Raportti Suomalais-ugrilaisten kansojen VII Maailmankongressista 15.-17.6.2016

Suomalais-ugrilaiset kansat kohti kestävää kehitystä

Marianne Bargum

logo

Lahdessa järjestetty kongressi kokosi suomalais-ugrilaiset ja samojedit yhteiseen foorumiin käsittelemään kielen ja kulttuurin säilyttämiseen ja elvyttämiseen sekä alkuperäis- ja vähemmistökansojen oikeuksiin liittyviä kysymyksiä.

Kongressiin osallistui edustajia 22 kansasta. Suomalaisten, unkarilaisten ja virolaisten lisäksi edustettuina olivat karjalaiset, komit, kompermjakit, marit, mordvalaiset, udmurtit, vepsäläiset, inkeriläiset, mansit, hantit, nenetsit, vatjalaiset, inkeröiset, enetsit ja nganasanit sekä liiviläiset, setukaiset, kveenit ja saamelaiset. Yhteensä osallistujia oli noin 550 henkeä. Kolmen maan (Suomen, Unkarin, Viron) presidentit sekä Venäjän Federaation varakulttuuriministeri avasivat kokouksen. Lisäksi kuultiin kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen puhe kongressin pääteemasta. Kongressin päätteeksi hyväksyttiin julkilausumia. Suomen PEN:in varapuheenjohtajana ja Kieli- ja käännöskomitean puheenjohtajana osallistuin tapahtumaan ja yritin seurata mahdollisimman monia teemoja käsitteleviä istuntoja.

Lähtökohta on synkkä: tutkija Annika Pasasen kokoamien tilastojen mukaan kaikki suomalais-ugrilaiset kielet, paitsi suomi, unkari ja viro, ovat uhanalaisia. Vähemmistökielten elinvoiman mittaamiseksi on kehitetty erilaisia metodeja – on listoja, indeksejä, Unescon kriteerejä. Silti työ kielten säilymiseksi tapahtuu paikallistasolla, vaikeissa olosuhteissa. Venäjällä kaksikieliset joutuvat tekemään enemmän valintoja: opetus tapahtuu useimmiten venäjäksi, ja venäjän kielen oppikirjat ovat vanhentuneita. Kongressissa kuultiin monen ahkeran toimijan kertomuksia sekä myötä- että vastoinkäymisistä. Komin tasavallassa ongelma on tiedostettu: alueella on sitouduttu siihen, että jo ensimmäiseltä luokalta opetetaan komin kieltä. Silti opettajista on pulaa. Vähemmistökielistä on säädetty Venäjällä perustuslaissa, mutta toisaalta jokaisella oppilaitoksella on vapaus päättää opetuksesta itsenäisesti. Pieniä kieliä opetetaan, jos siihen on edellytyksiä, mikä luo porsaanreikiä. 60 % alkuperäiskansoista on lapsia ja nuoria, heissä on tulevaisuus. Pakkomuutto maalta kaupunkiin saattaa kuitenkin aiheuttaa pahoja ongelmia: kuulimme itsemurhien olevan yleisiä nuorten keskuudessa erityisesti Kanadassa. Kun nuoret joutuvat muuttamaan pois kotiseudultaan, he menettävät identiteettiään ja itsetuntoaan.

Ongelmien ratkaisuksi on luotu esimerkiksi nomadikouluja arktisilla alueilla, nenetseillä on kielipesä ja intensiivikursseja aikuisille, Inarin saamelaisten hyviin kokemuksiin nojaten. Vepsän kieltä opetetaan yliopistossa (vepsäläisiä on 6 000). Vepsäläiset kirjoittavat tutkimusta ja esimerkiksi mytologisia aineksia sisältävää kaunokirjallisuutta omalla kielellään, kun taas hantit ja mansit valitsevat kirjoituskielekseen venäjän. Miksi sitten kannattaa puhua vähemmistökieltä, kysyttiin. Vastaus on, että kaikki merkit viittaavat siihen, että monikielisyys edistää kognitiivisia taitoja. Käännökset ovat tärkeitä: hantit ja mansit ”löytyivät” esimerkiksi unkarilaisten ja suomalaisten tutkijoiden ansioista. Nenetsien tilanne kuvaa vähemmistökieliin ja -kansojen liittyvien ongelmien monimutkaisuutta. Heidän alueellaan on öljyesiintymisiä ja vaurauttakin, mutta nenetsit puhuvat komin kieltä. Nenetsin kielen opettajia ei ole, koska kukaan ei lähde opettamaan maaseudulle. Ihmiset eivät edes aina uskalla myöntää olevansa nenetsejä.

Soikkolan alueella Inkerissä on ollut paljon protesteja. Paikalliset asukkaat eivät suostu siihen, että saastuttava tehdas rakennetaan alueelle, jossa he elävät kalastamalla. Tehtaiden perustaminen ei kuitenkaan edistä paikallisen väestön työllistymistä. Todennäköistä on, että teollistuminen tulee vain kiihtymään. Terveys ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä – jopa kalastaminen voi olla joillakin alueilla vaarallista. Kehityksellä on kuitenkin myös valoisampi puoli: kaupunkimaisessakin ympäristössä voi säilyttää oman kielensä ja yhteisöllisyytensä, erityisesti digitaalisena media-aikana.

Eräs kongressin tärkeimmistä näkökohdista oli, että me modernissa yhteiskunnassa voimme oppia alkuperäiskansojen kyvystä elää sopusoinnussa luonnon kanssa. He muistuttavat meitä siitä, että maailmamme on tällä hetkellä menossa väärään suuntaan kestävän kehityksen näkökulmasta.

Kongressin loppujulistuksessa todetaan, että alkuperäiskielten integroimiseksi yleiseen opetusjärjestelmään on tehty paljon. Suomalais-ugrilainen liike, josta kongressi on esimerkkinä, on vahvistanut tietoisuutta etnisen ja kulttuurisen identiteetin tärkeydestä sekä suomalais-ugrilaisten kansojen oikeudesta osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. Demokratia, ihmisoikeudet sekä kestävä kehitys ovat arvoja, jotka kuuluvat yhteen. Kulttuurista monimuotoisuutta on vaalittava kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja kaikilla maantieteellisillä alueilla.

Johanna Sillanpää