Epäkorrektiudesta ja anakronismeista

Epäkorrektiudesta ja anakronismeista

Jaakko Hämeen-Anttila

Sanalla on vapautensa. Se nousee huulilta, toisinaan sydämestäkin, valitsee tiensä ja lähtee lentoon. Joskus se muuttaa muotonsa, sanojan sitä tahtomatta, ja saa uuden sisällön ja merkityksen.

Toisinaan maailma sanan ympärillä muuttuu. Aikoinaan korrekti, omakieliseen nimitykseen perustuva ”ryssä” muuttui aikojen saatossa haukkumanimeksi, ja vielä vuonna 1960 ilmestynyt Otavan ison tietosanakirjan ensimmäinen osa kertoo Afrikasta viileän asiallisesti, että sen pääväestön muodostavat neekerit. Suomalaisilla on ollut ennakkoluulonsa molempia väestöryhmiä kohtaan ja on helppo löytää tekstejä, joissa ryssistä tai neekereistä puhutaan alentuvasti, mutta sanat itsessään olivat pitkään standardisanoja.  Ajattelutavat saattoivat olla halventavia, eivät sanat sellaisinaan, eikä asiallinenkaan kirjoittaja vältellyt niitä. Eräs sukulaiseni sai lapsena 1930-luvulla satikutia mummoltaan siitä, että oli sanonut ”hourula”, vaikka ”hulluinhuone” olisi ollut asiallinen ilmaus.

Vanhoissa teksteissä olisi väärin pitää näitä sanoja halventavina, mikä ei tarkoita, etteikö tekstiyhteys silti voisi olla halventava: on helppoa puhuu pahaa korrekteinkin ilmauksin. Sivistyneessä nykykeskustelussa sanat tulkittaneen aina halventavassa merkityksessä. Minulla on ilo olla tietämättä, miten asia on sivistymättömässä keskustelussa. Joka nykyään väittää käyttävänsä sanoja neutraalissa merkityksessä, syyllistyy ellei muuhun niin ainakin anakronismiin. Samanlaiseen anakronismiin tosin syyllistyy myös se, joka etsii vanhoista teksteistä rasismia antamalla aikansa standardisanoille halventavan vivahteen nykykielenkäytön perusteella. Varsinkin angloamerikkalaisten kirjoittajien joukossa tuntuu nousseen muotiin lukea 1800-luvun eurooppalaista kirjallisuutta nykysanaston ja -käsitteistön läpi. Kohottaa mukavasti itsetuntoa nähdä, miten kamalia edeltäjämme ovat olleet, ja se käy helpoimmin, kun ei edes yritä ymmärtää heitä ja heidän kieltään.

Entä jos sana on epäkorrekti? Saako sitä silti käyttää? Sananvapauden nimissä näin on, mutta se ei suinkaan tarkoita, että meidän täytyisi pitää ihmisistä, jotka käyttävät sanoja vain loukatakseen. Kaikkien ilmiöiden, niin maahanmuuton kuin uskonnon, asiallinen kritisoiminen on aina paikallaan, mutta on turha ryhtyä pitämään sananvapauden apostoleina niitä, jotka pyrkivät vain halventamaan tai kiihottamaan vihaan. Tällaiset puhujat ovat usein ensimmäisinä rajoittamassa toisten puhevapautta, elleivät sitten laajemminkin heidän oikeuksiaan.

Sanalla on vapautensa. Siksi meillä on vastuumme. Puhuessamme tai kirjoittaessamme me päästämme sanoja ilmaan, josta joku voi ne kaapata omaan käyttöönsä. Ne jotka vaikuttavat julkiseen ilmapiiriin, poliitikot, kirjailijat tai tutkijat, joutuvat – tai ainakin heidän pitäisi joutua – harkitsemaan sanojaan tavallista tarkemmin, sillä heidän julkiset sanansa lentävät kauimmas. Tuleva aika ei voi syyttää heitä omista anakronismeistaan, sillä kukaan ei näe tulevaisuuteen eikä pysty aavistamaan siinä tapahtuvia muutoksia, mutta tässä ajassa heidän pitäisi välttää halventavaa kielenkäyttöä. Se ei ole sananvapauden puolustamista eikä asiallista kritiikkiä, vaan vastuuttomuutta.

Kun sana on lähtenyt lentoon, se ei enää palaa huulillemme kysymään, mitä me tarkoitimme. Se lentää eteenpäin, kohti omaa maaliaan. Siksi meidän pitäisi tähdätä tarkkaan, olemmehan ainakin moraalisessa vastuussa myös harhalaukauksista.

—-

Jaakko Hämeen-Anttila on Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori, kirjailija ja kääntäjä. Hänen viimeisin teoksensa käsittelee Tuhannen ja yhden yön erotiikkaa.

Johanna Sillanpää