Jarkko Tontti: Kuka valvoo valvojia?

-Verkkotiedustelu ja perusoikeudet

PEN American Centre tutki äskettäin verkkovalvonnan vaikutusta ilmaisunvapauteen. Kaksikymmentäkahdeksan prosenttia vastanneista kirjailijoista kertoi rajoittaneensa sosiaalisen median käyttöään verkkovalvonnan takia. Kaksikymmentäneljä prosenttia sanoi karttaneensa tiettyjä aiheita puhelinkeskusteluissa ja sähköposteissaan. Kuusitoista prosenttia kertoi välttäneensä internethakuja joistakin aiheista ja pidättyneensä vierailemasta joillakin verkkosivustoilla. Kuusitoista prosenttia kirjailijoista sanoi vältelleensä joistakin aiheista kirjoittamista verkkovalvonnan takia. Skotlannin PENin vastaavassa tutkimuksessa saatiin samanlaisia tuloksia.

Chilling effect, itsesensuuri, on yksi seuraus koko ajan kiristyvästä tietoliikennevalvonnasta.

Suomen tiedustelulainsäädäntöä ollaan parhaillaan uudistamassa. Ehdotetut lakimuutokset antavat puolustusvoimille ja suojelupoliisille uusia valtuuksia, etenkin tietoliikennetiedustelussa. On selvää, että turvallisuudesta vastaavilla viranomaisilla pitää olla käytössään keinot tehdä työtään. Kun rikollisuus, terrorismi ja ulkomaiden harjoittama tiedustelutoiminta ovat siirtynyt verkkoon, pitää kotimaistenkin viranomaisten olla siellä. Kyberuhat ovat todellisuutta ja niihin pitää varautua.

Kansallisen turvallisuuden ja terrorismin torjunnankaan nimissä viranomaisille ei kuitenkaan pidä antaa avointa valtakirjaa. Ehdotetut uudet viranomaiskeinot heikentävät perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten takaamia yksityiselämän ja henkilötietojen suojaa sekä viestintäsalaisuutta. Ne edellyttävät Suomen nykyisen perustuslain muuttamista.

Lainsäädäntöhankkeen alussa jotkut pelkäsivät laajamittaista massavalvontaa, joka ulottuisi kenen tahansa viestiliikenteeseen. Näin ei ole käymässä, vakuuttavat viranomaiset. Ehdotettua verkkotiedustelua voidaan lähtökohtaisesti kohdistaa vain Suomen rajojen yli kulkevaan tietoliikenteeseen. Tämä tosin voi olla harhaanjohtava rajaus, digitaalisessa todellisuudessa kansallisvaltioiden rajoilla ei ole kovin suurta merkitystä.

Tietoliikennetiedustelua on tarkoitus käyttää vain välttämättömissä tilanteissa, ja siihen tarvitaan pääsääntöisesti tuomioistuimen lupa. Silloinkaan kyseessä ei ole rajoittamaton valtuus, vaan tiedustelua voidaan kohdistaa vain verkkoliikenteen tiettyyn osaan. Viestintäsalaisuuteen puututtaessa valvonnan pitää olla kohdennettua, ja viranomaisten on voitava näyttää, että toimi on välttämätön.

Lainsäädäntöehdotuksissa on silti useita ongelmia, vakaviakin. Yksi on lain keskeisten käsitteiden tulkinnanvaraisuus. Mitä tarkoittaa käytännössä ”uhka kansalliselle turvallisuudelle”, joka oikeuttaa tiedustelumenetelmien käytön? Viranomaisten valta tulkita tätä käsitettä on melkoinen. Ihmisoikeusjuridiikan peruslähtökohta on, että kun perusoikeuksia rajoitetaan, sääntelyn pitää olla täsmällistä ja tarkkarajaista. Nyt näin ei ole.

Toinen vakava ongelma on se, että kaikissa tapauksissa viranomaisten ei tarvitse ilmoittaa tiedustelun kohteelle jälkeenpäin, että hän on ollut tiedustelun kohteena. Tämä vaarantaa kohteen oikeusturvan. Aina pitäisi olla mahdollisuus saattaa viranomaistoimien lainmukaisuus tutkinnan kohteeksi.

Ehdotettu tiedustelulainsäädäntö uhkaa rapauttaa myös journalistista lähdesuojaa. Viranomaisilla on ehdotuksen mukaan velvollisuus hävittää tiedustelussa heille tietoon tulleet aineistot, jotka ovat lähdesuojan piirissä. Tiedustelulainsäädäntöä valmisteleva virkamieskin kuitenkin on myöntänyt, ettei ole keksitty sellaista keinoa, jolla paljastuneet luottamukselliset tiedot voisi poistaa viranomaisen päästä. Media ei pysty valvomaan yhteiskunnallista vallankäyttöä, jos vallankäyttäjät pystyvät tarkkailemaan toimittajien viestiliikennettä.

Kun viranomaisille annetaan pitkälle meneviä ja laajaa harkintavaltaa sisältäviä oikeuksia seurata kansalaisten viestintää ja puuttua heidän yksityisyyden suojaansa, pitää viranomaisten toimien lainmukaisuuden valvonnan olla tehokasta.

Quis custodiet ipsos custodes? kysyi roomalainen runoilija Juvenalis. Kuka valvoo valvojia?

Luvan tiedusteluvaltuuksien käyttämiseksi antaisi useimmiten Helsingin käräjäoikeus. Sen ns. pakkokeinotuomarit ovat tämän myötä paljon vartijoita. Suojelupoliisin esittämiä vaatimuksia pitää myös voida hylätä. Toinen uusi valvontaelin olisi tiedusteluvaltuutettu. Hänen henkilökohtainen panoksensa on ratkaiseva, eikä ole samantekevää, kuka tehtävään valitaan. Tiedusteluvaltuutetun pitää olla valmis valppaasti puuttumaan tiedustelutoiminnan ongelmiin. Eduskuntaan perustetaan lakimuutoksen myötä uusi tiedusteluvaliokunta, jonka tehtävä on tiedustelutoiminnan parlamentaarinen valvominen.

Viranomaisten toimien valvonta on tehotonta, jos rangaistukset eivät ole riittäviä. Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneita maita, mutta myös meillä on viime vuosina paljastanut vakavia viranomaisväärinkäytöksiä. Tilanteessa, jossa tiedusteluviranomainen loukkaa perusoikeuksia tiedustelutoiminnassa, voisi olla syytä pohtia nykyisten rangaistusten koventamista.

Valtioneuvosto 19.4.2017 Suomi tarvitsee siviilitiedustelua kansallisen turvallisuuden suojaamiseen.

PEN Report Chilling Effects of Surveillance

Jarkko Tontti
Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies (OTT). Hän on Suomen PENin entinen puheenjohtaja ja PEN Internationalin hallituksen johtoryhmän jäsen

 

PEN Tiedotus