PEN Internationalin kongressi otti kantaa Kiinan ihmisoikeustilanteeseen

Ylen A-studiossa keskusteltiin keskiviikkona 13.1. kauppapolitiikan tulevaisuudesta ja erityisesti Suomen Kauppasuhteesta Kiinaan. Kiina on Suomelle merkittävä kauppakumppani ja investointikohde. Suomalaisinvestoinnit Kiinaan ovat noin 11 miljardia euroa. Kiinassa toimii lähes 400 suomalaisyritystä ja ne työllistävät noin 60 000 kiinalaista. Kiinan investoinnit Suomeen ovat vahvassa kasvussa (EK). Myös globaalisti ajatellen Kiinan merkitys on kaupankäynnissä ohittamaton. Kiinan rakentama uusi silkkitie pyrkii sitomaan myös Etelä-Aasian ja Afrikan maita osaksi Kiinan talousvyöhykettä.

Kiina on keskittänyt tekoälyn kehittämiseen valtavia resursseja ja pitää sitä tulevaisuuden alana. Samaan aikaan Kiinan valtion kontrolli kansalaistensa valvonnassa on noussut aivan uudelle, totalitaariseksikin kutsutulle tasolle. Maassa on kymmeniä miljoonia kameroita, jotka tunnistavat kasvoja kaikkialla – maa on kuin valtava panoptikon, jossa kaikkia voidaan tarkkailla kaiken aikaa, etkä koskaan voi tietää katsotaanko sinua juuri nyt. Sosiaalista mediaa ja älypuhelinten tietoliikennettä valvotaan tarkkaan. Valtio on ottanut käyttöön sosiaalisen pisteytyksen järjestelmän, joka rankaisee ’huonosti käyttäytyneitä’ kansalaisia mm. estämällä matkalippujen ostamisen.

Erityisen tarkkaa kontrolli on uiguurivähemmistön kohdalla. Heitä paitsi valvotaan äärimmäisen tarkasti, myös suljetaan uudelleenkoulutuskeskuksiksi kutsutuille keskitysleireille. Asiaan liittyvistä vuodetuista asiakirjoista löytyy mm. lause: ”Vapaus on mahdollista vasta silloin, kun tämä virus heidän ajatuksissaan on tuhottu.”

Myös sensuurikoneisto toimii tehokkaasti. Hakukone Google luopui yrityksestään päästä Kiinan suurille markkinoille, sillä sensuurilainsäädäntö oli sen toimintaidealle liian raskas. Facebook ja YouTube ovat kiellettyjä. Hallinto valvoo tiukasti kustannustoimintaa ja kaikki arkaluonteiseksi katsottu sisältö – erityisesti poliittinen ja uskonnollinen sisältö – on kielletty. Kirjailijoita ja kustantajia vangitaan tai katoaa, mikäli he eivät noudata valtion linjaa.

EU ja Kiina allekirjoittivat 31.12.2020 investointisopimuksen, jonka sisällöstä oli neuvoteltu vuosia. Sopimus takaa kaupan helpottumisen, mutta ihmisoikeuskysymysten ratkaisemisesta ei siinä ole takeita.

PEN International kommentoi tämän hetken tilannetta päätöslauselmassaan marraskuussa 2020.

Kansainvälisen PENin päätöslauselma Kiinan tilanteesta

PEN Internationalin edustajien kokous 86. vuotuisessa kongressissaan 2.- 6. marraskuuta 2020;

PEN International tuntee kasvavaa huolta ilmaisunvapauden systemaattisesta heikentymisestä Kiinan kansantasavallassa, sekä valtion jatkuvista voimatoimista rauhanomaisiin mielenosoituksiin osallistuvia vastaan. Näitä ja vastaavia huolenaiheita on tuotu esiin jo useana aiempana vuonna järjestön päätöslauselmissa, viimeksi 85. maailmankongressissa syyskuussa 2019. Julkisen sananvapauden tila on edelleen kaventunut koko maassa, huolimatta siitä, että joitakin vankeja, kuten Huang Xiaomin, Xu Lin ja Liu Xianbin[1], on vapautettu. Kiinan riippumattoman PEN-keskuksen (ICPC) jäsenistä ainakin 12 on kuitenkin edelleen vangittuna tai pidätettynä, samalla kun kymmenet muut kärsivät erilaisista häirinnän muodoista ja matkustusrajoituksista, mikä on osa keskuksen jäseniin kohdistuvaa jatkuvaa vainoa. Vuoden 2019 tapauslistalla[2] PEN International dokumentoi 39 vangittua kirjailijaa koskevaa tapausta Kiinassa. Määrä oli korkein yksittäisen maan lukema.

