Sanojen vapauteen liittyviä riistoja on esiintynyt kautta ihmiskunnan historian, mutta asiaa ei tiedetty koskaan tutkitun tieteellisesti tutkimusaiheeseen liittyvien eettisten ongelmien takia. Kuitenkin vuonna 2025, entisen Neuvostoliiton aikaisten sotilaallisten arkistojen avautuessa julkiseen käyttöön, paljastui Neuvostoliiton armeijan suorittama salainen tutkimushanke, jossa sanalta riistettiin vapaus. Vuonna 1954 aloitettu koe suoritettiin kätketyssä tutkimuslaitoksessa, ns. mustassa tukikohdassa, jonka tarkka sijainti on jätetty kaikesta tutkimukseen liittyvästä dokumentaatiosta pois. Myös tutkimukseen osallistuneiden armeijan ja siviiliväestön henkilöiden nimet puuttuvat tutkimusmateriaalista – heihin viitataan raporteissa vain titteleillä.
Tutkimuksen yhteydessä laadittu laaja dokumentaatio on kaikessa yksityiskohtaisuudessaan paikoin karmaisevaa luettavaa. Lukija saattaa ajatella, oliko eettisesti oikein edes julkaista tämä materiaali, vai olisiko se kannattanut kaikessa hiljaisuudessa tuhota.
Vuoden 1954 koeasetelma oli brutaalin koruton:
1. Sopiva sana valittiin tutkittavaksi.
2. Sanalta evättiin kaikki ympäröivän maailman aistihavainnot.
3. Annettiin ajan kulua.
Tutkittavaksi sanaksi valikoitui ”
”. Valintaan osallistui mm. kielitieteilijöitä ja kirjailijoita, oletettavasti vastoin tahtoaan. Miksi juuri ”” valittiin? Sanahan on varsin neutraali: sitä tapaa niin virkaanastujaispuheissa kuin ostoslistoissa ja virsien sanoituksissakin.
Julmaa kyllä, tutkimusryhmän tekemään valintaan vaikutti juurikin sanan viattomuus. Valinnalla pyrittiin estämään vääristymä tutkimusasetelmassa, missä sana olisi lähtökohtaisesti tuomittava tai millään muulla tavalla negatiivisia mielleyhtymiä tutkimusryhmässä herättävä. Tutkijat eivät saaneet tuntea mielihyvää siitä, millaiseen kohteluun sana altistui tutkimuksessa.
Kuinka ”” saatiin houkuteltua tutkimukseen? Se onnistui yksinkertaisesti siten, että armeijan edustajat kutsuivat kyseisen sanan kuultavaksi. Sanat haluavat luonnostaan tulla kuulluiksi, joten ”” ei osannut epäillä joutuvansa yksin tein vangituksi ja pimeyteen teljetyksi.
Välitön aistihavainto sanan vapauden riistämisen jälkeen oli ilmeinen: sanaa ei enää nähty. Koska sanaa ei siten voinut enää lukea, sitä ei myöskään enää kuultu.
Ajan kuluessa sanan kaikki luonnolliset yhteydet ympäröivään maailmaan vähitellen katosivat. Sana itsessään ikään kuin lakkasi olemasta. Vuodet kuluivat, ja tutkimus jatkui. Piinallisen tarkasti kuvatut psykologiset ja fysiologiset kokeet ovat raastavaa luettavaa, ja niiden suorittaminen häiritsi tekoaikaan myös tutkijoita. Raporteista käy ilmi, että tapahtumilla oli lähtemättömiä vaikutuksia tutkijoihin. Eräässä lausunnossa tutkimusryhmän jäsen anoo vapautusta tutkimusryhmästä ”hermostollisten syiden takia”. Henkilö kuvaa anomuksessa, kuinka hän muistaa lapsena nähneensä sanan ”” temmeltämässä erilaisissa sanaleikeissä; sanaan kohdistetut tutkimusmetodit olivat hänelle liian kuormittavaa seurata. Anomus hylättiin.
Vuosikymmen myöhemmin, vuonna 1964, osa kaikkiaan 28 henkilön muodostamasta tutkimusryhmästä laati yhteisen vetoomuksen, jossa vaadittiin tutkimuksen päättämistä tai ainakin välitöntä keskeyttämistä. Vetoomus hylättiin.
Vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, syksyllä 1991, tutkimus viimein keskeytettiin, kun uusi hallinto sai vihiä salaisesta tukikohdasta ja selvitti sen puuhat. Voidaan kysyä oliko tutkimus enää pitkään aikaan jatkunutkaan: alkuperäisestä tutkimusryhmästä oli jäljellä enää kolme iäkästä henkilöä, koska ryhmään ei ollut missään vaiheessa liitetty uusia henkilöitä.
Mustan tukikohdan tutkimuslaitoksen sellin ovet avattiin. Aluksi näytti siltä, että pimeä selli oli täysin tyhjä. Ehdittiin arvella, oliko ”” päästetty jossakin vaiheessa vapauteen, tai oliko se koskaan siellä ollutkaan. Aistihavainnot saivat kuitenkin pian taas sanasta kiinni. Järkyttyneet ja liikuttuneet pelastajat saattoivat hauraan sanan vapauteen, ja hetken emmittyään ”” nousi siivilleen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
*
Tomi Lilja on jyväskyläläinen harrastajakirjoittaja, jolle kirjoittaminen on tapa ilmaista itseään ja rentoutua.
