Suomen PENin sananvapauspalkinto 2015 Abdirahim Husu Husseinille

Suomen PENin sananvapauspalkinnon vuonna 2015 saa tasa-arvo- ja monikulttuurisuusaktiivi, yrittäjä ja poliitikko Abdirahim Husu Hussein (s. 1978)

Abdirahim Husu HusseinAbdirahim Husu Hussein on tuonut suomalaiseen keskusteluun ja kulttuuriin kipeästi kaivatun äänen. Somaliassa syntynyt Husu on maahanmuuttaja, joka ei ole suostunut asettumaan maahanmuuttajille valittuun rooliin, ei päähän potkittuna tai uhrina. Mediassa ja politiikassa hän on tuonut esiin oman, persoonallisen äänensä ja korostanut, että maahanmuuttajat tai kantasuomalaiset, somalialaiset tai suomenruotsalaiset eivät ole yhdestä puusta veistettyjä ryhmiä. Riippumatta iästä, synnyinmaasta, uskonnosta, äidinkielestä tai ammatista ihmisiin pitää suhtautua yksilöinä.

Abdirahim Hussein on toiminut yrittäjänä, tulkkina ja taksikuskina.

”Olen muslimi, mies, kepun jäsen, hetero, lihansyöjä ja mitä niitä nyt onkaan. Kun menen moskeijaan, olen muslimi. Kun tapaan afrikkalaisia, olen afrikkalainen. Yksi identiteetti ei sulje toista pois”, hän on sanonut.

Kenties tunnetuin rooli Husulla on radiotoimittajana. Yhdessä Ali Jahangirin kanssa Husu on toimittanut Yle Puheen Ali ja Husu -ohjelmaa, jossa suomalaista yhteiskuntaa tarkastellaan puhdistavan naurun ja rakentavan röyhkeyden kautta. Ali ja Husu ovat puhuneet kehitysavusta, lapsityövoimasta, mamujen imago-ongelmista ja suhteesta ay-liikkeeseen, russofobiasta, suomalaisen naisen pokaamisesta ja lukuisista muista kiperistä aiheista. Samalla he ovat laajentaneet keskusteluilmapiiriä, jonka tyypillisin skaala ulottuu kantasuomalaisten poliittisesti korrektista tasapainoilusta rasistiseen vihapuheeseen.

Nauru saattaa olla vaarallista, mutta ahdistavassa ja väkivaltaiseksikin yltyvässä mediaympäristössä se on myös vapauttavaa ja puhdistavaa, sen Alin ja Husun ohjelma on osoittanut. Tähän pääsemiseksi vaaditaan kuitenkin itseironiaa, sen hyväksymistä, että omalle persoonalle ja jopa omille arvoille on välillä syytä nauraa. Mustavalkoinen ajattelu on tuhoisaa ihmisille ja kulttuureille. Matti Mäkelä kirjoitti Helsingin Sanomissa: ”Ali ja Husu ovat törkeästi hylänneet heille asetetun paikkansa. He eivät ole sopeutuneet maahanmuuttajan rooliin, vaan ruvenneet ihmisiksi.”

Husu Hussein toimii politiikassa ja on siellä oppinut, miten suhteellista suomalainen sananvapaus saattaa olla. Samat ihmiset, jotka lähettivät myönteistä palautetta Husun puoluejohtajasta kirjoittamastaan blogista, kyseenalaistivat hänen sananvapautensa, kun hän kirjoitti Israelin ja Palestiinan konfliktista. Husu kommentoi tilannetta näin: ”Tämä on opettanut minulle että joillekin sananvapaus ei todellisuudessa merkitsekään mitään ja että koko pykälä on heille kuollut kirjain.  Opin myös että uskonnolliset fundamentalistit täällä Suomessa ovat yhtä kiihkoja kuin muualla maailmalla. Erona vain se, että täällä laki suojaa yksilön vapautta ja fyysistä koskemattomuutta. Tiedän myös että mikäli vaikenemme näiden fundamentalistien edessä, tämä suoja murtuu ja suistumme väkivallan katkeralle tielle.”

Abdirahim Husu Hussein, palkintoteos

Abdirahim Husu Hussein, palkintoteos ”Lintu” ja taiteilija Jussi Heikkilä

Suomen PENin sananvapauspalkintona Abdirahim Husu Husseinille luovutetaan Jussi Heikkilän teos ”Lintu” [kaivostyöntekijän lintuhäkki noin vuodelta 1900, venäjä-englanti sanakirja (1978), haponkestävä teräs]. 

Suomen PENin sananvapauspalkinnon aikaisemmat voittajat ovat sarjakuvataiteilija Ville Ranta (v. 2012), ihmisoikeusaktivisti, teatterituottaja Eva Neklyaeva (v. 2013) ja toimittaja, tietokirjailija ja kolumnisti Kimmo Oksanen (v. 2014).

Suomen PEN on vuonna 1928 perustettu kirjailijoiden kansainvälinen sananvapausjärjestö. Se on osa yli 100 maassa toimivaa kansainvälistä PENiä. Se pyrkii peruskirjansa mukaisesti puolustamaan ja edistämään kirjallisuutta ja taiteen- ja ilmaisunvapautta kaikkialla maailmassa.

* * *

Jussi Heikkilä (1952) on suomalainen käsitetaiteilija ja kuuluu sen uudistajiin. Hänen teoksilleen on tunnusomaista herkkä estetiikka, viimeistelty kädenjälki ja tarkka tieteellinen taustoitus. Heikkilä tuo taiteellaan esiin ekotasapainon häiriöitä, mutta ei esitä tulevaisuudenkuvaa kielteisenä. Teosten hienovireisyys synnyttää katsojassa usein välähdyksenomaisen oivalluksen. Heikkilän töissä näkyy huoli ihmisen toiminnan vaikutuksesta samalla haluten synnyttää aktiivisen toivon ja toiminnan ilmapiirin.

Kansainvälistä mainetta saaneen Heikkilän teoksia on merkittävissä museo- ja yksityisissä kokoelmissa.

Jussi Heikkilälle on myönnetty seuraavat palkinnot:

Kuvataiteen valtionpalkinto 2000

valtion taiteilijaeläke 2014

* * *

Tiedustelut:

Sirpa Kähkönen, kirjailija, puheenjohtaja, Suomen PEN: sirpanen(at)gmail.com, pentiedotus(at)gmail.com

Abdirahim Husu Hussein, mediapersoona, poliitikko: p. 045 899 2522, abdirahim.hussein(at)gmail.com

PEN Tiedotus