Xinjiangin uiguurien itsehallintoalueen kriisin vakavuus on edelleen äärimmäisen akuutti. Raporttien mukaan yli 1,8 miljoonaa uiguuria ja muuta vähemmistön edustajaa on viety uudelleenkoulutusleireiksi[3] kutsutuille vankileireille ilman oikeudenkäyntejä, eikä Kiinan hallitus ole osoittanut merkkejä taipumisesta huolimatta kasvavasta kansainvälisestä kritiikistä[4]. Ankarien toimenpiteiden voimakkuudella on suunnitellusti ollut järkyttävä vaikutus alueen uiguurien identiteettiin, kun pidätettyjä on pakotettu käymään läpi poliittinen indoktrinaatio, jossa heidät on painostettu luopumaan perimmäisistä arvoistaan[5]. Leireillä olevien joukossa on satoja kirjailijoita, runoilijoita, tutkijoita, kääntäjiä ja muita julkisia hahmoja, joista monilla ei ole ollut mitään yhteyttä ulkomaailmaan sen jälkeen, kun heidät on vangittu määrittelemättömäksi ajaksi ilman oikeudenkäyntiä[6]. Esimerkki pidätetyistä on maailmankuulu tutkija Rahile Dawut[7], Xinjiangin yliopiston johtava uiguurien kansanperinteen asiantuntija, joka katosi jälkeäkään jättämättä matkustaessaan Xinjiangista Pekingiin joulukuussa 2017. Perhat Tursun, eräs maailman suurimmista uiguurikirjailijoista, katosi turvallisuuspalvelun mukaan tammikuussa 2018 ja on tuomittu 16 vuoden vankeuteen [8].

Hallitus on koko Kiinassa jatkanut kansalaisyhteiskunnan torjuntaa rajoittamalla ilmaisunvapautta ja valvomalla tiedonvälitystä. Viranomaiset ovat hyödyntäneet viimeisintä teknologista kehitystä ja luoneet kaikkialle näkevän valvontajärjestelmän[9], joka tarjoaa laajat mahdollisuudet seurata ja muokata julkista keskustelua sensuurin ja propagandan avulla. Tuloksena oleva tukahduttamisen ilmapiiri vaikuttaa kaikkiin kiinalaisen yhteiskunnan kerroksiin, ja sitä ilmentävät kenties voimakkaimmin raportit, joiden mukaan Kiinan hallitus pyrki alun perin vaientamaan tohtori Li Wenliangin, joka yritti lisätä tietoisuutta COVID-19:n vaaroista[10]. Tapaus johti suuriin julkisiin protesteihin, joissa kritisoitiin hallitusta valvontakontrollin asettamisesta kansalaisten terveyden edelle.

Kiinan hallituksen pyrkimykset lisätä yhteiskunnan valvontaa ovat lisääntyneet myös maan ulommilla alueilla. Hongkongissa, alueella, joka on pitkään toiminut mantereelta vainoa pakenevien turvasatamana, on kansallisen turvallisuuden lain julistaminen merkinnyt viimeisintä hyökkäystä alueen ainutlaatuisiin oikeuksiin ja suojaan[11]. Laissa käytetty ylimalkainen kieli antaa valtion viranomaisille laajan harkintavallan määritellä ilmaisun rajat mielivaltaisesti uudelleen[12] ja aiheuttaa näin mahdollisen uhan kaikille, jotka ilmaisevat erimielisiä näkemyksiä Hongkongin tai Kiinan kansantasavallan hallituksista. PEN International vaatii edelleen kolmen hongkongilaisen kirjailijan ja kustantajan, Gui Minhain, Yao Wentianin ja Wang Jianminin, vapauttamista[13]. Kiinan PEN-keskuksen jäsen Gui Minhai nähtiin viimeksi Thaimaassa lokakuussa 2015, ja hän on sen jälkeen ollut pidätettynä tuntemattomassa paikassa Kiinassa ilman oikeudellista apua tai konsuliyhteyttä[14]. Guin pidätys ja raportoitu pakkopalautus Thaimaasta Kiinaan on selvä esimerkki Kiinan hallituksen kyvystä ja lisääntyneestä halusta jatkaa kriitikoidensa aggressiivista takaa-ajoa sen omien rajojen ulkopuolella.

