M. R. Doftori: Globaali radikaali islam: muslimien on aika rikkoa hiljaisuus

Globaali radikaali islam: muslimien on aika rikkoa hiljaisuus

Islamilaisten radikaaliryhmien viattomiin ihmisiin kohdistuvat hirmuteot ovat kauhistuttaneet viime aikoina ympäri maailmaa. Näyttäisi siltä kuin radikaalit islamistit olisivat kaapanneet uskontonsa – tai sitä käytetään hyväksi etsittäessä vastauksia henkilökohtaiseen tai poliittiseen päätöksentekoon. Lontoolaisen Economics and Peace -instituutin (IEP) hiljattain julkaistussa tutkimuksessa muslimivaltiot Irak, Afganistan, Pakistan, Nigeria ja Syyria rankataan globaalin terrorismi-indeksin huipuille 162 maan joukosta. Radikaali islamilainen terrorismi ei ulotu vain muslimivaltioihin. Länsimaat ja niiden kansalaiset ovat usein sekasorron aiheuttamisen ja surmaamisen kohteena. Nyt osa länsimaisista muslimeista matkaa muslimimaiden sota-alueille osallistuakseen jihadiin, pyhään sotaan, uskottomia ja islaminuskoisia vähemmistöryhmiä vastaan. Hiljattain uutisoitu noin 50 Suomen muslimin – sekä islamiin kääntyneen että maahanmuuttajan – liittyminen terroristiseen Isis-järjestöön (en. the Islamic State/IS) Syyriassa herätti huomiota rauhallisessa Pohjoismaassa. Länsimaisessa mediassa islaminuskosta on tullut vihaa, suvaitsemattomuutta ja väkivaltaa lietsova epäilty. Muslimeja pidetään taantumuksellisina ihmisinä, jotka alistavat naisia, vähemmistöryhmiä ja ovat alttiita joukkoväkivallalle. Keskustelu länsimaisessa mediassa on keskittynyt islamin ja liberaalin demokratian verrannollisuuteen. Kuinka poliittisen islamin uhkaa käsitellään? Osa mediasta on mennyt niin pitkälle, että radikaali islam on julistettu länsimaiden neljänneksi sotarintamaksi toisen maailmansodan ja kylmän sodan jälkeen. Karkeaa yleistämistä, vaikka osa havainnoista on totta.

Islam on juutalaisuuden ja kristinuskon tapaan monoteistinen uskonto. Sillä on viisi tukipylvästä: usko, rukoilu, paastoaminen, hyväntekeväisyys, minkä lisäksi kykenevien muslimien tulisi osallistua ainakin kerran elämässään hajjiin, pyhiinvaellukseen Mekkaan. Uskon pyhä kirja Koraani antaa erilaisia ohjeita epäoikeudenmukaisuuden ja sorron kohtaamiseen. Samalla kirjassa rinnastetaan yhden viattoman ihmisen surma koko ihmiskunnan tuhoon. Poliittiset tulkinnat ja islamin valjastaminen omiin tarkoitusperiin tahraa koko uskonnon. Maailmassa on 1,6 miljardia muslimia, mikä ylittää viidesosan maailman populaatiosta. He eivät elä vain muslimimaissa Marokosta Indonesiaan vaan myös Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Muslimeja uskonnollisena ryhmänä ei voi syyttää pienen aivopestyn ja väkivaltaisen radikaalivähemmistön teoista. Jos tutkimme muiden maailmanuskontojen historiaa, huomaamme, että samankaltaista suvaitsemattomuutta ja väkivaltaa on harjoitettu myös niiden nimissä. Silti radikaali islamin ongelma maailmassa on tällä hetkellä ainutlaatuinen ja vertaansa vailla. Jos katsomme nykymuslimivaltioita, ne kärsivät samanlaisista epäonnistumisen kaavoista valtiojärjestyksen, liberaalin demokratian instituutioiden ja niihin sisältyvän kansalaisuuden rakentamisessa. Monissa muslimimaissa julkisen koulujärjestelmän rinnalla toimii kontrolloimattomia valtion ulkopuolisia uskonnollisia kouluja, mikä luo aatteellisia jännitteitä muslimilaisuuden ja valtiollisen kansalaisuuden välille. Se syö valtion uskottavuutta monien uskonnollisen koulutuksen saaneiden opiskelijoiden silmissä. Afganistanissa ja Pakistanissa Taliban-liikkeen ja Nigeriassa Boko Haramin nousu on osoitus kansallisvaltioiden legitimiteetin perinpohjaisesta kriisistä muslimimaissa.

