Kotona on kiva keitellä maitokahvia ja katsella kevään etenemistä saaristossa. Niinpä painelin päivänä muutamana kauppaan hakemaan maitoa. Ostin vapaan lehmän maitoa, koska vapaus on hieno sana; olen aina ollut kiintynyt vapauteen. Mieleeni nousi kuva hilpeästä lehmästä, joka verkkaisesti lontii ulkona viheriöivällä laitumella.
Kuva oli väärä, koska vapaaksi lehmäksi julistaminen ei oikeuta lehmää menemään ulos. Vasta sana luomu antaa lehmälle jonkinlaisia kansalaisoikeuksia ulkoiluun.
Mutta sanat, ne ovat kuvaavia. Mikä tahansa vapaa on hyvää, mikä tahansa ruma on huonoa. Sanojen kanssa kannattaa olla varuillaan. Äskettäin on Englannissa käyty pientä kirjasotaa Roald Dahlin lastenkirjoista, joista oli yritetty siivota muun muassa lihava-sanaa pois. Siinä ei onnistuttu, mutta Peppi Pitkätossusta toki poistettiin aikoja sitten kuvaus Pepin isästä neekerikuninkaana.
En todellakaan kannata kanssaihmisten nimittelyä lihaviksi tai neekereiksi. Mutta mielestäni pitää olla varuillaan poliittisen korrektiuden kanssa. Etenkin taiteen kentillä, kirjallisuudessa ja kuvataiteessa tuntuu löytyvän sanan- ja kuvanvartijoita, jotka uurastavat etsiessään taiteen tuotteista tuhmuuksia.
Korrektius tarkoittaa, ettei haluttaisi loukata ketään. Korrektius taiteessa johtaa ylisiistiyteen, jolloin teoksia siivoamalla pyritään siihen, ettei kukaan vain pahoita niistä mieltään. Joskus tuntuu siltä, että taidealan laitoksissa istuu nykyisin konservatiivisempaa väkeä kuin Pariisin baletin johdossa sata vuotta sitten. Uskalsivat, hitto soikoon, sentään esittää Stravinskyn Kevätuhrin!
Siistimällä ja hiomalla särmiä pois kirjallisuudesta päästään tietenkin tilanteeseen, jossa kaikesta tulee tasalaatuista vaaleanpunaista kirjainmakkaraa. Sen nielaiseminen ei loukkaa ketään, mutta eipä se miltään maistukaan.
Pahimmillaan kirjojen siivoaminen johtaa sensuuriin, josta meillä Kekkoslovakiassa oli laaja kokemus. Pieniä suomettumisen pöläyksiä nousee edelleen esiin. Äskettäin Turun Logomo jätti rannalle Kaj Stenvallin Putin-kuvat. Puhuttiin turvallisuusriskistä ja mainehaitasta. Mielestäni Suomessa ollaan turvattomia vasta siinä vaiheessa, kun Putinia aletaan taiteessa nuoleskella.
Ennen kuusikymmenlukua oli taipumus kieltää kirjoista myös Herra Sebaotia kritisoivat kohdat ja liian eksaktit kuvaukset piian ja rengin möyrimisestä heinäladossa.
Julkaisijalla on toki julkaisemisen vapaus, meillä kirjailijoilla sananvapaus, jonka pitäisi kuulua kaikille. Kuitenkin jokainen yritys viilata puoli vuosisataa vanhojen kirjojen tekstiä nykymaailmaan sopivaksi loukkaa sananvapautta.
Sananvapaus on niin tärkeä asia, että ihmiset ovat sen eteen valmiita riskeeraamaan henkensä. Charlie Hebdo -lehden toimituksessa ihmisiä murhattiin, koska lehden sisällöstä ei pidetty. Toisten mielestä Muhammedista ei saa piirtää hassuja kuvia, mutta meidän Jumalaamme saa käsitellä miten lystää.
Olisikin kiva, että taidetta arvottavat helmikanat ymmärtäisivät yhden asian. Meidän tekemämme taiteen tuotteet kuvaavat meitä itseämme, maailmaamme ja olemistamme tässä maailmassa. Jokainen sensuroitu kirja löytää aina julkaisuaikansa, jokainen peruttu taidenäyttely uuden pystytyspaikan. Ja jokainen diktaattori romukoppansa.
Juha Ruusuvuori
Juha Ruusuvuori on romaanikirjailija ja yhteiskuntatieteiden maisteri, joka asuu Taalintehtaalla Turunmaan saaristossa. Hän on myös Suomen PENin johtokunnan jäsen ja Vainottujen kirjailijoiden komitean puheenjohtaja.