Tiibetissä viranomaiset ovat pyrkineet aktiivisesti laajentamaan pakkotyöaloitteita koko alueelle[15], samalla kun kirjailijat, mukaan lukien Kunchok Tsephel Gopey Tsang ja Jo Lobsang Jamyang ovat edelleen vankilassa väärien turvallisuussyytteiden vuoksi[16]. Sisä-Mongoliassa tehtiin äskettäin opetussuunnitelmaan muutoksia, joissa painotetaan opetusta mandariinikiinaksi mongolialaisen opetuksen kustannuksella. Tämä on johtanut joukkomielenosoituksiin ja edelleen niiden ankaraan tukahduttamiseen hallituksen taholta[17].

Kiinan kansantasavallan hallitus on kaikkialla maailmassa pyrkinyt yhä enemmän hyödyntämään taloudellista voimaansa kansainvälisten normien ja instituutioiden muokkaamiseksi pyrkiessään kasvattamaan vaikutusvaltaansa ja suojautumaan kritiikiltä. Yliopistot ovat olleet näiden ponnistelujen eturintamassa ja PEN International on erittäin huolestunut lukuisista raporteista, joiden mukaan Kiinan viranomaiset ovat osallistuneet opiskelijoiden ja tutkijoiden sensuuriin, pelotteluun ja valvontaan ympäri maailmaa[18]. Tämä toiminta heikentää akateemisen vapauden periaatetta, joka on elintärkeä kriittisen ajattelun kehittymiselle ja ajatusten vaihdolle ilmaisunvapauden avulla.

PEN Internationalin edustajien kokous kehottaa Kiinan kansantasavallan hallitusta:

  • lopettamaan kaikkien kirjailijoiden, runoilijoiden, toimittajien ja tutkijoiden vainon Xinjiangin uiguurien autonomisella alueella, mukaan lukien Rahile Dawut, Perhat Tursun, Gheyret Niyaz, Memetjan Abdulla, Gulmira Imin, Ilham Tohti, Adil Tunyaz, Yalkun Rozi, Ablajan Awut Ayup ja Xinjiangin Omerjan Hasan Bozqir;
  • vapauttamaan kaikki vangit, jotka on vangittu sananvapauden rauhanomaisen harjoittamisen johdosta Tiibetin autonomisella alueella, mukaan lukien Kunchok Tsephel Gopey Tsang ja Jo Lobsang Janyang;
  • vapauttamaan kaikki vangitut tai pidätetyt Hongkongin kustantajat, mukaan lukien Yao Wentian, Wang Jianmin ja Gui Minhai;
  • vapauttamaan kaikki muut Kiinan kansantasavallassa vangitut tai pidätetyt kirjailijat ja toimittajat, mukaan lukien Australian kansalainen Yang Hengjun ja ICPC:n jäsenet Qin Yongmin, Lü Gengsong, Chen Shuqing, Wang Yi, Hu Shigen, Liu Feiyue ja Zhou Yuanzhi sekä kunniajäsenet Lu Jianhua, Guo Quan, Li Tie, Chen Xi, Zhao Haitong, Zhang Haitao ja Wu Gan;
  • ratifioimaan Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, jonka Kiinan hallitus allekirjoitti lokakuussa 1998;
  • lopettamaan riippumattoman kiinalaisen PEN-keskuksen (ICPC) jäsenten häirinnän ja vainon, poistamaan rajoitukset heidän vapaudelleen poistua ja palata Manner-Kiinaan ja erityisesti osallistua PENin kansainvälisiin konferensseihin ja palata kotiin;
  • lopettamaan uiguurien älymystöön, mukaan lukien kirjailijoihin, toimittajiin ja verkkotoimittajiin, kohdistuvan häirinnän ja sulkemaan välittömästi kaikki ”uudelleenkoulutusleirit”, jotka on rakennettu Xinjiangin uiguurien itsehallintoalueelle;
  • lopettamaan vangittujen kirjailijoiden, toimittajien ja kaikkien muiden poliittisten vankien pahoinpitelyn ja kidutuksen;
  • lopettamaan pyrkimyksensä sensuroida online-ilmaisua ja vapauttamaan mielipiteidensä rauhanomaisen ilmaisun vuoksi vangitut verkkokirjoittajat;
  • lopettamaan sellaisten kielikäytäntöjen täytäntöönpanon, jotka heikentävät vähemmistöjen kielisuojaa ja heikentävät kielellistä monimuotoisuutta;
  • kumoamaan tai muuttamaan kaikkia lakeja, jotka rajoittavat perusteettomasti kansalaisten kykyä käyttää oikeuttaan sananvapauteen, ja saattamaan lait kansainvälisten normien, mukaan lukien rikos-, rikosprosessilaki ja kyberturvallisuuslaki, mukaisiksi;
  • lopettamaan käytännön, jossa kirjailijoita, internetin toisinajattelijoita, ihmisoikeuksien puolustajia, tutkijoita ja juristeja tukahdutetaan vedoten kansalliseen turvallisuuteen tai taloudelliseen ja yleiseen järjestykseen, sekä lopettamaan televisioitujen tunnustusten käyttämisen, joka rikkoo yksilön oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin;
  • lopettamaan tieteentekijöiden pelottelun, opiskelijoiden valvomisen ja akateemisen vapauden periaatteen heikentämisen taloudellisilla painostuksilla;
  • toteuttamaan Kiinan oikeusjärjestelmän täydellisen ja mielekkään uudistuksen kansainvälisten standardien ja Kiinan perustuslain mukaisesti, jotta voidaan taata oikeudenmukainen oikeudenkäynti kaikilla puolustus- ja muutoksenhakuoikeuksilla, asianajajien oikeudellisilla käytännöillä sekä vankilajärjestelmä, joka suojaa vankien terveyttä ja turvallisuutta.

