Lauri Otonkosken alustus Guillermo Farinasille myönnetyn Euroopan parlamentin ihmisoikeuspalkinnon jakoon liittyneessä seminaarissa 15.12.2010

Luon taustaa Guillermo Farinasin palkinnolle tekemällä katsauksen ilmaisuvapauden tilaan meillä ja muualla vuonna 2010.

KUUBA

Presidentti Raul Castron tytär Mariela Castro Espin vieraili Helsingissä toukokuun lopulla 2010. TV-uutislähetyksessä Mariela Castro mainitsi mm., ettei Kuubassa ole enää yhtään mielipidevankia. Toimittajan valppaus oli tuolla hetkellä herpaantunut, eikä tarkentavia lisäkysymyksiä kuultu.

Mariela Castro Espin oli kuitenkin  esittänyt vahvasti muunnellun totuuden. Tuona hetkenä Kuuba oli maailman toiseksi ahkerin journalistien ja kirjailijoiden vangitsija heti Kiinan jälkeen.

Kuubalaisten poliittisten vankien joukossa olivat myös ne 75 toisinajattelijaa, jotka vuonna 2003 olivat saaneet pitkiä tuomioita yhden päivän kestäneessä oikeudenkäynnissä. Heidän joukossaan olivat myös Suomen PENin kolme kunniajäsentä eli adoptiovankia. Vankilaolojen kehnoutta vastaan protestoinut Orlando Zapata Tamayo oli aiemmin keväällä helmikuussa kuollut 85 vuorokauden nälkälakon seurauksena.

Heinäkuussa 2010 Kuuba alkoi vapauttaa mainittuun 75 hengen ryhmään kuuluvia vankeja ja heidät on saman tien karkotettu Espanjaan. Suomen PENin kunniajäsenellä Ricardo Gonzales Alfonsolla onkin täysi oikeus todeta, että vapaa hän on vasta sitten, kun hän voi asua omassa maassaan ja esittää näkemyksensä mukaan kritiikkiä tai kiitosta havaitsemistaan yhteiskunnallisista ilmiöistä.

Kuubassa kuitenkin on edelleen toista sataa mielipidevankia. Siinä onkin järjestöjen mentävä aukko, kun hallitukset esittävät näin räikeästi muunneltua totuutta ja puhuvat julkisuudessa kahdella suulla. Suomen PEN ja media toivatkin nopeasti julki Kuubassa todellisuudessa vallitsevan tilanteen.

KIRJAILIJAN SANANVAPAUDESTA 2010

PEN seuraa vuosittain 800-1000 vakavaa sananvapausloukkausta yli 100 eri maassa. 200 kirjailijaa tai journalistia istuu tällä hetkellä pitkiä, yli 10 vuoden tuomioita.

Vuonna 2009 tapettiin tai murhattiin 79 mielipiteensä ilmaissutta sanankäyttäjää, kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla on tilastoitu 36 tappoa.

Kiina on ahkerin mielipidevangitsija, eniten tappoja tapahtuu edelleen Meksikossa. Iranin presidentinvaalien jälkeen vuonna 2009 maassa on koettu pidätysten ja vangitsemisten vyöry ja sensuurikäytäntöjä on tehostettu kirjankustantamisen ja median alueilla sekä erityisen tehokkaasti internetissä.

Turkissa on vireillä lukematon määrä oikeusjuttuja journalisteja ja kirjailijoita vastaan. Venäjällä jokainen tutkiva journalisti elää jatkuvan uhan alla. Tässä yleiskuvaa taustaksi ulkoministeri Alexander Stubbin viime syksynä esittämään lausuntoon, jota seuraavaksi kommentoin.

ALEXANDER STUBBIN LINJANVETO

Alkusyksystä 2010 ulkoministeri Alexander Stubb esitti Helsingissä suurlähettilästapaamisessa kiinnostavan ja vilkasta keskustelua herättäneen puheenvuoron Euroopan unionin ihmisoikeuspolitiikan strategiasta.
Puheessaan Stubb toivoi uutta ”arvokasta ihmisoikeuspolitiikkaa”. Siinä EU-maat pitäisivät oman demokratiansa ja ihmisoikeutensa hyvinä, mutta olisivat arvokysymyksissä ”joustavampia” suhteissa muihin maihin.

”Näköpiirissä on ihmisoikeuspolitiikan asteittainen hiipuminen ja vaikutusvaltamme väheneminen muiden kyllästyessä EU:n saarnaamiseen.”

Ulkoministeri esitti myös retorisen kysymyksen: ”Sidommeko EU-tasonkin politiikoissa kätemme arvokysymyksiin ja periaatteisiin tilanteissa, joissa joustavampi ja unionin poliittisia ja taloudellisia tavoitteita palveleva ratkaisu olisi järkevämpi ja johtaisi parempiin tuloksiin?”

