Rysky Riiheläinen: Ihminen on susi sananvapaudelle

Ihminen on sosiaalinen eläin ja sosiaalisessa mediassa ovat läsnä ihmisyyden eri puolet. Niistä raadollisimmat muuttuvat sananvapauden esteiksi.

Verkossa käytävään keskusteluun kuuluu manipulointia ja henkistä väkivaltaa, joka liian usein koituu sananvapauden käyttämisestä maksettavaksi hinnaksi. Moni ei häirinnän ja vihapuheen tai edes sen pelon takia halua tai pysty maksamaan sitä hintaa. Sananvapaus jää silloin käyttämättä.

Olen ollut pitkään aktiivinen keskustelija somessa, myös suuria tunteita herättävissä aiheissa. Käyn edelleen keskustelua melkoisen myrkylliseksi muuttuneessa X:ssä. En ole sielläkään kaihtanut rasismin ja koronadenialismin kaltaisten aiheiden käsittelemistä. Vuosien varrella minulle on kertynyt kokemusta hyvin monenlaisesta sananvapauteeni puuttuvasta käytöksestä.

Oikeuttani ottaa kantaa saatetaan kyseenalaistaa vaatimalla sen ehdoksi todisteita siitä, että olen puhunut myös jostain toisesta asiasta joskus muulloin. Esimerkiksi äärioikeistolaisia käsitellessäni kysellään taatusti äärivasemmistolaisia tai ääri-islamisteja koskevien kannanottojeni perään. Vaatijan mielestä nämä yhteismitalliset asiat on kummatkin tuotava esiin tai kyseessä on vain puolueellinen tekopyhyys, joka vie oikeuden ottaa kantaa käsillä olevaan asiaan.

Hieman hienostuneempi versio tästä vaientamiskeinosta on journalismista sosiaaliseen mediaan hieman kummallisesti kantautunut vaatimus objektiivisuudesta. Kun kaikki ovat nykyään julkaisijoita, niin myös tavalliselle kansalaiselle esitetään uutisjournalismiin kuuluva vaatimus eri näkökulmien huomioimisesta. Tällä vaatimuksella mitätöidään paitsi toisen oikeus esittää nimenomaan omia mielipiteitään, myös helpotetaan niiden ohittamista.

Ylipäätään väitettä toisen kelvottomuudesta keskustelijaksi viljellään monin tavoin. Se voi liittyä arvoon, asemaan, oletettuun tai oikeaan puoluetaustaan tai melkeinpä mihin tahansa ikäväksi katsottuun piirteeseen. Yleensä joku keksii nämä ominaisuudet omasta päästään ja siksi ne kuvitelmat kertovat nimenomaan esittäjänsä maailmankuvasta.

Itselleni tulee vastaan säännöllisesti myös syytös siitä, että joku maksaa minulle osallistumisesta julkiseen keskusteluun. Maksajiksi on epäilty niin CIA:ta, vapaamuurareita kuin erilaisia kansallisia ja ylikansallisia instituutioita. Palkkasoturi ajatusmallin takana on halukkuus uskoa siihen, että erilaisen näkökannan esittäjä tekee sen vain rahan takia.

Mikään taho ei ole ikinä edes kysynyt, haluaisinko saada rahaa sosiaalisessa mediassa keskustelemisesta. Mutta sen sijaan minun on aina varoitettava uusia yhteistyökumppaneita siitä, että minua saatetaan panetella heille. Pahemmassa tapauksessa he joutuvat itsekin häirinnän kohteeksi, koska tekevät yhteistyötä kanssani. Näin on useita kertoja tapahtunutkin.

Itse pyrin käymään keskustelua asiallisesti ja asiapohjaisesti silloinkin, kun normaali toimintatapa olisi ohittaa ja jopa blokata aggressiivinen kommentti. Argumentoin tosissani, linkitän lähteet ja pyrin välttämään henkilökohtaisuuksia. Yllättävän usein tämä tapani toimia koetaan loukkaavaksi tai ylimieliseksi. Monille tuottaa myös vaikeuksia uskoa, että joku vääntäisi heidän kanssaan vapaaehtoisesti. Silloin he saattavat selittää tilannetta itselleen palkkasoturi ajatuksella.

