3.
Miehellä oli päässään punamustaraidallinen hattu. Pohdiskellessaan hän hieroi leukaperiään niin armotta, että hänen muutenkin hilseilyyn taipuvaisesta parrastaan varisi kuollutta ihosolukkoa niin runsain määrin ja majesteettisesti, että ties kuinka monen metrin päässä näkyä todistava heikkosilmäinenkin (tasapuolisuuden nimissä miksei heikkomielinenkin) olisi voinut vahvistaa todistamansa pöllyn hilseeksi. On todettava, ettei tällä kertaa lähietäisyydellä oleskellut ketään heikkosilmäistä, heikkomielistä eikä edes heikkolahjaista, sillä mies oli asunnossaan aivan yksin.
Kaksivärisiin lakkeihin viehtynyt mies katseli näytöllään nököttävää tekstiä: ”Kirjoituskutsu. Aiheena sananvapaus.” Hän ilahtui ja nyökkäsi kuvaruudulle. Sananvapaus. Sen minä tunnen.
Näppäimistö alkoi sauhuta, ja ennen kuin hilse oli ehtinyt täyttää kaikki näppäinten väliset onkalot, huomasi miekkonen, että tekstinkäsittelyohjelmaan oli ilmestynyt sananvapauden juridinen määritelmä sellaisena kuin se Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnetaan. Mies katseli aikaansaannostaan vaikuttuneena, kunnes hän päätyi suuren itsekriittisyyden porteille: teksti on mitä kaunein, mutta tätä he eivät ehkä sittenkään osaa arvostaa. Mies päätti vetäytyä luomistyöstä hetkeksi.
2.
Viikot kuluivat totunnaiseen tapaan, eikä raitapäähinemies uhrannut ajatuksissaan sananvapaudelle montaakaan sekuntia.
Kunnes eräänä sumuisena iltana hänen matkapuhelimensa akku äkisti loppui, vieläpä kesken mitä poliittisimman ja anonyymeimmän Jodel-väittelyn. Mies tylsistyi niin kovin, että päätti herättää tietokoneensa horrostilasta ja kytki puhelimen latautumaan. Hattupää uhkui luovuutta ja itseluottamusta. Nyt hän oli varma, että oli alitajuntansa syvimmissä sopukoissa jo järjestellyt, puinut ja jopa stilisoinut sananvapautta käsittelevää tekstiä. Näytölle avautui sivu, jossa kirjoituskutsu esitettiin.
”Kirjoituskutsu. Aiheena sananpaus.”
Mies hämmästyi niin, että hattu oli lennähtää lattialle. Kirjoitusvirhe tällaisessa paikassa – johan on käsittämätöntä. Sananpaus. Mies kummasteli myös sitä, kuinka ei ollut viimeksi huomannut erhettä. Aivojen tarunhohtoinen suorituskyky oli täydentänyt sanan itsestään.
Mies kaivoi sivustolta kirjoituskutsun esittäneen tahon puhelinnumeron ja soitti kertoakseen kiusallisesta virheestä. Hatun lisäksi oli koko mies lennähtää lattialle, kun hän sai vastauksen – minkäänlaista virhettä ei ollut sattunut. Vahvistetun tiedon mukaan sivustolla piti lukea: ”Kirjoituskutsu. Aiheena sananpaus”.
Hattupäämies hämmentyi hetkeksi, mutta ei lannistunut. Jos aiheena oli sananpaus, niin varmasti myös siitä saisi tekstiä aikaan. Mutta kuinka kirjoittaa asiasta, joka ei tarkoittanut mitään? Mies tuskaili hakukoneiden ja suurten kielimallien kimpussa. Selvitystyö toi tulosta: Paus voisi tarkoittaa saksalaista poliitikkoa tai pariakin norjalaista musikanttia, tai sitten tietysti antiikin kreikkalaista kaupunkivaltiota (lat.). Viimeksi mainittu tuntui loogisimmalta vaihtoehdolta. Kirjoituskutsu oli selvästi niin postmoderni, ettei mies antanut muodollisten epäkohtien häiritä liiaksi. Kyseessä oli arvoitus, joka oli ratkaistu. Toisin sanoen tekstinkäsittelyohjelmaan alkoi syntyä kreikkalaista kaupunkivaltiota käsittelevää tekstiä.
1.
Ei voi olla totta. Joku pilailee kustannuksellani. Mies avasi viikon tauon jälkeen tietokoneensa ja tutuksi tulleen verkkosivuston.
”Kirjoituskutsu. Aiheena ananas.”
Ei sääntöjä voi näin vain muuttaa. Päähinekin tipahti, kun mies vajosi synkkiin ja epätoivoisiin ajatuksiinsa. Kaikki, mitä hän oli aiemmin kirjoittanut, katosi suitsait yhdellä vaivaisella ja sitäkin hikisemmällä napinnäpäytyksellä.
Ananas. Mitä sanottavaa siitä voi olla? Miten se liittyy mihinkään? Miehen ei auttanut kuin ottaa tekoäly esiin. Sen ja puuhakkaan rationalisoinnin avulla ruudulle sikisi lauma tarkkaan aseteltuja kirjaimia, jotka kiteyttivät Ananas comosus -kasvin historiaa ja perinteisiä käyttötapoja eläväisellä tavalla.
Jotakin luomuksesta kuitenkin uupui, joten mies päätti etsiä tietoa kaikilla ananakseen liittyvillä termeillä, joita sai puristettua mielestään. Pian eteen osui otsikko: ”Ananas symbolina.” Ah, syvempiä merkityksiä! Mies tunsi jungilaisuutensa heräävän varjoista ja melkein kellahti silkasta innostuksesta maahan. Ananas oli 1700- ja 1800-luvuilla vallan, voiman ja rikkauden vertauskuva, yleismaailmallinen vieraanvaraisuuden symboli. Jylhät luonnehdinnat sopivat miehen tekstiin varsin hyvin ja hän jatkoi kasviin perehtymistä. Vieraanvaraisuuden merkitykset liittyivät Karibialla ensi kertoja seilanneisiin eurooppalaisiin, jotka äkkäsivät, kuinka paikallinen väestö asetti asuinsijansa eteen ananaksen merkiksi vieraanvaraisuudestaan. Statussymboliksi noussut ananas menetti arvonsa, kun kasvi tuli kaikkien saataville. Ei enää yhtä ylevää ja kolonialismi on miinus, ajatteli mies. Luoja paratkoon, vuonna 2015 ananasta käytettiin antisemitismiin kietoutuvana symbolina.
Miksi kukaan kirjoittaisi ananaksesta, jos tarkoitus on kirjoittaa ananaksesta? Mitä minulla voisi olla sanottavaa näin vaarallisesta aiheesta? Tulkitaanko minun tukevan riistoa tai peräti antisemitistisiä aatemaailmoita? Mitä oikein ajattelinkaan?
Hän kauhistui. Olisinpa saanut kirjoittaa vain sananvapaudesta. Sen minä olisin tuntenut, hän harmitteli mielessään, nosti päähineensä, varisti siitä partahilseet ja sammutti tietokoneen.
***
Jukka Aulavuori on helsinkiläinen kirjoittaja, jonka tekstejä on julkaistu muun muassa raitiovaunuissa, Transilvaniassa ja Ylen teksti-TV:llä. Hänen tuotoksiaan on toisinaan painettu myös erinäisiin lehtiin ja runokokoelmaksi.
