Eva Tawasoli: Toistuuko 1990-luvun painajainen Afganistanissa?

Taliban on ottanut vallan ja saartoon jääneille se tarkoittaa luopumista siitä orastavasta toivosta ja vapaudesta, joka Afganistanissa pilkisti monen ihmisen haaveissa. Kaikki katosi kirjaimellisesti yhdessä yössä. Taliban-hallinnon 1990-luvun julmuuksia tuskin tarvitsee kerrata enää kellekään. Niillekin, jotka tuota aikaa eivät ole elinaikanaan todistaneet, ovat tiedotusvälineet kertoneet kaiken siitä kauhusta ja tyranniasta, jota Afganistanissa kokivat naiset, toisinajattelijat, etnisiin vähemmistöryhmiin kuuluvat, toimittajat ja journalistit, taiteilijat. Kaikki, jotka teoillaan tai vain pelkällä olemuksellaan uhmasivat ääriteokratiaan puettua hirmuvaltaa.

Nyt odotus kohdistuukin ennen kaikkea siihen, toistaako Taliban tämän kaiken uudestaan. Taliban ennätti jo ilmoittamaan, että esimerkiksi naisilla tulee olemaan oikeuksia, mutta sharia-lain puitteissa. Tämä ilmoitus itsessään tarkoittaa jo sitä, että naisten elämä ja heille tarjotut mahdollisuudet tulevat kaventumaan rajusti siitä, mitä ne vielä toissa päivänä olivat. Pahin mahdollinen lopputulos olisi tietysti se, että islamilaisesta laista otetaan käyttöön vanhoillisin ja äärimmäisin tulkinta. Tällöin 1990-luvun painajaiset toistuvat.

Taliban on itse kertonut muuttuneensa. Toivon koko sydämestäni, että tämä olisi totta. Valitettavasti läpi miehityksen aina toukokuun valloitustaisteluihin jatkuneet terroriteot, summittaiset murhat sekä hälyttävät viestit jo aiemmin terroristien valtaamilta alueilta eivät osoita alkuunkaan muutoksen suuntaan. Toistaiseksi muutos on ollut vain terroristijohtajien julistuksellinen puheenparsi ja nyt niin kansainväliset viestintävälineet kuin tarkkailijalähteetkin valitettavasti vahvistavat viestiä uuden tyrannian noususta. Paniikkimieliala ja sekasorto Kabulissa eivät ole syntyneet tyhjästä.

On hankala sanoa varmuudella, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Harvassa olivat ne, jotka vielä viikko sitten uskoivat kaikkien tärkeimpien kaupunkien kaatuvan muutamassa päivässä. Valoa on kuitenkin hankala nähdä. Humanitäärinen katastrofi on jo syntynyt, apu ei pääse perille eivätkä ihmiset pääse pois valloittajien motista. Pelottava ja määrittävä hetki tulee olemaan se, kun evakuoinnit ovat tulleet päätökseen. Tällöin punnitaan, onko taliban todella muuttunut.

Eva Tawasoli

Eva Tawasoli on afganilaistaustainen poliitikko ja ihmisoikeusaktivisti.

PEN Tiedotus