Silloin tällöin vastaan tulee fundamentalistisesta ja salaliittoteoreettisesta ajattelutavasta nouseva odotus siitä, että maailman todellinen luonne on dramaattisesti paljastumassa. Se paljastuminen syöksee totuuden torjuneet häpeään. Mullistus myös usein rankaisee sortuneeseen, valheelliseen maailmanjärjestykseen uskoneita ja sitä ylläpitäneitä. Tästä minua on varoiteltu tai jopa uhattu jo vuosien ajan aina uudestaan.

Kysyn usein tarkempia tietoja tai konkretiaa minua kohtaan esitetyistä syytöksistä. Kovin harvoin saan näihin tarkennuspyyntöihini vastauksia. Koska näen asiat eri tavalla, silmilleni vain heitetään jotakin loukkaavaksi ajateltua. Kysymys saattaa olla ihmisen omassa päässä sekaisin menneiltä uskomuksilta ja tiedolta. Ne kun saattavat tuntua ihan samalta, mutta vain jälkimmäiselle on löydettävissä julkisesti esitettäviä kestäviä perusteita.

Äärioikeistolaisella Homma-foorumilla joku esitti vuosia sitten aivan tosissaan ajatuksen, että minua ei ole olemassa. Hän epäili hahmoni olevan valtion varta vasten luoma synteettinen toimija verkossa. Eikä tämä ole ainoa kerta, kun minun epäillään olevan jonkin toimijan luomus eikä aito ihminen.

Näkemyksiäni on usein yritetty mitätöidä myös sillä perusteella, että kyse on minun henkilökohtaisista ongelmistani. Tämän manipulointikeinon yhteydessä esiintyy väitteitä alkoholismista, pakkomielteisyydestä tai jopa psykoottisuudesta. Ylipäätään mielenterveydellä lyöminen on valitettavan yleistä.

Autoritaarisessa ajattelutavassa ihmisellä on, useimmiten tiedostamaton, oletus siitä, että on löydettävissä vain yksi, ainoa ja oikea totuus. Tämä totuus on tietysti se oma näkemys. Tällöin eri tavalla ajattelevat ovat totuuden ja totuuden edustajien vihollisia. Siksi monelle keskustelut ovat taisteluja. Taistelut on voitettava, keinolla millä hyvänsä. Kysymys ei ole erilaisten näkemysten tuomisesta esiin, vaan oman totuuden uhkaajien lyömisestä hiljaisiksi.

Koska totuuden vastustaminen on niin epärationaalista toimintaa, antaa autoritaarinen ajattelu sille selitykseksi pahuuden tai hulluuden. Paha toimii tietoisesti väärin, vaikkapa rahan takia. Hullut ovat lähtökohtaisesti tietysti väärässä. Pahuudella ja hulluudella voidaan kätevästi perustella, miksi toisen pitäisi, suorastaan kannattaisi vaieta.

Autoritaarinen mielenlaatu uskoo siis olevansa oikealla asialla viedessään toisella tavalla ajattelevan sananvapauden. Demokraattinen mielenlaatu näkee erimielisyyden kutsuna keskusteluun. Siihen kannattaa vastata myöntävästi. Vain niin sananvapaus pysyy elävänä.

*

Janne ”Rysky” Riiheläinen on tietokirjailija, viestintäasiantuntija, puhuja ja kolumnisti, joka on tullut tunnetuksi maanläheisestä ja ymmärrettävästä tavastaan kirjoittaa kansalliseen turvallisuuteen ja ulkopolitiikkaan liittyvistä aiheista. Riiheläinen on myös yksi maan johtavia informaatiovaikuttamisen asiantuntijoita ja on erikoistunut myös tekoälyn vaikutuksiin informaatioympäristössä. Hän toimii myös yrittäjänä, mm. osakkaana joensuulaisessa mainostoimistossa.

PEN Tiedotus