Rakas kolmekymppinen minä,
työskentelet siellä hoitoalan työpaikallasi ja katsot ympärillesi. Näet epäkohtia, mutta kollegasi kehottavat vaikenemaan: ”Älä kaiva verta nenästäsi.” Sinä kuuntelet heitä. Ajattelet, että sananvapaus on itsestäänselvyys, joka vain on olemassa eikä vaadi sinulta mitään.
Haluan kertoa sinulle jotain, mitä et vielä ymmärrä: hiljaisuus ei ole neutraalia. Joka kerta kun vaikenet epäkohtien edessä, palvelet väärintekijöitä. Hiljaisuus on kannanotto – sinä vain et tiedä sitä vielä.
Tiedän, että pelottaa. Kun päätät kirjoittaa Rankka kutsumus – Sairaanhoitajan päiväkirja -teoksesi, sinua varoitellaan: ”Sinut raadellaan eikä siitä voi seurata mitään hyvää.” Valvot öitä miettien, pitäisikö kirja julkaista nimimerkillä tai kertoa faktat fiktiivisenä tarinana.
Älä pelkää.
Kun kirjasi ilmestyy, hoitajat lähettävät sinulle valtavasti positiivista palautetta: ”Kerrankin joku puhuu niin kuin asiat ovat.” Huomaat, että vaikka hoitajat ovat lakossa, toimittajat eivät löydä heitä haastateltavakseen. Harva haluaa nousta julkisuuteen. Ymmärrät silloin ensimmäisen kerran, että liian moni on hiljaa siksi, koska pelkää ja kuvittelee, että omilla teoilla ei ole merkitystä.
Kun nouset myöhemmin puolustamaan luonnonvaraisia eläimiä metsästykseltä, saat vihapostia. Sinua häiritään, uhkaillaan, väheksytään ja haukutaan. Ihmisten sietokyky erilaisille mielipiteille osoittautuu tavattoman huonoksi. Ei saisi antaa kritiikkiä tai saa heti henkisesti turpaan.
Mutta tiedätkö mitä? Tämä kaikki opettaa sinulle tärkeimmän asian: mitä enemmän tulee saastaa niskaan, sen paremmin olet onnistunut. Haukkumisella yritetään hiljentää, silloin pitää vain innostua rummuttamaan sanomaa vielä kovempaa.
Omat esimerkkisi ovat vaatimattomia verrattuna ihmisoikeus- ja demokratiataisteluihin, mutta kaikki edistysaskeleet edellyttävät rohkeutta ja periaatteita. On jokaisen kansalaisvelvollisuus toimia havaitsemiaan epäkohtia vastaan. Mikä on elämän tarkoitus, jos tallomme omia arvojamme emmekä edes yritä tehdä maailmasta parempaa paikkaa elää?
Opettele arvostamaan itseäsi äläkä anna toisten herjausten haavoittaa. Sanat eivät voi satuttaa, jos et anna niiden satuttaa. Todellisuudessa harva on valmis puhumaan julkisesti omalla nimellään, on helppoa huudella puskista anonyymina.
Meidän on opittava kuuntelemaan myös niitä, jotka ovat kanssamme eri mieltä, ja rakentamaan siltoja silloinkin, kun se tuntuu mahdottomalta. Parempaa maailmaa rakennetaan puhumalla, ei vaikenemalla.
Rohkeutta sinulle, nuori minä. Sinulla on sanottavaa. Sano se.
Rakkaudella,
Sinun tulevaisuuden minäsi
*
Kaarina Davis on tietokirjailija ja sairaanhoitaja, joka tunnetaan rohkeista puheenvuoroistaan hoitoalan epäkohdista ja luonnonsuojelusta. Hänen kirjansa ovat herättäneet yhteiskunnallista keskustelua ja hänelle on myönnetty Vuoden Toisinnäkijä -tunnustus (2012) sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Kultainen sulka (2021) ja Tieto-Finlandia-ehdokkuus (2007).
