoja polkevalle firmalle, se ulkoistaa samalla laadunvalvonnan taivasalle.

Äidinkieli on ihmiselle tärkeä voimavara. Se mahdollistaa vuorovaikutuksen ja ajattelun. Ajattelu tapahtuu kielessä ja kielellä. Äidinkieltä voi kartuttaa koko ikänsä, mutta se voi myös rapautua. Kielen osaaminen on dynaaminen hanke, sen määrä tai taso ei ole vakio. 2010-luvun Suomessa äidinkieltä ei uhkaa kolonialismi tai englannin suosio, vaan suurpääoman ahneus. Onneksi käännöstoimintaa ei voi alihankkia Kiinasta, ja televisiokanavat ovat yhä riippuvaisia suomalaisten av-kääntäjien yhteistyöhalukkuudesta. Kieltä kun ei voi ulkoistaa kuin sitä näyttämällä. Senkin aika saattaa koittaa syksyn kuluessa, riistofirmojen suuntaan.


[1] Uutistoimisto AP:n uutisen ilmaus ”fighting the Nazis” oli 11.10.2012 MTV3:n uutisten nettisivuilla käännetty ”Nazisin taisteluksi”. Syytä virheeseen etsittiin mm. uutistyön kiireellisyydestä ja uutistekstien puutteellisesta oikolukemisesta.


Rosa Aaltonen on FM ja av-kääntäjä, joka ulkoistettiin MTV3:n palveluksesta BTI Internationalille 1.10.2012, jonka palveluksesta hän irtisanoutui 22.10.2012.

Johanna Sillanpää