Allah tuli vastaan elokuvateatterissa. En olisi ehkä huomannutkaan sitä, mutta kun se söi siellä purkista tonnikalaa. Niin hyvää kuin se onkin, tonnikala ei saa haista semmoisessa paikassa, jonne se ei kuulu. Löyhkä tuli takaa, minä pyöritin päätäni. Olin rivillä seitsemän, kaksi riviä taaempana se mutusteli haarukka kädessä. Otin laukkuni ja lähdin sanomaan, minä kun olen niitä, jotka uskaltavat sanoa teineille ynnä muille. Ohitin monet polvet ja nousin portaat riville yhdeksän ja ohitin taas monet polvet. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, tunnistin sen.
— Oletko sinä Allah?
Kysymykseni kuulosti heti valtavan nololta.
— Joo, se sanoi.
Jäin siihen seisomaan. Jouduin väistämään, kun eräs nuori nainen etsi paikkaansa. Tonnikala lemusi.
— No kysy nyt, se sanoi.
— Mitä?
— Kysy mitä haluat kysyä.
— No jos minä…
— Kohta tuo mobiilipeli loppuu ja trailerit alkavat. Minä haluan katsoa trailerit.
— Hyvä. Kysyn nopeasti. Ensiksi vaikka, että onko kuolemanjälkeistä elämää?
— Joo.
— Onko olemassa taivas ja helvetti?
— Joo.
— Voinko omilla toimillani vaikuttaa kumpaan päädyn?
— Periaatteessa voit, mutta et sillä lailla kuin yleisesti luullaan. Minulla ei ole aikaa selittää tässä kunnolla koko juttua. Unohda rukoukset ja katumiset ja almut ja jihadit. Koeta olla vain mahdollisimman vilpitön. Älä teeskentele.
— Onko avaruus ääretön?
— Ei, ei läheskään. On se saatanan iso, mutta ääretön on ihan eri juttu.
— Onko jokin muu sitten ääretön?
— Juu juu, näet sitten kuoltuasi.
Se oli avannut vyön ja potkinut kengät jalasta. Sillä oli vaatteita ja kantamuksia istuimilla kummallakin puolella. En tiedä miksi, mutta Allahista tuli mieleen minun poikani. Oli pissahätä vaikka vasta olin käynyt. Pääni teki ison varjon valkokankaan mobiilipelin päälle ja joku huusi minulle että pois tieltä. Istuin vapaalle penkille, kurotin kaulaa nähdäkseni Allahin takkivuoren yli.
— Alkoiko kaikki alkuräjähdyksestä?
— Heh heh, no joo. Kyllä sitä silläkin lailla voi kutsua. Tiedemiehet ovat oikeilla jäljillä. Heh heh hee.
— Oliko ennen alkuräjähdystä mitään?
— Ei.
— Onko ihmisellä sielu?
— Joo.
— Mitenkäs horoskoopit?
— Täyttä totta.
— Montako sukupuolta on?
— Tasan kuusi. Ne eivät mene niin kuin te luulette. Eivät sinne päinkään. Ei kukaan voi ilmoittaa itse sukupuoltaan tai keksiä pronomineja. Ja monet luulevat että siinä on kyse munasolun hedelmöittymisestä. On se sitäkin, mutta kun on kaikkea muutakin mitä siihen tarvitaan. Vuorovedet ja nämä. Ani harva edes tietää omaa sukupuoltaan.
— Mikä minä sitten olen?
— Ei minulla ole mitään listaa mukana. Nyt ollaan jo pepsimainoksessa, kysy nyt äkkiä.
— Miten tämä loppuu?
— Tämä elokuvako? Miten voisin tietää. En ole nähnyt. Tämä oli eilen ensi-illassa hyvänen aika.
— Ei kun koko tämä elämä. Maailma. Miten ja milloin?
— Jaa niin. Tietysti joo. Tiedänhän minä sen.
— No?
— En minä sitä kerro.
— En minä utele. Minä en ole sellainen, joka työntää nokkansa joka paikkaan.
— Mutta sen sanon, että eläkevakuutukseen älä haaskaa rahojasi. Nopeat voitot, panosta niihin. Ei mitään vellihousuisen keskiluokan hitaita ja turvallisia rahastoja.
— Ei hyvältä kuulosta.
— Eikö?
— Oletko tosissasi?
