Elina Viinamäki: Sanat

Siinä missä yksittäiset sanat rakentuvat osin mielivaltaisesti valikoiduista kirjainmerkeistä,
paljastuvat niistä rakennetut lauseet pian epävakaiksi.

Baabelin tornin raunioilla suru universaalin kielen kuolemasta valtaa kielentutkijan,
tuhon jälkimainingeissa kansakunta toisensa jälkeen
on luonut omat omituiset järjestelmänsä.

Jotkin paikalliset ryhmittyvät päätyvät pelkkiin kiikkeriin konsonantteihin
toisten suosiessa vihaisia väkäsiä, heittomerkkejä
yhä sokeampia pisteitä.

Kotoperäinen luonnonoikku Ä on sekin synnytetty väkivalloin,
hän pohtii yhä pienemmän joukon kuunnellessa,
rikkomalla A:n harmoninen muoto, kireä päättäväisyys.

Ja ja, hän huohottaa,
elleivät kirjaimet kestä lähempää tarkastelua
miten ihmeessä voisi luottaa niistä muodostuviin lauseisiin.

Hän uskaltautuu yhä pidemmälle,
poltetuille miinakentille, harmaaksi palaneen paperin kaistaleelle, jossa
jokainen saa valita oman totuutensa mielensä mukaan
ja vapaudesta kertoa valhe on tullut sananvapauden symboli
ja edelleen, edelleen
hän pelkää,
kirjoja poltetaan taas suurilla taivaaseen kurottavilla rovioilla.

Ihmiset valikoivat sanoja kuin kiviä rannalla,
latovat ne päällekkäin kiikkeriksi painovoimaa uhmaaviksi torneiksi,
osa on hioutunut sileiksi
toisten käytyä harmaiksi
kyllästyttäviksi, tuhannesti toistetuiksi,
eikä kukaan usko ketään,
eivätkä vanhat kuluneet sanat merkitse mitään.

Silloin kansanmurhaakin on kuvattava uudella kivellä,
mieluusti sellaisella, jolla ei ole historian painolastia,
jonka käyttäminen on yhtä kevyttä
kuin kantaisi näkinkenkää housuntaskussa.

*

Elina Viinamäki on Helsingissä asuva kirjailija. Häneltä on aiemmin julkaistu kolme kirjaa, joista keskimmäinen oli Runeberg-palkintoehdokkaana vuonna 2024. Hänen kolmas romaaninsa ”Perhepotretti” julkaistiin helmikuussa 2026.

PEN Tiedotus