Kuljen Kansallismuseossa satoja vuosia vanhojen museoitujen esineiden tarinoiden läpi ja saavun pieneen huoneeseen, jossa on vitriinissä hame. Kierrän hametta ja luen sen helmoista:
Tämä on alotettu 1884. Päätetty 1900. Siina Savijoki.
Kuninkas ja kerjäläinen kuoltua on yhtäläinen.
Mahti ei mene maan sisään vaikka mahtavat menevät.
Siina (Eufrosyne Josefiina) Savijoki, Siina Rinne, Momman Siinaksikin (1859–1940) kutsuttu nainen oli huittislainen kankuri, joka kiersi talosta taloon ja kutoi tilaustöitä, käyttötekstiilejä ja seinävaatteita. Hän kutoi usein kirjoitusta tekstiileihinsä, nimikoi lapaset, kertoi tarinoita peitteissä ja seinävaatteissa ja vaikkapa sanaili hameessa tuon filosofisen ajatuksen kaikkien katoavaisuudesta ja tasavertaisuudesta. Mahti jää, sana jää, kankaaseen.
Siina Savijoki uskoi kankaan voimaan. Kangas oli hänelle lähes orgaanista elävää ainetta, etenkin, kun hän kutoi hiuksiaan mukaan hamekankaaseen. Käsistään taitava nainen jätti ajatuksiaan ja sanataidettaan käsitöihinsä. Olisivatko hänen työnsä päätyneet Kansallismuseoon ilman sisältämiään sanoja? Olisiko Siina Savijoki saanut sanojaan julki painetussa muodossa? Olisivatko hänen käsityönsä yhtä tunnettuja ilman niihin kirjailtuja sanoja?
Tekstiilien kieli on pääasiassa naisten kieltä, naisten vapautta ilmaista omin käsialoin ja värein. Kude kulkee vaakasuoraan niin kuin kirjoitus etenee: sanoista lauseisiin. Syntyy kangas, tekstuuri, teksti. Pystysuuntaiset loimet luovat koossa pysyvän materiaalin, kokonaisuuden. Luominen on tekoja, sanominen on tekemistä, näkyväksi tekemistä, ilmoille saattamista.
Kuinka kauan ja paljon naiset ovatkaan eri kulttuureissa upottaneet käsitöihinsä vaiettuja tunteita – ikävän, vihan tai rakkauden sanoja?
Mietin vapaan sanan ilmiasuja paperin ja painomusteen ulkopuolella. Yllätykselliset alustat näyttävät sanan villin vapauden. Sana vaeltaa, tarttuu näkijöihinsä ja lukijoihinsa liikkuvan junavaunun sivusta, graffititeksteistä. Kuinka monta sukupolvea kestää rakkausviestikaiverrus uimapaikan pukukopissa? Mitkä sanat olisivat riittävän arvokkaat tatuoitavaksi ihooni?
Huimaava ajatus: kirjoittaa tuuleen, hiekkaan, ihoon, kirjastokirjan väliin jätettävään kuittiin, josta tuli kirjanmerkki, vaatteisiin.
Vapaa, villi sana on liikkuvainen ja luova. Mikä olisi minulle tärkeimmistä tärkeintä asettaa näkyville? Koskettaa sanoilla niin kuin kankaalla: ihoa, ajatusta, liikauttaa jotakuta toista. Heilauttaa helmoja, vaatetta kuin toista ihoa. Olisin sana, sanankantaja, sanansaattaja.
Siina,
vuonna 1916 laskit itse:
metri pellavakangasta ja puoli metriä villakangasta jokaisena vuoden päivänä,
36 vuoden ajan:
17128 kyynärää pellavakangasta
12597 kyynärää villakangasta
Siina, ahkera kankuri
Siina, runoilija
Hiusten kutominen hameeseen on sitä
että kampaa hiukset kauniisti kiinni, letittää
Mitä jää
kun hiukset luut kynnet
vaatteet ja ihot maatuvat
Hame vitriinissä on elävältä haudattu
Sanat jäävät
Kirjaimiksi kudottu suoja
Siina Savijoki: hame edestä, Kansallismuseon kokoelmat
Siina Savijoki: hame takaa, Kansallismuseon kokoelmat
*
Tiina Kokkoniemi on kirjoittaja, luovan kirjoittamisen opettaja ja kirjallisuusterapiaohjaaja. Hänen lempilajejaan ovat esseet ja runot.