On selvää, että maailman muslimit eivät muodosta yhtenäistä etnistä, kielellistä tai kansallista ryhmää. He asuvat jälkikolonialistissa maissa, jotka ovat erilaisia historiallisilta, kulttuurisilta, poliittisilta ja taloudellisilta olosuhteiltaan. Ne ovat liian monimuotoisia mahtuakseen yhteen kategoriaan ja niillä on omat ulkoisten ja sisäisten intressien konfliktit. Maailmassa on yli 50 muslimienemmistöistä maata, joita nimitetään usein muslimimaailmaksi – joskin sellainen luokittelu on poliittisesti motivoitua. Maita kuten Turkki, Kazakstan, Malesia, Saudi-Arabia, Qatar, Afganistan, Pakistan ja Somalia on vaikea mahduttaa yhteen lokeroon. Vaikka islam syntyi Arabian niemimaalla 7. vuosisadalla, muslimien suuri enemmistö asuu nyt 22 valtiosta koostuvan “arabimaailman” ulkopuolella. Alueen pääuskonto islam ja pääkieli arabia eivät peitä heimojen, etnisten ryhmien ja vähemmistöuskontojen tyytymättömyyttä arabimaailmassa. Kaksi vuosisataa viimeisen islamin profeetan kuoleman jälkeen arabit ovat valloittaneet ja ulottaneet hallintonsa Iberian niemimaalta lännestä Intiaan idässä. Islamin leviämisestä ei-arabimaihin huolehti aseellinen mahti. Myöhemmin uskonnosta tuli paikallista islamiin kääntymisen johdosta. Kaikki maailman muslimimaat arabimaailma mukaan lukien olivat alistettuja eurooppalaiselle siirtomaahallinnolle ennen itsenäistymistään 1900-luvulta lähtien. Lännessä kansallisvaltiot ja liberaali demokratia ottivat vallan, joka perustui teolliseen vallankumoukseen. Kolonialismista irtautuvista arabi- ja muslimimaista ei kuitenkaan tullut eurooppalaisiin kansallisvaltioihin verrattavia kiinteän kansallisen identiteetin valtioita.

Valtiot pysyivät enimmäkseen suljettuina ja patriarkaalisina etenkin arabimaissa. Lainsäädäntö, sananvapaus ja demokraattinen vastuullisuus jäivät vieraaksi mielivaltaisten hallitsijoiden käskyn alla. Arabien historia on kaksinainen. Toisaalta he olivat ei-arabimaiden valloittajia, toisaalta vieraan vallan kukistamia. Epäkohdat ja viha arabikaduilla lännen tukeman Israelin aiheuttaman nöyryytyksen jälkeen ja fantasiat palata entiseen islamilaiseen valtakuntaan syntyvät hallitsijoiden ovelien kätkemisyritysten tuloksena, joilla peitetään epäonnistuminen järkevän koulutuksen, demokraattisen hallinnon, vapauden, taloudellisen kehityksen ja sosiaalisen tasa-arvon luomisessa. Arabipolitiikka yleensä ja poliittinen islamilaisuus erityisesti ovat sidoksissa arabialais-islamilaiseen imperiumiin. Kisma islamissa syntyi islamin viimeisen profeetan kuoleman jälkeen ja keskittyi kalifaatin vallanperimykseen neljännen kalifin, ylimmän uskonnollisen johtajan, kuoleman jälkeen. Verinen taistelu johti shiiojen ja sunnien eriytymiseen, millä on poliittinen perintönsä nykyisessä Lähi-Idässä; Iranissa, Pakistanissa ja muualla. Osmanien valtakunnan aika ja Euroopan siirtomaahallinnon valta Arabiassa muokkasi hedelmällisen maaperän wahhabismin, islamin puritanistisen muodon, synnylle nykypäivän Saudi-Arabiassa 1700-luvulla. Wahhabismin ilmaantumisella on kielteisiä seurauksia islaminuskon pluralistisuudelle ja suvaitsevaisuudelle muissakin maailmanosissa. Nousu jätti varjoonsa arabi-islamilaisen liberaalin rationalistisen perinnön, jota ilmensivät mu’taziliitit 800–1000-luvulla nykyisen Irakin alueella.