”Arvokkaan ulkopolitiikan” rinnastamisen opportunismiin Stubb torjui toteamalla, että ”jos tällä tarkoitetaan , että arvokkaasti saavutetaan omia tavoitteita”.

Suomen PEN on huolissaan näkemyksestä, jonka mukaan arvokas ulkopolitiikka sisältää mahdollisuuden joustaa arvokysymyksissä taloudellisten tai poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Kahdella suulla puhumisessa on vaaransa. Muistamme hyvin, kuinka ajoittain traumaattistakin keskustelua on lähimenneisyydessä käyty Suomen ”rähmällään olosta” maan naapurisuhteiden hoidossa. Voimakas toiveeni on, ettei tulevaisuudessa jouduta arvioimaan rähmällään oloa, joka ulottuu globaaliin mittakaavaan.

USKONNON HALVENTAMINEN JA SANANVAPAUS

Kuluneena vuonna on PEN Internationalin piirissä käyty laajaa keskustelua uskonnon halventamisen ja sananvapauden suhteesta. Tämä kysymys vaikuttaa edelleen myös monien kirjailijoiden elämään; Hannu Salaman tai Salman Rushdien tapaukset eivät ole pelkästään historiaa.

Järjestön kanta on, että uskonnon halventamisen kriminalisoinnista on luovuttava.

Keskeinen lähtökohta edelleenkin on, että jokaiselle on taattava oikeus harjoittaa uskontoaan kohtaamatta syrjintää tai minkäänlaisia aggression muotoja. Olemassa oleva lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset takaavat uskonnonvapauden ja suojaavat kansalaisia vihapuheelta ja muilta viharikoksilta.

Eri maiden PEN-keskukset ovatkin huolestuneet YK:n toimielimissä valmistelluista suunnitelmista kieltää kansainvälisellä sopimuksella uskonnon halventaminen.

PEN katsoo, että ihmisoikeudet suojelevat ihmisiä yksilöinä, eivät instituutioita tai uskontoja. Uskontojen halventamisen kriminalisointi estää merkittävällä tavalla kriittistä keskustelua uskontojen varjolla tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista. Se myös tarjoaa ääriliikkeille mahdollisuuden esiintyä julkisuudessa sananvapauden marttyyreina.

Esimerkiksi Iranin tilanne osoittaa kuinka uskonnon halventamisen kriminalisointi antaa pikemminkin hallituksille mahdollisuuksia tehostaa vallankäyttöään kansalaisten suuntaan kuin suojaa heidän oikeuttaan harjoittaa uskontoaan.

PENin kestävä tavoite on edistää vuoropuhelua ja keskinäistä ymmärtämystä ja korostaa jokaiselle kuuluvaa ihmisarvoa riippumatta yksilön tunnustamasta uskonnosta.

WIKILEAKS

Keskustelu Wikileaks-sivuston vaikutuksista ilmaisunvapauteen on vasta aluillaan. PEN International korostaa, että vaikka salattujen tietojen vuotaminen on rikos, tämän materiaalin julkaiseminen ei sitä ole.

Hyvin nopeasti on jo eri tahoilla ilmennyt poliittista painostusta, joka tähtää Wikileaksin aineiston sensuroimiseen. Muun muassa yhdysvaltalainen senaattori Joe Lieberman ja Ranskan tietoyhteiskuntaministeri Eric Besson ovat julkisesti kieltäneet yrityksiä jatkamasta yhteistyötä Wikileaksin kanssa vetoamalla sivuston julkaisutoiminnan rikollisuuteen. Asian arviointi kuuluu kuitenkin tuomioistuimille, ei poliitikoille.

New Yorkin Columbia Universityn johto on kehottanut opiskelijoitaan itsesensuuriin. Erityisesti niiden opiskelijoiden, jotka tähtäävät julkisiin virkoihin, tulisi jättää avaamatta Wikileaks-sivustoja tai ainakin pidättäytyä kommentoimasta tätä aineistoa.

Wikileaks lisää toivottua läpinäkyvyyttä, mutta salatun aineiston julkisuuden luomia uhkia yksittäisille henkilöille ei saa unohtaa. Liian moni kirjailija, journalisti ja yhteiskunta-aktivisti voi joutua hengenvaaraan vain siksi, että heidän nimensä on tullut julkisuuteen tavalla tai toisella ristiriitaisessa yhteydessä.

Ei mikään hallitus voi vaatia muilta sensuurista vapaata internetiä, jos internetin vapaaseen tiedonkulkuun omilla kattavilla päätöksillä nyt puututaan. Kahdella suulla puhuminen vie uskottavuuden – tässäkin asiassa.

Jarkko Tontti