Täytynee ensin esittäytyä: Olen toimittaja, tietokirjailija ja sanavapauden puolesta työskentelevä asiantuntija Viestintä ja Kehitys -säätiössä.
Viime kesänä minut valittiin vetämään Suomen Penin tietokirjoittajien ja tutkijoiden komiteaa. Komiteahan on erikoinen siitä, että vastaavaa ei tiettävästi ole muissa Pen-keskuksissa.
Voidaan toki kysyä, miksi sellainen pitää olla meillä? Vastaan itse, että olen toisaalta valmis pohtimaan komitean yhdistämistä emo-Peniin, mutta toisaalta kannatan omaa komiteaa tietokirjoittajille. – Tietokirjoittajien ja tutkijoiden sanavapaus on tässä ajassa erityisesti koetuksella, ja siinä riittäisi työtä vaikka kokopäiväiselle puheenjohtajalle.
Tarkennan nyt kuitenkin toiseen itselleni tärkeään kysymykseen, moniarvoisen ja moniäänisen tietokirjallisuuden, tutkimuksen ja journalismin puolustamiseen.
Suomi on ollut tavattoman vähä-ääninen. Pienessä maassa ääneen tuntuu pääsevän vain yksi näkökulma kerrallaan. Meillä ei ole arvostettu moniäänisyyttä, vaikka todellisuutemme on yhä monikulttuurisempi, monivärisempi ja monikielisempi.
Olen itse työskennellyt viimeiset kaksi vuotta nykyistä moniäänisemmän median puolesta Viestintä ja Kehitys -säätiön hankkeessa. Media moniäänisemmäksi nyt! -kampanjaa tukee Ulkoministeriö ja Helsingin Sanomain Säätiö.
Hankkeessa on tuotu esiin moniäänisyyden arvoa ja velvoitetta. Yritämme saada median havahtumaan siihen, että jos se ei heijasta suomalaista todellisuutta yhtä moniäänisenä kuin mitä se oikeasti on, se menettää uskottavuuttaan ainakin tulokkaiden silmissä. Ja ehkä myös meidän muiden.
Valkoisen kanta-Suomen median vastaanotto on ollut vähän nihkeää. Meidän on annettu puhua, niin Demokratiadrinkeillä kuin Suomi Areenassa, mutta keskustelua on ollut vaikeaa saada aikaan.
Viimeksi yritimme julkaisemalla oman lehden. Vieraskielisistä toimittajista koostuva mentorointikurssimme teki Tulokulma-nimisen liitteen Voima-lehden väliin.
Toimittajat kirjoittivat siitä, toteutuuko myös ulkomaalaistaustaisten sananvapaus tässä sananvapauden paratiisissa. – Ei toteudu, oli ilmiselvä vastaus.
Onneksi on Yle. Yleisradiolla on lain mukainen velvollisuus moniäänisyyteen, johon sisältyy muun muassa uutisten laaja kielitarjonta. Uusimmat toimitukset tuottavat uutisia arabian ja somalian kielillä.
Mutta ei asia ole sillä ratkaistu.
”Suomalainen journalismi on pitkään ollut varsin yksiäänistä. Pelkkä yhden vähemmistötoimittajan palkkaaminen ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa. Moniäänisyyteen pitäisi panostaa sekä henkilöstön taustoissa että näkökulmissa”, puoliksi senegalilaistaustainen toimittaja Ndéla Faye sanoi Tulokulmassa.
Tarvitaan siis sekä vieraskielisiä tekijöitä että moniäänistä sisältöä.
Eikä kyse ole pelkästään uutisista. Ylen arabiankielisessä toimituksessa työskentelevä toimittaja Aya Chalabee sanoi Tulokulman haastattelussa, että tiedonsaannin lisäksi erittäin tärkeää on se arvostuksen ja kuulumisen tunne, jonka omankielinen uutispalvelu antaa.
Tulokulman ilmestymisen aikaan ainakin kolmen helsinkiläisen lehden kannessa oli nuori ruskea nainen. Tulokulmassa Ndéla Faye, Iso Numerossa irakilaistaustainen kirjailija Sara Al-Husaini ja Voimassa niin ikään irakilaistaustainen toimittaja-kirjailija Amani Al-Mehsen.
Tuntuukin, että pieniä liikahduksia moniäänisempään suuntaan on tapahtumassa. Juuri nyt. Tänä syksynä!
Homogeeninen valkoinen mediatodellisuus on rikkoutumassa ja muuttumassa hieman moniäänisemmäksi ja vähemmän valkoiseksi.
Viimeksi ilahduin suuresti, kun huomasin, että somalialaistaustainen, muun muassa Suomen PENin palkitsema ihmisoikeusaktivisti ja kolumnisti Ujuni Ahmed on liittynyt joukkoomme, ja kirjoittanut peräti kaksi kolumnia moniäänisemmän median puolesta. Toisen Journalistiin ja toisen Apu-lehteen.
”Media ei voi selittää maailmaa, jota se ei tunne”, Ahmed totesi Apu-lehdessä. ”Siksi katseeni kääntyy mediatalojen johtoon. Heidän on tehtävä arvovalinta, joka näkyy rakenteissa. Jos toimitukset eivät heijasta yhteiskuntaa, ne eivät voi myöskään selittää sitä”, Ahmed sanoi.
Kristiina Markkanen
Kirjoittaja on toimittaja, tietokirjailija ja Suomen PENin tietokirjoittajien ja tutkijoiden komitean puheenjohtaja.
