PEN: Jyväskylässä hyökättiin sananvapautta vastaan

Suomen PEN vaatii viranomaisia selvittämään oikeudenmukaisesti ja pikaisesti Jyväskylän kaupunginkirjaston tapahtumat 30.1.2013.

Väkivalta on surullinen ja ehdottoman väärä tapa toimia. Jyväskylässä tapahtunut väkivaltainen isku ei kaikesta huolimatta saa lietsoa pelkoa. Kirjojen kirjoittaminen, niiden kustantaminen, myyminen ja lainaaminen sekä kirjoista järjestettävät tilaisuudet ovat oleellinen osa sananvapautta.

On poikkeuksellisen valitettavaa, että väkivaltaa tapahtui kirjastossa. Kirjastolaitos on suomalaisen kirjallisen kulttuurin kulmakiviä, sen arvokkaimpia helmiä. On hienoa, että kirjastoissa järjestetään lainaustoiminnan lisäksi keskustelutilaisuuksia. Kirjastot ovat paikkoja, joissa kenenkään ei pidä pelätä, vaan joissa itse kunkin pitäisi käydä useamminkin.

Turvaamalla ilmaisunvapautta turvataan muita kansalaisoikeuksia, kuten kokoontumisen vapautta ja oikeutta poliittiseen toimintaan. PEN painottaa, että tällaisiin vapauksiin ei koskaan kuulu minkäänlainen väkivaltainen toiminta. Väkivalta – tai vain sen uhka – johtaa syvempiin konflikteihin ja vaikeuttaa kaikkea kansalaistoimintaa.

Jarkko Tontti, puheenjohtaja

p. 0400 784 313

Iida Simes, johtokunnan jäsen

p. 044 206 3426

Kansainvälinen PEN järjestön perustettiin vuonna 1921 Englannissa protestina ensimmäisen maailmansodan aikaista sotapropagandaa ja sensuuria vastaan. PENin aktiiveina ovat toimineet muun muassa Joseph Conrad, George Bernard Shaw, H. G. Wells, Alberto Moravia, Heinrich Böll, Arthur Miller, Mario Vargas Llosa ja György Konrád.

Suomen PEN perustettiin vuonna 1928, ja sen puheenjohtajana on toiminut muun muassa Otto Manninen, F. E. Sillanpää, Eeva Kilpi, Lassi Nummi, Kai Nieminen ja Lauri Otonkoski.

PEN Tiedotus