— Kuka tietää. No niin, nyt ne alkavat.
Minun täytyy myöntää, etten juuri keskittynyt elokuvaan. Allahin puheet pyörivät mielessäni, ja mitä enemmän pohdin niitä, sitä enemmän alkoi ärsyttää koko jumala. Tunsin kaiken aikaa vähemmän kunnioitusta. Ja minä olen sellainen, joka uskaltaa sanoa. Heti kun lopputekstit alkoivat ja valot syttyivät, tungin katsojien ohi penkkirivin päähän odottamaan Allahia. Sillä meni pitkään tavaroita keräillessä ja pukiessa. Lopulta se tuli kengännauhat auki, napitti portaissa housujaan. Roskat se oli jättänyt ilmeisesti paikalleen, tonnikalapurkkia ei näkynyt missään. Astuin sen eteen seisomaan kuin vartiomies.
— Nyt riittää. Nyt pysähdyt siihen.
— Mikä nyt?
— Ei tämä näin mene että sinä viisastelet kustannuksellani. Vastaa minun kysymyksiini.
— Mitä pidit leffasta? Ihan okei minusta. Oli aika epäuskottava se käänne, kun se olikin sen isä. Selvät kolme tähteä.
— Haluan vastauksen. Miten minä varmistan sen, että en joudu helvettiin?
— Joo. No niin. Koetat olla vilpitön. Sellainen ihmettelijä. Saat mokata, aika raskaastikin. Älä valehtele itsellesi tai niille ihmisille, joilla on todellista merkitystä. Ole rehellinen itsellesi. Älä teeskentele. Ole vilpitön. Sillä pääsee pitkälle. Älä murehdi mokia ja alhaisia tekoja. Ei niitä loputtomasti saa anteeksi, mutta johonkin rajaan asti. Helposti voit olla murhannut jonkun tai piirtänyt kuvan meikäläisestä. Et uskokaan keitä on päässyt taivaaseen. Idi Amin on siellä, jumalauta. Usko tai älä. Se mies on vilpitön, se katselee maailmaa kuin pieni lapsi. Emme voineet olla sitä päästämättä.
— Ketkä te?
— No meidän jengi. Koko kööri. Kyllä sinä tiedät.
— En minä tiedä.
— Eihän se Idi sieltä ihan längistä tullut. Pidettiin pitkää palaveria. Pakko oli äänestää. Zeus siinä istui aidalla ja sen ääni sitten ratkaisi. Minä äänestin kyllä, menin ihan kriteeristön mukaan. Minulle välillä valitetaan siitä että äänestän aina niin sovinnaisesti. Minkä helvetin takia niitä kriteeristöjä laaditaan, jollei niitä noudateta?
— Miltä ikuisuus tuntuu?
— Ihan okei. On se välillä saatanan tylsää. Tuollaiset kysymykset ovat muuten hyviä. Esitä tuollaisia, naiiveja. Lapsen kysymyksiä. Muussakin elämässä siis. Minun pitäisi mennä ja tuo järjestyksenvalvojakin tuolla kyttää. Sinulla ei varmaan ole rizzloja.
— Mitä ovat rizzlat?
— Sätkäpapereita. Arvasin ettei sinulla ole. Röökiä verotetaan ihan helvetisti nykyään. Selvää säästöä kääriä omat tupakkinsa. Tuo järkkäri varmasti tietää, se on sen näköinen jätkä. Kysyn siltä. No niin. Pidä lippu korkealla.
Allah meni ja minä odotin hetken, että en olisi kulkenut aivan siinä kiinni. Se jäi juttelemaan järjestyksenvalvojan kanssa ja sen jälkeen kävi vielä kassalla kysymässä vessakoodia. Seisoin hetken aulassa ja lähdin sitten ulos, en nähnyt Allahia enää. Elokuvan aikana oli tullut pimeä ja alkanut sataa. Tuijotin pitkään mustalle taivaalle ja pisaroita tippui silmiini. Poikani oli vastannut ennen elokuvaa lähettämääni viestiin. Eihän se ollut saanut talvirenkaita vaihdettua. Apteekki oli vielä auki. Kiiruhdin ostamaan raskaustestin.
***
Joel Hohko on 41-vuotias helsinkiläinen merivoimien sotilas, jonka esikoisteos, romaani Volodjan pojat (WSOY) ilmestyi syksyllä 2025.