Alaviitteet:

[1] “HUANG Xiaomin (Released).” 2019. Independent Chinese PEN Center. https://www.chinesepen .org/english/100-huang-xiaomin; “231. XU Lin (Released).” 2020. Independent Chinese PEN Center. https://www.chinesepen.org/english/231-xu-lin; “Case History: Liu Xianbin.” 2020. Front Line Defenders. https://www.frontlinedefenders.org/en/case/case-history-liu-xianbin.

[2]  “PEN International 2019 Case List.” PEN International. https://pen-international.org/app/uploads/ Case-List-2019-Web-2UP-WPFD.pdf.

[3] Adrian Zenz. 2019. “‘Wash Brains, Cleanse Hearts’: Evidence from Chinese Government Documents about the Nature and Extent of Xinjiang’s Extrajudicial Internment Campaign.” Journal of Political Risk 7(11). https://www.jpolrisk.com/wash-brains-cleanse-hearts/.

[4] United Nations Office of the High Commissioner for Human Rights. 2020. UN Experts Call for Decisive Measures to Protect Fundamental Freedoms in China. https://www.ohchr.org/EN/ NewsEvents/Pages/DisplayNews.aspx?NewsID=26006; Liu Zhen. 2020. “Xi Jinping Defends ‘Totally Correct’ Xinjiang Policies despite Growing Human Rights Concerns.” South China Morning Post. https://www.scmp.com/news/china/politics/article/3103187/xi-jinping- defends-totally-correct-xinjiang-policies-despite.

[5] Austin Ramzy and Chris Buckley. 2019. “‘Absolutely No Mercy’: Leaked Files Expose How China Organized Mass Detentions of Muslims.” New York Times. https://www.nytimes.com/interactive/2019/11/16/world/asia/china-xinjiang- documents.html; Human Rights Watch. 2018. “Eradicating Ideological Viruses” – China’s Campaign of Repression Against Xinjiang’s Muslims. https://www.hrw.org/report/2018/09/09/eradicating-ideological-viruses/chinas-campaign- repression-against-xinjiangs.

[6] “UPDATE – Detained and Disappeared: Intellectuals Under Assault in the Uyghur Homeland.” 2019. Uyghur Human Rights Project. https://uhrp.org/press-release/update-–-detained-and- disappeared-intellectuals-under-assault-uyghur-homeland.html.

[7] Chris Buckley, and Austin Ramzy. “Star Scholar Disappears as Crackdown Engulfs Western China.” New York Times. https://www.nytimes.com/2018/08/10/world/asia/china-xinjiang-rahile- dawut.html.

