Sananvapaus, ajatella mikä etuoikeus. Voimme sanoa mielipiteemme ääneen, ja olla varmoja, ettei kukaan ainakaan vie meitä vankilaan. Sananvapaus on kuin kirkas kristallimaljakko hyllyllä. Kaunis katsella, mutta jos yrität oikeasti käyttää sitä, huomaat pian, että se on tyhjä ja epäkäytännöllinen. Kaipa on silti lohdullista tietää, että se on teoriassa olemassa.
Kuvitellaanpa tilanne, jossa huomaat työpaikallasi epäkohdan ja ajattelet lapsenomaisen vilpittömästi: jos sanon tämän ääneen, ehkä voimme yhdessä keksiä ratkaisun. Miten viehättävä tavoite! Mutta pian ongelman esiin nostettuasi huomaat, että käytävä hiljenee, katseet kiertävät sinut ja esihenkilön puheissa vilahtelee ilmaus ”rakentava palaute” , jolla vihjaillaan, että ehkä olisi ollut parempi pysyä vaiti. Vaikka laki onneksi suojaa tyrmältä, ei sosiaaliseen kylmäkammioon päätymistä estä mikään.
Ja se hiljaisuus, joka seuraa, kun sanot jotain, mikä oikeasti vaatisi toimenpiteitä. Ympärilläsi ihmiset nyökäilevät kohteliaasti, ehkä hymähtävät, mutta kukaan ei tartu asiaan. He tietävät kyllä, että olet oikeassa, ja silti ilmassa on outoa kireyttä, kuin olisit rikkonut jonkin näkymättömän sopimuksen. Sinun sanasi tuntuvat heistä uhkaavilta, koska he eivät uskalla sanoa samaa ääneen. Ehkä heistä tuntuu kuin syyttäisit heitä, vaikka kyse ei ole lainkaan siitä. Mutta riittää, että sanoit sen ääneen, ja yhtäkkiä sinä olet ongelma, ei se asia, josta puhuit.
Kun osallistut yhteiskunnalliseen keskusteluun, sinun kannattaa puolestaan varautua siihen, että olet joko liian herkkä, liian äänekäs, liian kiihkeä, liian jotain muuta tai muuten vain väärässä. Ellet sitten satu olemaan tv:stäkin tuttu mielipidevaikuttaja, jonka samat sanat muuttuvat mystisesti ”rohkeaksi ja tärkeäksi puheenvuoroksi”. Silloin aplodit raikuvat, ja sinun tarkkanäköisyyttäsi ja elämänviisauttasi ihaillaan. Kuitenkin luultavasti katselet vierestä miettien, miksi omassa suussasi sama lause oli vain ”ärsyttävä huomio”.
Sananvapaus yhteiskunnassa on kuin torin keskellä seisova pronssinen patsas. Juhlallinen, kiillotettu ja täysin harmiton. Ohikulkijat tietävät sen olevan siinä, mutta harva pysähtyy miettimään, mitä se oikeastaan merkitsee. Ja jos joku uskaltaa puhua sen varjossa totuuttaan, ihmiset kääntävät katseensa kuin tuuli olisi yhtäkkiä noussut.
Tässä on sananvapauden arkinen totuus: puhu vapaasti, mutta älä kuvittele, että se yksin muuttaa mitään. Lain kirjaimessa sananvapaus on oikeus, elämässä se on enemmänkin mahdollisuus huutaa tyhjään huoneeseen. Puhuu vapaasti, mutta älä kuvittele, että se välttämättä muuttaa mitään. Välillä joku ehkä kuulee. Useimmiten ei. Siinä on sananvapauden ironia: se lupaa meille äänen, mutta ei korvia.
***
Anita Jokela on kirjoittaja, joka tutkii ihmisyyden monimuotoisuutta ja arkisten valintojen merkitystä. Kirjoittaminen on hänellä tapa ymmärtää maailmaa ja itseään. Hänen tarinansa syntyvät rehellisyydestä, havainnoista ja arjen ihmeistä, pyrkien koskettamaan ja avaamaan uusia näkökulmia.