Wahhabi-islam vaikutti suuresti myös valloitettujen ei-arabimaiden muslimien identiteettiin ja politiikkaan. Nykypäivän islamistiorganisaatioiden avaintoimijat jakavat yhteisen piirteen wahhabismin tai laajemmin salafismin kanssa: ne pyrkivät islamisoimaan sekulaareja demokraattisia instituutioita täydellisellä uskovaisten alistamisella jihadiin, pyhään sotaan, jota käydään uskottomia ja liberaaleja muslimeita vastaan. Ne ovat liittoutuneita ummahiin, globaaliin islamilaiseen yhteisöön, jota johtaa yksi kalifi – ei kansallisvaltioihin. Tämä islamin versio mitätöi ei-arabimaiden historiat, kulttuurit ja indentiteetit ja etsii keinoja palata keskiajan uskonnolliseen imperiumiin. Se vahingoittaa monia ei-arabialaisia muslimimaita vaikuttamalla ihmisten käsityksiin omasta kulttuuristaan, identiteetistä ja arvoista suhteessa arabeihin. Orientalismin kriitikot, länsiliberaalit ja vasemmistolaiset ohittavat tämän arabialaisen kulttuuri-imperialisimin aspektin Etelä-Aasiassa ja muissa ei-arabimaissa, jossa arabit nähdään yksinomaan eurooppalaisen siirtomaahallinnon uhreina.

Autoritäärinen hallinto, korruptio, väkivalta naisia, uskonnollisia ja muita vähemmistöryhmiä vastaan sekä huono sijoittuminen humanitäärisellä kehitysasteikolla luonnehtivat suurta enemmistöä maailman muslimimaista tänään. Kylmän sodan jälkeisestä demokratian aallosta 1990-luvulta lähtien näiden maiden hallitsevat eliitit ovat poikkeuksetta käyttäneet islamia hyväkseen demokraattisen legitimiteetin saavuttamisessa. Vuosikymmeniä alistetut islamistiset puolueet järjestäytyivät uudelleen vakavasti otettaviksi vallantavoittelijoiksi useissa maissa, joissa heikko hallinto on enemmänkin kulissi. Länsimaista tuettu jihad Afganistanin Neuvosto-valloitusta vastaan palveli maailmanlaajuisena laboratoriona väkivaltaiselle radikaalille islamille. Jihastiryhmät, kuten Al Qaida, Taliban-liike, Boko Haram ja Isis, perustuvat wahhabi-ideologiaan, yhteen maailman voimakkaammista globaaleista poliittisen islamin brändeistä. Vaikka valtaosa muslimimaista on suunnannut aiemmasta diktatuurista kohti muodollista demokratiaa, miljoonille muslimeille uskonnollinen identiteetti näyttää painavan arvojärjestyksessä kansallisvaltioon kuulumista enemmän. Islamin politisoituminen ja politiikan islamisaatio on vahvistanut yksittäistä sunnillaista tulkintaa islamista ylitse muiden moninaisten tulkintojen, kuten shiialaisuuden, suufilaisuudenn ja ahmadiyyan. Kontrolloimattomien madrasasien, uskonnollisten oppilaitosten, lisääntyminen esimerkiksi entisten sotilaallisten diktaattorien valvonnan alla Etelä-Aasiassa, on luonut pohjaa militaristiselle islamille.

