Julian Assangen oikeudenkäynti luovutuksesta Yhdysvaltoihin siirtyi syyskuulle

Oikeudenkäynti Wikileaksin perustaja Julian Assangen luovuttamisesta Britanniasta Yhdysvaltoihin siirtyi
toukokuulta syyskuulle. Lontoolainen oikeusistuin aloitti luovutuspyynnön käsittelyn jo helmikuussa.
Yhdysvallat on esittänyt Assangelle 17 syytekohtaa, joiden perusteella hänet saatettaisiin tuomita jopa
175 vuoden vankeusrangaistukseen.

Suomen Pen seuraa huolestuneena tilannetta ja tukee Pen Internationalin aiempaa, perusteltua päätöslauselmaa (”Resolution on the abuse of the us espionage and the us prosecution of Julian Assange as an attack on freedom of expression”) syistä, miksi luovutusta Yhdysvaltoihin ei tule sallia.

PEN Tiedotus