[8] Darren Byler. 2020. “The Disappearance of Perhat Tursun, One of the Uyghur World’s Greatest Authors.” Sup China. https://supchina.com/2020/02/05/disappearance-of-perhat-tursun- uyghur-worlds-greatest-author/.

[9] Kenneth Roth, and Maya Wang. 2019. “Data Leviathan: China’s Burgeoning Surveillance State.” Human Rights Watch. https://www.hrw.org/news/2019/08/16/data-leviathan-chinas- burgeoning-surveillance-state; “Freedom in the World 2020 – China.” 2020. Freedom House. https://freedomhouse.org/country/china/freedom-world/2020.

[10] “Li Wenliang: Coronavirus Death of Wuhan Doctor Sparks Anger.” 2020. BBC News. https://www .bbc.com/news/world-asia-china-51409801.

[11] “Hong Kong’s National Security Law: 10 Things You Need to Know.” 2020. Amnesty International. https://www.amnesty.org/en/latest/news/2020/07/hong-kong-national-security-law-10- things-you-need-to-know/.

[12] Ilaria Maria Sala, and Louisa Lim. 2020. “China Is Foisting an Anti-Sedition Law on Hong Kong That Will Change It for Ever.” The Guardian. https://www.theguardian.com/commentisfree/2020/ may/22/china-foisting-anti-sedition-law-hong-kong-freedoms.

[13] “China: Mounting Concerns for Detained Publisher Yao Wentian amidst Renewed Crackdown on Dissent.” 2020. PEN International. https://pen-international.org/news/china-mounting- concerns-for-detained-publisher-yao-wentian-amidst-renewed-crackdown-on-dissent; “163. WANG JIANMIN.” 2018. Independent Chinese PEN Center. https://www.chinesepen.org /english/163-wang-jianmin.

[14] “China: PEN Condemns Prosecution of Publisher Gui Minhai.” 2020. PEN International. https: //pen-international.org/news/china-pen-condemns-prosecution-of-publisher-gui-minhai.

[15] Cate Cadell. 2020. “Exclusive: China Sharply Expands Mass Labor Program in Tibet.” Reuters. https://www.reuters.com/article/us-china-rights-tibet-exclusive/exclusive-china-sharply- expands-mass-labor-program-in-tibet-idUSKCN26D0GT; Adrian Zenz. 2020. “Xinjiang’s System of Militarized Vocational Training Comes to Tibet.” Jamestown Foundation: China Brief 20(17). https://jamestown.org/program/jamestown-early-warning-brief-xinjiangs-system-of- militarized-vocational-training-comes-to-tibet/.

[16] “China – Tibet: PEN Reiterates Its Calls for the Release of Writer and Editor Kunchok Tsephel Gopey Tsang.” 2017. PEN International. https://pen-international.org/news/china-tibet-pen- reiterates-its-calls-for-the-release-of-writer-and-editor-kunchok-tsephel-gopey-tsang; Lhuboom. 2016. “Tibetan Monk and Writer Sentenced to Prison Term.” Radio Free Asia. https://www.rfa.org/english/news/tibet/tibetan-monk-and-writer-05092016160254.html.

[17] Eva Xiao. 2020. “China Cracks Down on Mongols Who Say Their Culture Is Being Snuffed Out.” Wall Street Journal. https://www.wsj.com/articles/china-clamps-down-on-inner-mongolians- protesting-new-mandarin-language-rules-11599132973; Alice Su. 2020. “Threats of Arrest, Job Loss and Surveillance. China Targets Its ‘Model Minority.’” Los Angeles Times. https://www. latimes.com/world-nation/story/2020-09-23/inner-mongolia-china-model-minority- crackdown. Christopher P. Atwood, 2020. “Bilingual Education in Inner Mongolia: An Explainer.” Made in China Journal. https://madeinchinajournal.com/2020/08/30/bilingual- education-in-inner-mongolia-an-explainer/.

[18] “Obstacles to Excellence: Academic Freedom & China’s Quest for World Class Universities.” Scholars at Risk Network https://www.scholarsatrisk.org/resources/obstacles-to-excellence- academic-freedom-chinas-quest-for-world-class-universities/; “China: Government Threats to Academic Freedom Abroad.” Human Rights Watch. https://www.hrw.org/news/2019/03/21/ china-government-threats-academic-freedom-abroad.

PEN Tiedotus