Muslimimaiden hallitsijat, pääasiassa monarkit, kuninkaat, militaaridiktaattorit ja viimeaikaiset muodolliset demokratiat, käyttävät palestiinalaisten kärsimystä Israelin alla huomion harhauttamiseen huonosta hallinnosta ja korruptiosta. Monet muslimimaiden hallitukset eivät onnistu valtion perustehtävien, turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden, terveyden ja koulutuksen, takaamisessa. Islamistit muslimimaissa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa pitävät meteliä kun muslimeita tapetaan juutalaisen, kristinuskoisen tai hindulaisen valtion toimesta, mutta he sulkevat silmänsä kun muslimi tappaa ei-muslimin tai toisen muslimin. Radikaalit islamistit ovat pieni vähemmistö maailman muslimeista. Muslimienemmistöisissä maissa muslimit itse vastustavat radikalismia ja taistelevat sen myrkyllisiä vaikutuksia vastaan niin naisten ja vähemmistöryhmien oikeuksien sekä moniarvoisen demokratian puolesta. Islamistinen radikalismi laittaa länsimaiden usein moninaisen kulttuurisen taustan omaavat muslimit hankalaan asemaan. Uskon identifioiminen ja yhdistäminen terrorismiin tekee heistä helppoja kohteita rotuun kohdistuvalle suvaitsemattomuudelle, syrjinnälle ja marginalisoinnille, vaikka valtaosa heistä on rauhallisia, lakia noudattavia kansalaisia. Suuri osa heistä pidättäytyy erillään paikallisesta ja kansallisesta politiikasta.

Islamin ja muslimien nimessä on tehty tarpeeksi ympäri maailmaa. Kysymys kuuluu: Kuka edustaa maailman muslimeita? Koostuuko edustajisto pienestä jihadiradikaalien vähemmistöstä ja heidän näennäiskoulutetuista uskonnollisista johtajistaan, vai rauhaa rakastavien muslimien enemmistöstä maailmassa? Vastaus on: “Ei väkivaltaisista radikaaleista”. Maailmassa on rohkeita muslimikirjoittajia, taiteilijoita ja aktivisteja, jotka sankarillisesti vastustavat radikaali islamia kaikissa muodoissaan jokapäiväisessä elämässään. Muutamat onnekkaat, kuten Malala Yousafzai, pakistanilaistyttö, koulutuksen puolestapuhuja ja vuoden 2014 Nobelin rauhanpalkinnon saaja, läpäisevät länsimaisen median seulan. Muslimit uskonnollisena ryhmänä harvoin protestoivat julmuuksia, joita radikaalit kohdistavat niin ei-muslimeihin kuin muihin muslimeihin uskontonsa nimissä. Valtaosa maailman muslimeista on maltillisia. Sekulaarimuslimien on aika rikkoa hiljaisuus, kohottaa äänensä ja protestoida niitä kauheuksia vastaan, joita heidän nimissään tehdään. Heidän tulisi muodostaa rauhanomaisia sosiaalisia liikkeitä ja painostaa valtioiden hallituksia välittömiin kauaskantoisiin koulutuksellisiin ja poliittisiin uudistuksiin, jotta saataisiin rakennettua rationalistisia, moniarvoisia kansallisvaltioita, joissa vallitsee liberaali demokratia ja kattava kansallisuus. Etenkin historian ja uskonnon opetus sekä sosiaalitieteet tarvitsevat kiireellistä uudistamista.

Suomentanut: Johanna Sillanpää

* * *

MR_DoftoriKirjoittaja on kansalaisyhteiskunnan, koulutuksen ja kansanvälisen kehityksen asiantuntija. M. R. Doftori on entinen Dhakan yliopiston toimittaja bangladeshilaisessa sanomalehdessä sekä Suomen PENin jäsen.

Johanna Sillanpää