Suomen PEN:in kannanotto virolaisen kirjailijan Kaur Kenderin tapauksesta

Suomen PEN:in kannanotto virolaisen kirjailijan Kaur Kenderin tapauksesta

Seksuaalisuuden ja perversioiden kuvaukset eivät ole kirjallisuudessa mitään uutta. Markiisi de Sade kyseenalaisti sosiaalisia normeja jo yli 200 vuotta sitten. James Joycen Ulysses leimattiin ilmestyttyään pornografiseksi. Lady Chatterleyn rakastaja, Querelle ja monet Henry Millerin kirjat ovat olleet rajoja koettelevia tapauksia. Sellaiset etabloituneiden kirjailijoiden 1900-luvun jälkipuoliskon romaanit kuin Tabu (Mukka), Kellopeliappelsiini (Burgess), Yön kuuntelija (Maupin), Lolita (Nabokov), Adolfin linna (Mailer) ja Amerikan psyko (Ellis) ovat kuvanneet tai leikitelleet ajatuksella seksistä alaikäisten kanssa.

Kirjailijan on tutkittava, mitä on olla ihminen tässä maailmassa. Hänen on edettävä alueille, jotka saattavat olla sosiaalisesti ja moraalisesti tabuja. Etenkin, niin kuin nykymaailmassa, kun ne samalla ovat viihdeteollisuuden tarinankerronnan ydinaineistoa ja myyntiartikkeli: kuolema, sarjamurhaajat, pornografia, pedofilia.

Alaikäisten suojelu on kasvanut keskeiseksi pyrkimykseksi nykymaailmassa, samalla anonyymi nettiporno kuitenkin jatkaa leviämistään. Kirjallisuuden kautta tapahtuva perversioiden erittely saattaa olla vastenmielistä, mutta se on myös välttämätöntä, jos emme halua sulkea silmiämme todellisuudelta, jossa elämme. Rinnalle voisi hypoteettisesti asettaa sotakirjat, jotka harvoin saavat syytöksiä moraalittomuudesta. Vastenmieliseksi ja välttämättömäksi voisi sanoa esimerkiksi dokumentaarisen tarkkaa kansanmurhan kuvausta, jonka ansiokkaasti toteutti Jonathan Littell romaanissa Hyväntahtoiset. Littell palkittiin kirjastaan Goncourt-palkinnolla, mutta sai myös syytöksiä väkivaltapornosta.

Kenderin kertomus Untitled 12 on groteski kauhukertomus seksimaanikon ja sarjamurhaajan psyykkisestä luhistumisesta. Tarina etenee raamatullisin viittauksin ja absurdin liioittelun kautta pornografian parodiaksi, jonka loppu on lainaa markiisi de Saden kirjasta Sodoman 120 päivää. Päähenkilön pakkomielteisyys tuo myös mieleen Philip Rothin Portnoyn taudin, jossa ”runkkaamisen Raskolnikov”, seksihullu Alex pyrkii aktiin kaiken elävän ja kuolleen kanssa.

Kender ei käytä lukijan asemaa helpottavaa kaikkitietävää kertojaa, vaan vie lukijan suoraan päähenkilön mieleen. Kerrontastrategia on tyypillinen hänen tuotannolleen. Poistamalla tekstistä kaiken vastenmielistä teemaa kehystävän aineiston, hän näyttää paljaana sen, mitä löytyy arvostetuista kulttuuri- ja viihdeteollisuuden tuotteista, kun lajityypilliset pehmusteet poistetaan. ”Jos poistat Katja Ketun Kätilöstä tai Amerikan Psykosta kaiken muun paitsi väkivallan, saat novellini”, Kender sanoi haastattelussa. Syytökset lapsipornosta ovat absurdeja, ennemminkin novelli olisi ollut hyvää aineistoa tänä keväänä Helsingin yliopistossa järjestettyyn luentosarjaan Kirjallisuus ja paha, jonka kurssikuvauksesta tässä sitaatti:

’”Kurssilla tutustutaan, miten pahuus on ilmentynyt erityisesti  eurooppalaisessa kaunokirjallisuudessa, sekä filosofiseen ja sosiologiseen tutkimukseen pahuudesta. Erityisesti syvennytään mm. kaunokirjallisuuden historian kuuluisiin pahoihin henkilöhahmoihin; inhimillisen ja yliluonnollisen pahuuden figuureihin kaunokirjallisuudessa; väkivallan representaatioon; shokeeraamiseen ja transgressioon kaunokirjallisuudessa; sekä ajatteluun kirjallisuuden vaaroista, “huonosta” kirjallisuudesta epämoraalisena tai pahoihin tuloksiin johtavana. Kurssi tarjoaa laaja-alaisen johdatuksen pahuuden tematiikkaan kaunokirjallisuudessa.”’

Suomen PEN

* * *

Kannaotto on lähetetty Viron PEN:ille ja se julkaistaan Virossa.

Johanna Sillanpää